eroakirkosta.fi

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Foooobia

Noniinh, ensimmäinen askel otettu taistelussa hammaslääkärikammoa vastaan; varasin ajan tarkastukseen. Nyt (vieläkin 4min puhelun jälkeen) käteni tärisevät ja en oikeastaan pysty kommunikoimaan suullani (se ei suostu aukeamaan, varmaan luulee, että sinne on jo pora menossa). Mutta saavutus tämäkin, löysin hammaslääkäriaseman, jossa ovat erittäin tottuneita käsittelemään hammaslääkärikammoisia asiakkaita. Ja kiitos myös eräälle epä-apinalle, jonka ansiosta pääsin edes tähän asti, sillä ilman häntä olisin varmasti vain napannut rasiallisen buranaa joka päivä elämäni loppuun asti mieluummin, kuin että olisin niille saatanan kätyreiden armoille mennyt. Mutta hän valaisi fiksuna ilokaasun mahdollisuudesta. Sitä mulle muutama kiitos.

Huh, nyt alkaa jo sydän rauhoittua ja enää ei tunnu siltä, että päässäni oleva panta napsahtaisi kohta poikki sykkivien suonien takia. Nyt tosin joutuu vielä 1,5 vkoa odotella, mutta napsin niitä buranoita siihen asti hyvillä mielin ja en syö mitään. Ainakin luulis laihtuvan.

Ps. KV:n isä on hammaslääkäri ja tietojeni mukaan perhanan hyvä sellainen, joten hän ei ole saatanan kätyri vaan hyvä ammatissaan. Piti nyt vaan mainita. Ettei nyt sitten taas tulisi yleistyksiä.

Päivän urpå.

Vittupää Kaikkonen on ollut kovin iloinen siitä, ettei työskentele enää ns. normaalissa asiakaspalvelussa, eli esim. kioskilla, kaupassa tai burgermaailmassa, missä joka päivä ääliöt saivat minut tuntemaan tosi nollaksi. Tuli melkein itku, kun luin joitakin juttuja Erään Saaran linkittämästä Aasiakas-sivustosta. Tuli mieleen McDonald's ajat, jolloin mieleenpainuvin kiukkuperseasiakas tuli valittamaan hampurilaisestaan. Herra kun oli tilannut McChicken aterian, ja vaati saada uuden hampurilaisen, sillä ensimmäinen sisälsi kanaa, mikä oli hänen mielestään aivan uskomattoman typerä virhe JOPA mäccärimyyjiltä. Niin.
Toki myös asiakaspalvelijat ovat monesti epäpäteviä/laiskoja/muuten vaan tyhmiä. Mutta hekin ovat vain ihmisiä ja ainakin välillä yrittävät parhaansa.

Pitkään aikaan ei ole ollut asiakkaina tämmöisiä juntteja, jotka eivät omaa minkäännäköistä käytännöntajua, mutta tänään sekin taas pitkästä aikaa tuli vastaan. Joten tässä sulle:

Jos olet niin tyhmä, ettet ymmärrä mitä tulisi tehdä, kun tiskillä olevassa lapussa lukee "minut tavoittaa numerosta 040xxxxxxx", se on sinun häpeäsi. Joten turha minulle huutaa, että olisin ollut puoli tuntia poissa. Olin alle 5min hakemassa kiireellisiin papereihin allekirjoituksia. Jos ajantajusi on niin huono, ettet erota 5:n ja 30:n minuutin eroa, olet tyhmä ja (erään Saaran sanoin) toivon sinulle syöpää.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Ei enää Onnelaa. Kiitos.

Mistä johtuu, että vieläkin nolostellaan sitä, jos on tutustunut johonkin ihmiseen netin välityksellä, eikä ns. tosielämässä? Johtuuko siitä, että netissä pyöriviä (nörttejä) pidetään niin antisosiaalisina yksilöinä, etteivät he voisi ikinä ruman ulkomuotonsa/ääliömäisen typerän persoonallisuutensa takia "todellisessa maailmassa" tutustua mukaviin tyyppeihin? Haloo?! Mä olen iha mahtava persoona ja vitun hyvännäkönen (niinhän ne kaikki nettinörtit aina chatissa väittää). Mutta oikeesti, en usko että on nolompaa tavata tyyppiä esim. Galtsussa (ahihih, ihqdaa) tai vaikka vahingossa Messengerin välityksellä (on käynyt), kuin überkännissä Royal Onnelassa. Niin, kumpi nyt on nolompaa, häh?!

Tästä lähden deittailen vain netissä tapaamiani ihmisiä. Niin.

ps. Pikkulinnut lauloivat, että Bubbles alkaa olla koko maan laajuinen respatätien juttu.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Dragula

No eipä Paska Kaikkonen nyt osaa itseään mitenkään puolustella. Tahallani vedin kännit (onnistuu se vahingossakin), koska se on monesti hyvin valistavaa ja tyhjentävää. Mieli kirkastuu ja melkein tunsin itseni jeesukseksi. Ja maailmanrauhaan löytyi ratkaisu (mutta se unohtui jo) . Ja ei edes ollut morkkista (oliskos pitänä?), kunnes huomasin Jakokaupunkitaudissa häiritsevän tuttuja lauseita. Niin.

Illan johdosta...

-Muistin taas, miksi Rob Zombie on niin hyvä.

-Oivalsin pitkästä aikaa valkovenäläisen olevan hyvää.

-Muistinmenetys kaivertaa (mistä me ollaan hypätty taksin kyytiin, kuka maksoi, oltiinko kaikki kyydissä, oliko mulla takkia?)

-Väljähtynyt viskikola on hyvä aamupala. (Totesin nyt vaan)

-Krapulasauna tekee iloiseksi.

Äsken Puuhakas Kaikkonen roudasi lähetyksiä yhtä kerrosta ylempänä sijaitsevaan yritykseen ja pohti miten saisi vielä noin 156 samanmoista tehtävää tehdyksi. Eipä taada saada ei. Mitä paskaa.
Taidan leikkiä facebookilla; se sentään on samalla aaltopituudella kanssani, toisin kuin pahvilaatikot, joista saa haavoja käsiin (no aivan varmana saa).

torstai 25. lokakuuta 2007

Tekstarit kertovat 8kk tarinan?

Olen nyt menneen 8kk aikana säästänyt joitakin tekstareita syystä ja toisesta. Voisin jakaa iloa (koska mielikuvitukseni ei nyt riitä muuhunkaan. Tee ite paremmin.)

"Senioria ei jätetä." Arja Karhuvaara 136 Kokoomus Helsinki
Sain äänestysvinkin vaalien alla ystävältäni. Sori Arja, et ihan ajanut asiaani.

ja se on mustikkamaa eikä mansikkamaa, hassu tyttö, kalja-jenni :P
Olin ehdottanut Korkeasaareen menoa huhtikuussa Mansikkamaan kautta. Hmm, kiitti Katri Ylander, MÄ SYYTÄN SUA. Ja puolustuksekseni voin sanoa, että olin JKL:ssä humalassa.

Ei jumalauta.
Vappuviikkoa edeltävä viikko (jolloin teekkarit oli jo kännis. Niin ja me) meni ihan putkeen. Kandeeko juoda torstaina, häh? No ei.

Haha, kannattaa! Pitää sitä juhlia kun ei ole vielä 22 eli vanha.
Aloitin synttäreideni juhlinnan ajoissa ja tämä viesti on ainut todiste siitä, koska itse en enää muista mitään (koska olen niin vanha?)

Aijai.. sulla alkaa poro-porvarin tyyli vähän rapistua, kun bussilla meet...
Myönnetään. Olen liikkunut (muistaakseni) 6 bussimatkaa tämän vuoden puolella. Julkiset vihaa minua ja tunne on molemminpuoleinen.

Molemmat hyväksytään, ruoat on suositeltavampi...
Anonyymi kielenkorjaajani on vain tekstarin päässä. Kiitos niistä (helvetin monista).

Hey you! Happy birthday! What are you going to do this night? 1 kiss
Italiassa kielioppi on arvossaan ja suukot ovat säännösteltyjä.

Niin se meikkaus. Vittu mä olin seksyn näkönen. olisin pannu :D
Miespuolinen ystäväni olin yhden (ilta)päivän kovin feminiinisenä. Damn, missasin.

Pieni sievä tyttö 53cm ja 4376g
Exälläni oli hyvä huumorintaju siitä, mikä on pientä ja sievää. Huhhuh.

Terve! Mihin aikoihin ootte täällä? Boolit ois pöydässä jo!
Eräs anonyymi Kaikkonen oli huolissaan, että joutuisi juomaan pari kulhoa yksin. Onneksi riensin ritarillisesti Lappeenrannasta Savonlinnaan avuksi. Ansaitsen mitalin.

It's a boy! 5600g ja pötkyläinen! Vaaleaturkkinen ja pehmoinen Nalle kotiutui tänään meille ja huomisesta lähtien saa (täytyy) tulla kyläilemään!
Olenko paha ihminen, kun fiilistelin tätä puppya enemmän, kuin kevään aikana syntyneitä vauvoja yhteensä?!

Huomenta!Kuinka siellä aamukahvit sujui? Änkytätkö punasena JORMALLE* jotain? :D PYYHI SE KUOLA SUUPIELISTÄ JA TEE TÖITÄ!!! XD
*Nimi muutettu. Viesti tullut työkaveriltani toiselta puolelta kehää aloitettuani uudessa työpaikassa kesäkuussa ja havaittuani sieltä löytyvän yli 100 raksamiestä.

Vain kontulasta voi löytyä tienvarresta lohi. (Ja kuva mukana siitä lohesta)
No eikai tätä tarvii selittää?! Informatiivinen aamuviesti.

Jees jees diipa daapa..Ja mä oon Reino Ypäjältä, harrastan potkukelkkailua ja savenvalantaa. Viikonloppuisin irroittelen kuivattamalla pekonia,ja katson pyöräilyä.
Voin olla väärässäkin, mutta olin havaitsevinani sarkasmia.

...Sain vihdoinkin vedettyä joulukuusen pienestä mutta lihaksikkaasta perseestäni, ja kalja pelastaa illan...
Mikä meininki?Möksäätkö kun et vastaa?
En möksännyt, jäin sitä pyllyä miettimään. (Se on selitykseni ja siinä pysyn. Siis minähän en unohtanut puhelintani baaritiskille, koska minä [=erehtymätön] en mogaa ikinä MITÄÄN.)

Mis beibs oot?
Tämä tuli heteromiehen puhelimesta pari viikkoa sitten. Olin siinä 10m päässä (niin, mentiin samaa matkaa siihen baariin, eikä se nyt niin iso ollut.)

Kyl sekin passaa jos ei haittaa et oon alasti... :P
No ei tietenkään; ihanaa kun ihmisiä ei enää edes tarvitse kannustaa alastomuuteen.

Moi. Googletatko mulle mikä tai mitä on nefriitti? Mä haluan tietää. Mua kiukuttaa koska mä en tiedä.
Tietopalvelu Kaikkonen palveluksessanne 24/7.

Joo ja tää tyttö on ihan uskomattoman ihana ja hyväksyy vielä mun jalkapallohulinat :D oon aika pahasti in lööv :P
24-vuotiasta isoveljeä viedään ja kovaa. Onnitteluni.

Sitten tietty kaikki tuhannet onnitteluviestit, osoitteet ja "kiitos ja anteeksi"-viestit, joita on aivan liikaa.

*Väsynyttä*

Eilen oli pitkä päivä. Töiden jälkeen reittini oli EHS-koti-Rekka Shell-Vantaa (tarviiko muka tarkentaa? Ei luulis kiinnostavan)-EHS (jälleen)-koti. Tämän jälkeen nukuin noin neljä (4) tuntia ja tänään olen väsynyt, enkä vitutuksessani pysty kuuntelemaan mitään muuta, kuin Mobyn Porcelainia. Se on juuri nyt ainut biisi, missä ei ole mitään ärsykkeitä. Paitsi että se on vähän liian hidastempoinen, ja sekin sylettää.
Ohessa kuvasarja Photo play 2008:sta innostunut pisspiss-Mysteeri neiti S. pelaamassa Kick the Fish:iä (pitäis olla smack, mutta ei ole). Sen paras taisi olla 218,2m. On meillä elämä.



Kotiin tultuani (silloin kolmen kieppeillä yöllä) päästin Kakkakone Nakeron (ihan levottomasti papanoinut. Jännä.) ulos häkistä tepastelemaan ja kuten Pussycat dollskin se tiesi; I don't need a man. Sain täyden selän hieronnan pienillä tassuilla toteutettuina ja myös täyden ihonkuorinnan pienellä ja epäkarhealla (mutta ah niin kutittavalla) kielellä. Myös pienet nököhampaat välillä "vahingossa" upposivat mureaan lihaani, mutta ei se mitään. Ei se Nasun vika ole, että olen niin helkkarin maistuva.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Köyhyys tuli taloon



Ei varmaan kukaan (ikinä?) osaisi arvata, että Amatöörikuvaaja Kaikkosella on uusi kamera? Niinpä niin. Tuhlasin eilen TASAN 1000€ ostamalla telkkarin ja kameran (+ne kaikki lisähärpäkkeet, jotka kaikki näyttää ihan samalta). Telkkari on tyylikäs Samsung LE26S86BCX 26" (eipä taida sanoa mitään; googleta, jos noin kiinnostaa!) ja kamera musta Olympus X-820 (joka on pienempi kuin minun kännykkä ja josta on mahdoton selvittää, minkälainen salama siinä on). Harmittaa sinänsä, että uusi kamerani on niin esteettisesti kaunis, että tahtoisin ottaa siitä kuvia.

Tänään ajattelin addiktoitua Facebookista, mustikkakeitosta, uudesta kamerastani ja savon murteesta.

PS. Laittakaa kommenttia joskus, että tiedän jonkun lukevankin täällä (jäkäjäkävalivali, kaipaan vain huomiota. On tylsää.)

Hjyvä pjäevä

Aamu-uninen Kaikkonen torkutti tänä aamuna herätyskelloja (2kpl) monen monta kertaa katsomatta aikaa, jonka seurauksena hän heräsi vasta klo 8.09, jättäen optimaaliset 21minuuttia aikaa peseytyä, meikata, syödä, laittaa hiukset, pukeutua, leikkiä kani-ystävän kanssa (ettei se olisi käpy perseessä loppupäivää) ja ajaa töihin. Toisin sanoen Kaikkonen vain veti vaatteet päälle ja ajoi töihin ja töissä meikkasi vessassa. Ja se ei ollut helppo tehtävä, kun silmät olivat punaiset ja turvonneet (ja muutenkin ruma päivä), saatuaan allergisen reaktion (?) eilen ihonkuorintavoiteesta.

Koska aamu alkoi näin perseisesti, oli luvassa jotain hyvääkin. Ja sitä riittää.
Ensinnäkin pornonimeni on tästä lähtien Sylva Syntinen. Sain myös tänään (vihdoin!) työsähköpostin (vain MINÄ voin fiilistellä moista) ja siitä on riittänyt iloa, kun olen häiriköinyt kaikkia vuokralaisiamme tervehdys-viesteillä yms päläpälä-kyselyillä. Aloitin myös osoitekirjan muodostamisen, että on jatkossakin helpompaa lähettään näitä pimpelipompeli-viestejä kaikkien iloksi (olettaen, että muillakin on töissä tylsää).

Täten julistan myös itseni kruunamattomaksi Bubblesin kuningattareksi (ennätys 1 278 420) ja se kenellä on vastaväitteitä, voi ilmaista mielipiteensä osoitteessa kiinnostaa.ku.kilo.kakkaa@hotmail.com

Kämppäkuviot ovat myös edistyneet siinä määrin, että keittiö, säilytyskaapit, seinien värit sekä kylpyhuone ovat nyt valittuina. Tähän myös liittyen upeaa on se, että firmamme suostui myöntämään minulle palkallisen muuttopäivän, jolloin voin todella leikkiä habaa rekkalesboa kavereiden kanssa roudaamalla kamoja (3km päähän) ja juoda kaljaa keskellä päivää hyvällä omallatunnolla. Tervetuloa siis te, jotka tunnette ja olette kaljanhimoisia.

Sain myös tahtoni läpi siinä, etten enää pidä töissä ruokataukoja (turhia ne semmoiset, luuserit pitää taukoja) vaan saan sen palkkana. Ruokatauko täällä on lähes mahdotonta, sillä aina on joku nykimässä hihasta, vaikka karkaisin kellarin väestönsuojaan piiloon. Ja ei se niiden nykijöiden vika ole. Oma vika kun on näin mieleenpainuva naama, että kaikki minut tunnistavat ja haluavat hurmaavassa seurassani paistatella.

Vakavasti puhuen arvostan todella paljon tätä muutosta ja sitä, ettei minun tarvinnut ruinuttaa tästä muutoksen tarpeesta enempää. Näin kiittää uskollinen duunarinne Kaikkonen. Kiitoskiitoskiitoskiitos.


Ps. Kiitos sille korkeammalle voimalle, joka rikoit toisen hissimme ja jonka seurauksena sain tänne vierailevaksi tähdeksi kerpeleen komian korjaajapoitsun. Arvostan tätä enemmän kuin juustokakkua.

maanantai 22. lokakuuta 2007

itku tulee.



Vituttaa, hävettää, surettaa ja itkettää, kun joutuu kerta toisensa jälkeen pyytämään samalta ihmiseltä anteeksi. Ja vielä eri asioista aina. Ja nyt olen oikeasti kämmännyt, eli eipä taida julkinen anteeksipyyntö enää riittää. Tarkoitus oli olla vitsikäs, mut en kai sitten ollut. Mut sori kuitenkin.

Tour de PïlluRallï 2007

Valmistautuminen

Kuten Amiskaahailija Kaikkonen tietää muidenkin teiniääliöiden tapaan, tärkeintä kruisailussa on siihen valmistautuminen. Tästä johtuen nukuin puoleen päivään asti (harvinaista nykyään minulle..jopa dagen efter) ja ensimmäiset 4 tuntia hereilläolostani katsoin Futuramaa. Siitä ideoita saaneena suuntasin henkiseksi tueksi (ja hakemaan henkistä tukea) Mestarileipoja Ainolle, jonka kakku loppujen lopuksi näytti tältä (A: se oli joko se uusi uuni, ruokasooda tai kakun huono karma, sinussa ei ollut vikaa).


Lusikoituani suuhuni tuota (taivaallisen hyvää) mömmöä, mitä vuoasta valui (iha vähän) yli, niin paljon, että viikon sokerikiintiöni oli täysi, lähdin salille. Olin jo valmiiksi päättänyt, ettei siellä saa olla ketään muita. Koska..


1) ..on lauantai-ilta klo 18.30, joten kukaan muu ei saa olla niin luuseri, että olisi tyhjällä salilla treenailemassa sen sijaan, että viettäisi laatuaikaa perheen/ystävien/kumppanin kanssa.

2) ..liikuin kommandona (unohdin sukat, urheilurintsikat ovat juuri pesussa ja alushousut "vain jäi").

3) ..ei siellä viimeksikään ollut ketään, kun kävin yksin. Tosin tämä tapahtui pari kuukautta takaperin la-su välisenä yönä klo 0.30, kun päätin hikoilla inhottavan krapulan pois (ja se lähti).

Mutta TIETENKIN siellä oli etovan reipas ihanneperhe riekkuloimassa, jotka halusivat linkin parkin kuuntelun sijaan pitää päällä tv:tä, josta tuli ruotsinkielinen kilpailu, minkä rekvisiitat oli oikeesti maksanu ehkä 2,65€. Ja tää perhe harjoitteli siellä kärrynpyöriä. En vaan ymmärrä.

Toleranssini tähän pilipaliperheeseen (no oli ne ihan mukavia) kesti vain 40 minuuttia, jonka jälkeen olin noin vartin suihkussa (lämmin vesi on luksusta.. ainakin nyt, kun sitä ei omassa kodissa ole tarjolla). Kotona katsoin lisää Futuramaa ja pukeuduin asianmukaisiin amis-vaatteisiin (ja mä kokeilin varmaan 16 eri vaateyhdistelmää).


Lähtö

Tapasimme legendaarisella pylpyrällä, jossa onnistuimme tuhoamaan ensimmäiset pari tuntia photoplayn, tupakan, KYRÄILYN, vittumaisen analysoinnin ja limpparin seurassa. Niin ja aisaparinani toimi maailman mahtavin pissisystäväni mysteerinen Neiti S.

Ensimmäinen oikea "kohteemme" oli peräti 019-alueella, villilänsi-tyylisessä Nummelan (missä ne OIKEESTI soittaa koko ajan Anssi Kelaa) karussa maastossa (=metsässä) sijaitseva Stondis (eli jöpötys eli SEISAKKI). Sieltä saa parhaat mätöt (eilen upposi makkaraperunat) parhaimmalla hinta-laatu-suhteella. Palvelu on myös hyvää, vaikka myyjäsetä hieman nauroikin meidän photoplayn pelaamiselle..niin että meillä ei olisi elämää. Kiitti.
Hyvä paikka kaiken kaikkiaan; voitin 8€ pelikoneesta.

Seuraavana missiona oli tehdä biletarkastus Maununnevalle. Kaikki ok.

Viimeisenä kohteenamme oli (myös legendaarinen) Eltsun neste. Ja sinne saavuttuamme kello taisi olla jo jotain lähempänä kahta, joten tämän jälkeen luovutimme ja menimme kotiin. Tai noh, kävimme juomassa ämpärilliset kahvia ja pelaamassa photoplayn 2008 päivitettyä konetta (upeeta) ja voitin pelikoneesta taas 8€.


Yhteenveto

Todistimme eilen, ettemme olekaan vielä liian vanhoja päättömään ajeluun ja "hengailuun" (voi g-sus) vaan olemme ihan tasan niitä samoja teinipissiksiä, kuin vuosia sitten. Eläköön taivaanrannamaalaus.

Poliisikatsaus.. Illan aikana poliiseja bongattu: noin 10 maijaa, pari normaalia kyybel autoa, 1 sivari ja 1 tutkaa pitelevä.

Sakkokatsaus.. 0€ sakkoja.

perjantai 19. lokakuuta 2007

MITÄ?

Eilen Kaikkosella oli oikeesti aika hyvä päivä (siis töiden jälkeen). Shoppailureissu kodin anttilaan oli success, eli selvisimme alle tunnissa. Lähdin sieltä etsimään mahdollisimman mautonta poikakalenteria, mutta sitä ei löytynyt. Oli vaan iha täys nörttejä bändikalentereita, perhana. Myöhään illalla kävimme (oikeesti) steissillä hengailemassa (nuorennuin juuri noin 7 vuotta). Mutta vaatetukseni oli tilanteeseen sopivat; lökäfarkut, raitapaita, ruttuhuivi (no en nyt vaan osaa kuvailla, käyttäkää mielikuvitustanne, saatana, jos vaan osaatte), töppätohvelit, ruskea ihqdaa kevyesti kullan sävyllä koristettu pipo ja riepuressuisa laukku. Ja tietty (!) pääkallo-kello ja -hanskat.

Kanikaan ei ollut kiukkuinen tultuani töistä kotiin, koska se on viimeinki ymmärtänyt sen, että jonkun on pakko käydä töissä, jotta kani saisi ruokaa. Tosin yöllä myöhään, kun tulin kotiin toistamiseen, se ei enää halunnut mennä häkkiin, vaan sen sijaan jäi sängyn alle nukkumaan.

Kani Kaikkonen on myös kovin hyödyllinen, sillä sitä voi käyttää tyynynä, kun emäntä on liian väsynyt (tai känässä) etsiäkseen itselleen tyynyn (joita on sängylläni tällä hetkellä 11).

Tänään Kaikkonen ei jaksa miellyttää ketään, joten se ketä ottaa päähän tämä kaikki ylimielisyys mitä pursuan tänään (en tosin tässä tekstissä) voi imeä mun lekaa/taistelulaivaa/miinanraivaajaa (joo, iha sie ite saat päättää minkä nuista haluat.niin.)
Kaikkonen katoaa viikonloppuun ja toivoo palaavansa jälleen maanantaina työn ääreen.

Ahkera Kaikkonen

Tehotyttö Kaikkonen on ollut ahkera. Kuvia hän on skannannut noin 50kpl (no ette saa nähdä, hävettää), tehnyt listaa ihmisten osoitteista (en omista osoitekirjaa), pohtinut keille ja minkälaisia joulukortteja tekisi/lähettäisi ja toiminut kiukkuisena hermoromahduksen partaalla olevana kouluttajana.
Olen myös toiminut viihdyttäjänä (=jokapaikanhöyläpelle) ja yleisenä naurunkohteena.

Kirjoitettuani noin 80 "osoite muuttuu"-lappua päätin opetella myös vasenkätiseksi. Ihan vain tasavertaisuuden nimissä, jotta saisin molempiin käsiini jännetuppitulehduksen. Aih.

Eli ahkera päivä takana ja kotona odottaa kiukkuinen kani (se ei vieläkään tajua, miks mun pitää käydä töissä ja olla pois sen hurmaavasta seurasta), äiti ja naminami-ruokaa mitä em. vanhempi Kaikkonen on hakenut Stockan herkusta. Torstai on toivoa täynnä.

Ostin muuten eilen pipon, joka on marjapuuron värinen (joidenkin mielestä, kiitti) ja näytän vähä spurgulta, jolla kuitenki on iha helvetin hyvä värisilmä.

ps. Tiedoksi vain, että tässä iässä se, että joku on sinua pidempi, ei tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi sinua vanhempi. Tuli vaan mieleen.

torstai 18. lokakuuta 2007

Torstai klo 10.27 (olen tehokas töissä, ja mielikuvitukseni loppuu, kun pitäisi keksiä otsikko)

IKINÄ en ole käyny Jyväskylässä extempore kännäämässä. EN. Ja siitä EI ole todistusaineistoa. EI. Paitsi seuraava, missä näkyy kaksi Kaikkosta. Kiitti, kivaa oli.



Kaikkonen on siis nykyään skanneripalvelu myös, joten tänne vaan kaikki.
Blondi Kaikkonen on myös kovin epäkohtelias, joten korjataan vääryys maailmasta: KIITOS MAAILMAN ENITEN MAAILMAN IHANIN, KAUNEIN JA V-MÄISIN SUVI, JOKA HAIT MINUT VIIME LAUANTAINA LAAJASALOSTA, MISSÄ OLIN KRAPULASSA/HUMALASSA/KÄYTTÄYDYIN HUONOSTI. kiittikiittikiittikiitti. Vaihda mun renkaatki jookos kookos? Oon nainen, osaan kyl, mut en mie viittis.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Väisty Facebook, täällä on OK Cupid


En suostu myöntämään, että olisin jäänyt koukkuun, mutta jäin kuitenkin. Kokeilkaa itse OK Cupid (itse menin kyseiselle sivustolle vain, koska halusin tietää porno starba nimeni [tulokseni oli hämmentävä 37, hui.])

Selvisi myös, että olen VAIN 68% lutka (jännä ku se on se sama prosenttimäärä, mitä olen mies...) ja luonteeni oli hyvin häiritsevän pelottava Genghis Khunt. En usko haluavani oppia enempää itsestäni.

Naisen logiikkaa


Tiedäthän sen autossa olevan peilin, joka on siellä sisällä aika keskellä? Niin, juuri se mitä käytät apuna, kun meikkaat työmatkan aikana aina kun pysähdyt valoihin (aina ei tarvita valoihin pysähtymistäkään, jos olet näppärä). Tänä aamuna meinasin ajaa edessäni kurnutellen ajaneen auton perään, koska yritin hihallani putsata sitä peiliä, koska olin tökännyt siihen ripsaria.

Jos haluat suututtaa naisen, vastaa tämän esittämään mielipidekysymykseen "iha kiva". Toimii varmasti.
"Iha kiva"= toi juttu, mihin olet juuri panostanut henkesi ja sielusi, onkin oikeastaan aika tylsä ja mitäänsanomaton.

Kun on krapula, kaloreita ei lasketa (koska edellisenä iltana on tanssinut niin paljon. ja ei suinkaan pöydillä) ja shoppailu on myöskin rajatonta, koska se vapauttaa endorfiinia (iha salee) mikä edistää kankkusesta toipumista.

On täysin loogista, että vaatteet mitkä ostin alennusmyynnistä (enkä käytä niitä ikinä), olivat parempi sijoitus kuin se, että olisin ostanut kalliita merkkivaatteita esim. River companysta, mitkä kestävät ja pidän niitä jatkuvasti. (Pyrin juuri tästä huonosta tavasta. Eli siis annan itselleni oikeuden tuhlata entistäkin enemmän rahaa hyvällä omallatunnolla! Loogista!)

Ja tämä kiteyttää sen, miksi naiset ovat aina oikeassa: Naisten logiikka

Ps. Miksi blondi ajaa Volvoa? Koska ratissa lukeva VOLVO auttaa hahmottamaan kumpi suunta on vasemmalle ja kumpi oikealle (VolvO, get it?!)

tiistai 16. lokakuuta 2007

Rajoituksia

Aamulla yritin pukeutua pelkkään mustaan, koska tänään oli synkkä päivä, mutta huomasin olevani siihen liian blondi.

Ajaessani töihin yritin kaahata, etten myöhästyisi, mutta tajusin autossani olevan mopokone, enkä pääse sillä kiilailemaan, kuin Ritari Ässä konsanaan. (Ja ei sitten mitään kettuiluja mun autosta, se on hidas mutta rakas.)

Töissä yritin puhua selkeää kaunista suomea (ja välillä vaihtoehtoisesti englantia) tärkeille vieraillemme, mutta suuni oli juuti täynnä kuivaa leipää, minkä ansiosta suustani tuli ulos murusia ja höpölöpö-mölinää.

Työpäivän puolessa välissä onnittelin itseäni siitä, että olin viimeisen 4:n päivän aika polttanut 5 tupakkaa ja ajattelin aloittaa lakon. Eli siis YRITIN aloittaa lakon, kunnes eräs Höhlä-böö tuli tupakoidensa kanssa ja poltin puolikkaan (ei oo sun vikas, ite sorruin, heikko olen.)

Tultuani kotiin töistä yritin lämmittää mikrossa maksalaatikkoa, mutta se halusi vain räjähdellä siihen helkkarinperhanan suojakupuun, enkä halua syödä ruokaa, joka on vieraillut kaikennähneessä paskaisessa muovissa. Ei kiitos.

Yritin juuri tehdä punnerruksia, kunnes lihakseni (mitkä?) muistuttivat minua todella v-mäisesti, että olen tyttö.

Nyt yritän kirjoittaa blogia, mutta TE KAIKKI olette tartuttaneet minuun tyhjän blogitekstilaatikon-kammon ja ainut vaihtoehtoni tähän on enää se, että lähden tupakalle.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Epä-morkkis

Aamukiukkuinen Kaikkonen ei tänään kykene olemaan millään tavalla hauska tai muutenkaan viihdyttävä. Syitä voivat olla viikonloppuna nukutut epämääräiset unet sekä tämänaamuiset tupakan ja kahvin puute. Siis molempia olisi tarjolla, mutta kun ei kerkeä/jaksa/halua (yms huonoja syitä).

Ja tiedoksi vain kaikille, että Kaikkonen ei sählännyt mitään viikonloppuna, vaan nautiskeli sivistyneesti olutta (ja yhden Cosmon, minttuviinan, virtasen ja puolikkaan pullon ofeliamaista viiniä) ja käyttäytyi kaikissa baareissa (3:ssa..muistaakseni) kohteliaasti ja aiheuttamatta yleistä pahennusta.

Ja nyt oikeesti..Kaikkonen yritti alkaa katsomaan Saw:ta lauantaina ja ei edes ollut yksin. Ja ei siltikään uskltanu. Aika arkis-mamero :( <-kyllä, käytän blogissani hymiötä, jos siltä tuntuu.

Ja ei, en saanut autoni renkaita vaihdettua. En siis toisin sanoen ole saanut mitään viikonloppuni tavoitteita täytettyä. Paitsi että olin humalassa, ja sekin oli vahinko.

APUVA!

Kaikkosen ekologinen jalanjälki on 8,3 ja tarvittaisiin 4,6 maapallosta, jos kaikki olisi niin epäekologisia. Tulipa paha mieli ja huono omatunto. Hävettää.

lauantai 13. lokakuuta 2007

NitiNati

Tänään sataa räntää (joojoo, tuli eilenkin, mutta nitisen silti, koska en ole vielä hyväksynyt talvea) ja yöksi on luvattu pakkasta. Autossani ei ole talvirenkaita alla ja en jaksa niitä vaihtaa. Yritän tänään vielä löytää itselleni miehen tai tosi butchin rekkalesbon, joka voisi asian hoitaa puolestani viikonlopun aikana. Olen tänään lähdössä (känni)kuskiksi ympäri pk-seutua, joten jos maanantaihin klo 12 mennessä minusta ei ole kuulunut mitään, tiedätte mitä on käynyt. Siinä tapauksessa voitte muistaa http://www.redcross.fi/

Olipas Äijä Kaikkonen taas todella positiivisella tuulella tänään.

Mutta tänään Kaikkonen (ehkäpäs) lähtee toisen Äijä K:n kanssa bilettää, niinkuin näin:

torstai 11. lokakuuta 2007

Tyypit käy töissä. Oikeesti. Iha rahallista korvausta vastaan hei niinku.

Marja-Liisa (ominaista kulahtanu permis, missä on vaaleita raitoja)

Marjis on miesvoittoisen firman äijämäinen tätskä, joka katsoo alaspäin firman assaribimboja ja respatyttöjä, jotka oikeasti ei ole niin helppoja, miksi Marja-Liisa ne kuvittelee. Mutta silti ihan salaa omassa pienessä mielessään Lissukka toivoo, että joku joskus häntä vikittelisi firman pikkujouluissa tai huomaisi, että hänellä on uutta kynsilakkaa.

Pertsa (ominaista pälvikalju)

Pertsa on yleensä markkinointi- tai myyntijohtaja. Pera kuvittelee, että se on toooooosi vitsikästä tytötellä kaikkia, jotka ovat 15-65v. Kaikkia. Kaupan kassaneitiä, ravintolan tarjoilijaa, lentoemäntää, poliisia ja kaikkea siltä väliltä. Siihen ei voi vastata millään muulla, kuin vaivaantuneella hymyllä. Töissä se kutsuu kerran vahingossa Marjista tytöksi ja huomaa kotiinlähtiessään, että Audin kumit on puhkastu. Ohhoh, onpas sen näköiset reiät, kuin joku olisi kirjeveitsellä käyny puhkomassa. Marjiksella oli semmonen tänään käytössä....raksuttaa Pera, raksuttaa.
Lopeta Pertsa, me ei tykätä susta.

Annukat ja Laura-Leenat eli:
Assarit ja respat ja kaikki ne muut blondit (ominaista: ahihihi, ihq, wauzi, upeeta, niinku..)

Oikeasti hyviä mimmejä, joille ei anneta tarpeeksi kiitosta siitä, että jonkun on pakko tehdä ne mapitukset, kahvitukset, pikkujoulujen järjestelyt, toimiston koristelut, kynsien viilaukset, nätiltä näyttämiset ja kaikki muukin, mikä tekee jokaikisestä toimistosta miljoonasti paremman.

HerraIsoHerraPomoMies (ominaista asenne; hyvä tai huono)
Näitä on kahta sorttia:

1) Päällikkötason Jukka, sitä keskikastia. Nakittaa...siis delegoi kiitettävän hyvin ja huutaa kuin lapsi karkkikaupassa, jos ei saa haluamaansa. Munaton mies ja ajaa bemaria. Puhuu huonoa englantia ja muutenki ihan paska jätkä.

2) Johtajatason Pekka, sitä ylintä kastia. Tervehtii aina niin leppoisasti, että markkinointiassistentti Tiina uskoo Pekan polttavan pilveä. Tykkää golfista, vaimostaan ja siitä kun firman pojat välillä "vähä hupsuttelee". Ei tunne tarvetta pönkittää omaa egoaan röyhkeällä käytöksellä; kaikki kyllä tuntevat Pekan ja tämän aseman. Rispekt.

Sitten...
...on ne kaikki mahtikset hyvät tyypit joiden takii kandee käydä töissä, koska siellä on kivaa. Ai ei ole? No, tule tänne meille töihin, tääl on ainaki aina niin siistii et meinaa pissi tulla housuun.

Miehet ja naiset

Mitä tämä kertoo työyhteisöstämme; värjäsin eilen hiukseni (aika iso ero vanhaan väriin) ja ensimmäisen 45min aikana asiasta ovat huomauttaneet 4 raksamiestä ja yksi IT-puolen poika. Ei yksikään nainen. Onko tämä sitä, että naiset eivät kehu toisiaan, vaan ovat käpy perseessä heti, kun joku toinen on onnistunut kampaajalla käynnissään tms? Sen sijaan nämä miehet jäävät työpisteelleni roikkumaan ja puhumaan myös autoista, säästä (oikeesti, on vitun kylmä) ja seposta, vaikka yritän mielenkiinnolla lukea mitä Villellä ja Virpillä on sanottavana BB:stä.

MIKSI naiset ovat aina niin kiireisiä/kateellisia/selkäänpuukottajia/muuten vaan kusipää-ämmiä? (Poikkeuksia on Kaikkosen kaverit, koska ne on niin asennemimmejä, ettei ne jaksa leikikseenkään olla semmosia vaikeita NAISIA.)

Oikeesti paljon helpompaa työskennellä miesten keskellä. Paljon vähemmän ongelmia, paitsi että miehet ei muista edes sitä, että niiden firman assari lähti yli viikoksi Fuerte Venturaan, ja nyt kukaan ei lajittele niiden postia, pese kahvikonetta, eikä mitään muutakaan, mihin jokaisen oikeasti kuitenkin pitäisi kyetä ihan ite. Vaikka olisikin insinööri.

Ainut ongelma miesten keskellä hyörimisestä on se, että kun näkee josta kusta niistä jonku tosi pervon unen (tai sen tuntuisen), on noloa nähdä se ihminen (tai pahimmassa tapauksessa NE ihmiset) seuraavana päivänä töissä. Se on kuitenkin prosentuaalisesti suurempi todennäköisyys nähdä niistä työkavereista kuumia unia, kun miehiä on enemmän. Uskoisin ainakin näin.

ps. kloorin ja bensan TUOKSUT on hyviä..sori, oon vähä perverssi ja outo.

pss. tätä kirjoittaessani ensimmäinen nainen kommentoi hiuksiani, ja sekin oli siivoaja joka on iha mahtis supermimmi, joka on aina hyväl tuulel ja epäilen se ihmisyyttä, koska se tekee täällä enemmän töitä ku keskimääräisesti 7 miestä.

Pitäkää tunkkinne, prkl.

En olisi halunnutkaan, että kesä jatkuisi vielä. En. Tänään tuli syksyn ensimmäinen aivastus (muutakin kuin se, kun vahingossa nuuhkasee nenään pippuria. Oikeesti niinkin voi käydä.), joten minua ei kannata pussata. Vaikka olenkin upea, ihana ja hottis ja vaikka olisitkin humalassa. Ei kannata, nyt on jo flunssa ja meksikolainen hyppykuppa.


ps. meillä on keskimäärin noin fiksua porukkaa nähtävillä joka päivä. minä mukaanlukien.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Blondi.



Nyt se on todistettu, Kaikkonen on alkujaankin blondi. Siis tyhmä en ole (ehen, pois se minusta). Pitäisi varmaan totella perimää ja käydä kampaajalla tekemässä taikoja, eli takaisin blondiksi.
Etenkin nyt, kun olen luisunut tyhmyyteen hiljalleen (mutta en ole tyhmä).

Kesällä suurten ukkosmyrskyjen aikaan (juuri se, kun kymmenettuhannet taloudet pk-seudulla olivat ilman sähköä) pohdimme töissä, mitä ukkospäivänä voi tehdä ilman sähköä. Kesämestarimme ehdotti kaljannoutoa Essolta. Idea sai kannatusta. Fiksuna plikkana ehdotin, että mennään juomaan ne kaljat erään yrityksen tiloihin, sillä siellä on paljon isoja telkkuja mitä voi katsoa. Niin. Ilman sähköä.

Tänään olen onnistunut jo kahdesti kadottamaan nettiyhteyteni (se vain katosi, oikeesti!), saanut skannerin toimimaan (siksi tiedossa varmasti enemmänkin nostalgisia kuvia), saanut skannerin vittuilemaan (sillä on asennevamma; väittää tarvitsevansa mustetta toimiakseen) ja lukenut Hal Sirowitzia niin paljon, että en pysty muuta, kuin nauramaan, kun kuka tahansa parrakas mies, jolla on hassut kasarilasit päässä (niitä kävi 2kpl), ilmestyy näkökenttääni.

Luin myös eräästä toisesta blogista kommentin itsestäni, mikä oli ehkä hienointa, mitä tänää on eteeni sattunut: ..sillä on aina ollu sniikeimmät muuvit ja härskeimmät repliikit. Ja eniten tylsää töissä.

Nimitykset

(ja se kuka kehtaa väittää, että Kaikkonen tykkää listoista, saa turpaansa Otaniemen snägärin takana. oikeesti. ja huom. kaikki eivät ole haukkumanimiä)

-Urpå
-Apina
-Urpåapina
-Ryöjä
-Ripuliranne
-Paskamaha
-Tyhmä
-Rontti
-Hölömö
-Ääliö
-Pönttö
-Höhlä
-Hanirakas
-Roigale
-Pläski
-Pälli
-Homonaama
-Perspää
-Dorka
-Vantaalainen (sori..tai siis en pyydä anteeksi, olen vain pahoillani, jos satut oikeasti olemaan vantaalainen)

ps. Onko pakko juoda vodkaa jos ei haluu? No on.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Turpa kiinni Kaikkonen

Todella toivoisin, että joku olisi sanonut minulle noin viikonloppuna. Niin ei käynyt.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Olinko?

Se, kuka kehtaa väittää, että Teinikännääjä Kaikkonen olisi ollu lauantaina humalassa on väärässä. En ollut. Olin kovin sivistynyt ja hyväkäytöksinen nuori ihmisyksilö, joka pitää rumasta karaokesta ja vieraiden kanssa väittelystä, vaikka olisi selvinkin päin. Koska olin niin kovin skarpissa tunnelmassa koko viikonlopun (olin olin), tein muutamia havaintoja:

1) Savonlinnalaiset ovat hauskoja. Etenkin, kun he ovat humalassa. Ja vieläkin enemmän hauskoja, ku olet itse juopunut.

2) Vain Vantaalla voi tulla klo 3 mellakkavarusteisiin pukeutunut poliisipartio vastaan alikulkusillan alla kyselemään, olemmeko mahdollisesti huomanneet henkilöä haulikko kädessä. Emme olleet, damn.

3) Jos juo tequilaa, sitä ei välttämättä muista seuraavana päivänä, ennen kuin näkee sitruunan.

4) Ja sitten toki vielä muutama: jos pompit sängyllä liian kovaa, se menee rikki. Jos riuhdot vessan ovea liian innokkaasti, se lähtee saranoiltaan. Jos laitat paidan väärinpäin päälle, joku luultavimmin arvaa, mitä olette tehneet kylpyhuoneessa.

ps. kännissä olen ääliö. tasapuolisesti kaikille iso KIITOS JA ANTEEKSI.

Päteviä syitä

Koska..

..en tahdo
..en osaa
..minua ei kiinnosta
..en viitsi/kehtaa
..en jaksa
..kukaan ei pidä rumista
..haluan
..minua panettaa
..minä sanon niin
..minä olen oikeassa
..sinä olet väärässä
..olen itsekäs
..olin/olen humalassa

perjantai 5. lokakuuta 2007

KIITOS JA ANTEEKSI

Kiitos sinulle hyvä epä-apina, joka toit minulle VAPAA-AJALLASI uuden näytön. Arvostan sitä kovasti. En vain osannut sitä asentaa (aivan, piti tehdä muutakin kuin laittaa piuhat kiinni). Onneksi talossa oli paikalla toinenkin epä-apina, joka sitten minua auttoi. Ja meni vähän aikaan näin hölömöltä ihmisyksilöltä huomata, että "hei mistä toi ääni tulee? Jumalauta, tässä on äänet, ohhoh". Puolustuksekseni voin sanoa, ettei vanhassa näytössäni ollut, joten en pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. En ole tyhmä, vain hieman hidastempoinen.

Anteeksi, että haukuin sinua eilen tyhmäksi. Et ole tyhmä, vaan oikeen rakastettava persoona. Tarjosithan sentään viime yönä minulle Singapore slingin Meksikossa (mikä on typerää, koska siellä kuulu juoda vain tequilaa, mutta ihan miten vaan).

PS. MINÄ en mennyt punaiseksi kommenteistasi, SINÄ menit!

Jockelle

Oven kiinni laitan ja katson aulaan,
tiski ja vaihde sinne yksin jää
Laukku kainalossa hyppään iltaan känniseen,
en vastaantulijoista tunne yhtäkään (paitsi ne komiat)

Ei tästä kaupungista saa reissuromantiikkaa
Ja vaikka kuinka yritän fiilistellä tyrin tän
Ja vaikka kaunis ajatus päässä soi,
se soi vain vähän aikaa ja haparoi

Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen,
kaupasta kossun valitsen ja sitä siemailen
Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa

Jotain ihmetyttää kun se kysyy mihin meen
Ja mä vastaan: "No tohon naapurirappuun"
Ja se kertoo mitä kuuluu ja miten sillä menee,
se tekee lähdöstäni paljon helpompaa

Ei tästä kaupungista saa yhtään lähdön tunnelmaa
Ja vaikka kuinka yritän fiilistellä tyrin tän
Ja vaikka kaunis ajatus päässä soi,
se soi vain vähän aikaa ja haparoi

Kun tänään lähden, taivaalta tähden valitsen
Kun tänään lähden

Lav Juu babygirl

Minun ilmaisuni oluelle


Bisse
Bishe (parin jälkeen)
Bini
Börsta
Kalja
Khalja (useamman jälkeen)
Keppana
Olunen
Ohrapirtelö
Huurteinen
Kolmonen
Nelonen
Pilsu
Pilsneri
Öl
tres kaljanos
Gepardi

Kertokaa mulle näitä lisää, en keksi enempää. Minulla ei ole mielikuvitusta.

Kersantti ja Kameleontti

Kameleontti Kaikkonen näyttää tänään ihan viattomalta kuorotytöltä, jolle ei tulisi mieleenkään mennä katsomaan Scandinavian hunkseja. Mutta menen kuitenkin.
Eilen olin hottis, mikä oli jo aika paha, mutta ainakaan en ole mikään goddamn casanova pelimies loverboy. Tai siis olen, mutten tunnusta.
Muutenkin olen aina ihan helkkarin hyvännäköinen (etenkin kun olen juuri käynyt uimassa ja silmät täynnä kloorivettä, hot!) ja krapulassa pirun seksikäs. Kyllä.

Tänään aion juoda olutta (vaikka ei pitäisi, koska se on väärin) ja aiheuttaa yleistä pahennusta, sillä jonkun se on pakko tehdä.
Tai sitten lähden liikkeelle autolla, mikä olisi järkevämpää, aikuisempaa, kannattavampaa, perkeleesti halvempaa ja kaikkea muutakin millä yritän vakuutella itselleni, että olisi ihan hyvä olla selvin päin. Ainiin, autonikin on kyllä ihan pirun seksikäs, eikö? Se nimi on Kersantti (oikeesti)


ps. huomaa linnunkakkakikkare konepellillä, aijaijai.

torstai 4. lokakuuta 2007

Miehet peittäkööt silmänsä, tämä ei kiinnosta teitä.

Väsynyt Kaikkonen osti lihapasteijan ja classicin korvapuusti-jäden. Menkoissa on se hyvä puoli, että saa syödä ihan mitä huvittaa eikä kenelläkään ole oikeutta laskea niitä kaloreita. niin. Kyllä huomaa et on hormonit sekasin; mä en yleensä edes tykkää jädestä.. Tai siis tykkään niistä, mitä ostetaan kioskista rannalla kesällä, mutta en yleensä kaupan "valmispakatuista". Ja oikeasti tuo jäde muuten oikeasti auttoi, oikeasti! En tiedä oliko se se kylmä, makea vai että suklaa tms. vapauttaa niitä vitunperkeleen mielihyvähormoneja (WHAT EVER!!), mutta auttoi.

Lohtu



Juuri nyt ainoat asiat mitkä pitävät Kärsivän Kaikkosen kasassa ovat bubbles, seppo, vadelmakeitto ja kylmä maksalaatikko (ei, en ole raskaana, mutta kivut ovat synnytyskipujen luokkaa).

Seppo on orpo pikku reppana, jonka pelastin eilen IKEAn paljoushelvetistä. Seppo sai hyvän kodin Team F:ssä. Tunnustan, kävin eilen IKEAssa, koska ei se helvetinperkeleen kuvasto ollut vieläkään tullut postissa tänne töihin, joten hain sen ihan itse. Ja oikeasti aika ihme, että kaksi naista selviytyy IKEAsta alle tunnissa ja he ovat käyttäneet siellä yhteensä vain hieman yli 20€.

Nyt jatkan kaksinkerroin linkussa kääryilyä (taisin juuri keksiä tuon sanan? Vai onko oikea sana, valaiskaa mua), kunnes joku ihana kiltti rakas (juuri sinä) tuo minulle särkylääkkeitä. LÄÄKKEET!

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

En jaksa, sori.

En tiedä minkälaiseksi työntekijäksi minua luullaan, mutta on se kumma, että pitäisi osata kaikki, tehdä kaikki (mitkä eivät kuuluisi toimenkuvaan/palkkatasooni) ja kestää kaikki VALITUS, jota nyt ilmenee liikaa.

Se, että 30min ruokatauostani (joka on palkaton) käytän puolet työntekoon (koska olen koko ajan hälyssä vaihdepuhelimen ja hälypuhelimen kanssa), on turhauttavaa. Mieluummin ottaisin sen ajan palkkana ja en pitäisi taukoa (kuin ne 2 x 10min jotka ovat lakisääteisiä, mutta meidän yritys ei niitä tunnista). Mutta ei käy, sehän olisi liian helppoa.

Nyt julistan alkaneeksi viikon mittaisen ETSITÄÄN KAIKKOSELLE PAREMPI TYÖ-kampanja. Tarjotkaa minulle töitä, pliis.

tiistai 2. lokakuuta 2007

En ole.

Pikkuneiti Kaikkonen on tänään omasta mielestään kaunis. Luulen sen johtuvan uusista vaatteistani. Eli jos ikinä, niin tänää kannattaa tulla vakoilemaan. Huomenna se on taas sama vanha susiruma eukko.
Näitä joku kyseli: viimepäivien kohokohtia ovat olleet mm. hihityskrapula (juuri se), uuden asunnon löytö, söpön taskukokoisen raksapojan paluu (oli pari kuukautta poissa), uinti ja vetskari auki töissä kulkeminen (hävettää vieläkin).
Minua myös syytettiin sivistyssanojen käytöstä. Ei. Se, että tiedän mikä on pääomavero tai että Mekong viski on nimetty Mekong-joen mukaan, ei tee minusta sivistynyttä.

Ikea on paska maa.

Kaikkosen tytöt tarvitsevat uuden keittiön ja ajattelin, että IKEAsta voisi katsoa. Olen kadottanut kuvaston, joka JUURI TULI KOTIIN. Päätin mennä nettiin katsomaan IKEAn sivuilta malleja jo valmiiksi. Hmm. Kun klikkaat "keittiö"-kohtaa, mitään ei tapahdu. Noh, en lannistunut, vaan ajattelin vian olevan hetkellinen (olin väärässä) ja voisin katsastaa sänkytarjonnan. "Makuuhuone"-painike. Ei toimi.

Seuraava vetoni oli kokeilla "Tilaa kuvasto"-kohtaa. Helppoa ja kätevää. Täytin tietoni (oikeasti kaikki), mutta sivusta puuttui "Lähetä"-painike.

Päätin kokeilla "Kysy Annalta"-toimintoa ("interaktiivinen assistentti"). Eipä taida olla kovin aktiivinen, koska häneltä tulee vastaukseksi vain "Täältä löydät avoimet työpaikat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Voit hakea kyseisiä työpaikkoja tämän sivun kautta tai jättää avoimen hakemuksen IKEA-tavarataloon." TAI "Olen pahoillani, mutta en nyt ymmärtänyt kysymystäsi. Voisitko täsmentää sitä tai esittää kysymyksesi toisin sanoin?" JA se interaktiivinen naama näyttää nyrpeyttä, kun ei ymmärrä kysymystäni. Niin.

Seuraavaksi Kaikkonen testasi ihanan IKEA-chatin (oikeasti). Arvatkaapa 10 kertaa toimiko? Jos vastasit "kyllä" olit ihan kerpeleen väärässä.

Soitin asiakaspalveluun. Siellä minua ohjailtiin tarkasti (tiedätte kyllä ne kamalat nauhoitukset), kunnes pääsin valikkoon missä sanottiin "kuvasto, paina (ja jotain, en nyt enää muista)". Painoin ja sieltä iloinen ääni kehoittaa minua tilaamaan kuvaston osoitteesta www.ikea.fi

Lopulta TOIMITUSJOHTAJA Kaikkonen soitti asiakaspalvelun yrityspuolelle (minne ei yllättäen ollut jonoa) ja sai asiansa hoidettua. Nyt elämä on helpompaa. Tai siis siihen asti, että pääsemme kokoamaan IKEA:n ihanan helppoja ja ihqja (niinpä) laatutuotteita. Niin.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Aivokuollut Kaikkonen

Heräsin tänään aivan kuten minä muuna päivänä ennenkin (tosin näin levottomia unia Jack Sparrowsta koko yön, mutta unohdetaan se hetkeksi), mutta pikkuhiljaa olen huomannut, että olen yön aikana menettänyt luovuuteni, motivaationi ja kykyni vittuilla. Tähän mennessä en ole kyennyt kuin ostamaan leivän ja lukemaan vanhoja Cosmoja, mikä on aika huono saavutus 2,5h työajalle.

On muuten harmi, etten pyrkinyt Talentiin. Minun mediaseksikäs KYKYni voisi olla se, että saan typerillä jutuillani vesijuoksuradan tyhjennettyä tai että pystyn juomaan jopa virolaisen raksamiehen pöydän alle. En tosin tiedä kuinka helppoa näitä olisi demostroida lähetyksessä.