eroakirkosta.fi

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Elokuu

Viime aikaisista kirjoituksista nokkelimmat voivat päätellä, että Työnarkomaani Kaikkonen päivittää blogia vain seuraavissa tapauksissa:
1) hän on sairaslomalla, eikä keksi muutakaan tekemistä
2) hän on lomalla (harvinaisempi ilmiö)
3) hän potee huonoa omaatuntoa, ettei ole päivittänyt blogiaan
4) jotain mullistavaa on tapahtunut, kuten Ihanan Naisen kihlaantuminen

Tällä kertaa kyseessä on 1:n sekä 3:n kombinaatio. Jo kolmatta iltaa korkean kuumeen saattelemana Kaikkonen makaa sängyssään välillä hikoillen ja välillä kylmyydestä täristen kolmen peiton alla. Viimeisin tupakka paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Ihanan Naisen tulevan ex-asunnon edessä railakkaan kadetti-pitoisen illan jälkimainingeissa. Tässä vaiheessa haluaisin mainita, ettei ko. illalla ollut mitään tekemistä saavutetun olotilan kanssa, vaan tauti on jälkiseurausta jo perjantaina tapahtuneelle menneisyyden toistolle, joka tapahtui entisen kollegan muodossa. Kyseinen entinen kollega ilmoitti maanantaina, että hänellä on 41c kuumetta.

Ihanan Nainen luopuu Ihanasta asunnostaan muuttaessaan tuoreen kihlattunsa luokse. Tikkurilaan. Se on Vantaata.

Minustaa tuli virallisesti esimies maanantaina 9.8 klo 07.00, jonka johdosta teen jatkossa kolmen ihmisen työt. Suomennettuna minulta puuttuu tällä hetkellä kaksi täysipäiväistä työntekijää. En ole vielä osannut päättää onko tämä vain väistämätön suuntaus kohti loppuunpalamista vai täydellinen keino tienata hieman ylimääräistä hynää.

Vielä kesä- ja heinäkuussa löysin usemman kerran viikossa aikaa istua tuntikausia kerrallaan kirjoittaen eräässä ihanassa kesäkahvilassa, josta saa kenties maailman parasta aamupalaa. Pyrin palaamaan vielä tähän samaan rytmiin, kunhan saan ensin ne kaksi orj...siis työntekijää.

maanantai 9. elokuuta 2010

luv

Vaikka Pelimies Kaikkonen on itsekeskeinen, kyyninen paska, tahtoo hän silti sydämensä pohjasta onnitella Ihanaa Naista kihlauksen johdosta.


Ps. Minulla on jo kihlajaislahja ja se EI ole Keltaisesta ruususta. Ihmiset voivat siis muuttua.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

fiiliksillä

Hellävarainen ja tunteellinen rakastaja Kaikkonen rikkoi viime viikolla Ihanan Naisen pimperon yrittäessään demonstroida hänelle IN:n kollegan "jumalaisia rakastelumetodeja". Pelimies asetteli Naisen erään kalliolaisen asunnon lattialle (vaatteet päällä, senkin pervot) ja aloitti rynkytyksen. "Au! Sattuu!", huusi Ihana Nainen kauhistunut ilme kasvoillaan suoritukseensa keskittyneen Kaikkosen alla. "Just toi ilme mullakin varmaan oli silloin!!", totesi Kaikkonen ja pahoitteli, että oli todennäköisesti vyönsoljellaan murtanut Ihanuuden häpyluun. Siinäpä olikin Pelimiehen viimeaikojen seksit. Hiljaista on ollut.

Kotiuduin noin kuukausi sitten takaisin tänne tuhansien kateellisten runkkujen maahan. Yrityksemme hr-puoli oli ilmeisesti ymmärtänyt, kuinka korvaamaton olen, joten tultuani takaisin aloitin harjoittelemaan kikkelinjatkettavuutta eli titteliä ESIMIES. Eräässä uudessa kohteessani tapasin niin suloisen kollegan, että olisin halunnut vain pistää hänet taskuuni ja silitellä.

Tämän päiväisen työrupeaman jälkeen olisin himoinnut kylpyyn. Mutta koska asuntoni on vieläkin työn alla, asun espoolaisessa porvariasunnossa, jossa ei ole ammetta. Ajatus suihkussa seisomisesta oli niin vastenmielinen, että päätin lämmittää saunan. Ja lämmittämisellä tarkoitan kääntää yhtä nappia. Kaipaan kyllä kesää, jolloin pääsee lämmittämään puusaunaa itse hakkaamillaan haloilla, soutelemaan järvelle, saunomaan itsetehdyillä vastoilla ja pesemään autoa maatalon pihalla kaivosta kannetulla vedellä. Ja kaljaakin tietty tekis mieli. Maatessani hetki sitten saunan lauteilla olin aivan vakuuttunut siitä, että olin hetken ajan maailman onnellisin ihminen. Tai ainakin Olarin onnellisin. Ihmetyttää vain, että miksi aina saunassa ja solariumissa alkaa panettaa? Kuumuus saa kuumaksi?

Pääsen toivon mukaan muuttamaan asuntooni parin viikon päästä. Sitten voisin pitää ristiäiset uudistuneelle rakkaalleni. Nimiehdotuksia otetaan vastaan kommenttilaatikkoon.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

ingen dagen-efter

Nyt kuuluisi olla krapula, muttei juurikaan ole. Loysin talta saarelta vodkaa ja se oli hyvaa. Sita tarjoiltiin jailla ja ilman, lasissa tai suoraan pullosta kurkkuun kaadettuna, blandiksella ja ilman, naisen paljaalta vatsalta ja...huoh, noniin, ruokottomaksi menee.


Minulla ei ollut tarkoitus vetaa kannia, se tuli ikavien sattumusten sarjan seurauksena. Ensimmaisen olueni tosin otin nautintoon 7h snorklausreissun jalkeen altaassa lilluessani. Sitten lahdin markkinoille, jolloin se alkoi. Istuuduin tunnin kiertelyn jalkeen baaritiskille. Harkitsin ottavani kahvia tai limua, mutta juuri kriittisella valintahetkella vieressani istunut ruotsalainen aasi avasi suunsa. Paatin ottaa oluen ja se oli hyvaa. Jatin hyvan tipin 6-vuotiaalle baarimikolle ja lipitin kaljani niin nopeasti, etta ruotsalaisen silmat olivat pudota paasta. Tuli parempi mieli ja siedin ruotsalaista huomattavasti paremmin. 

Phuket Townista matka jatkui iloisesti taksilla kohti Karonin rantaa. Lavaytin perseeni ensimmaisen vastaantulevan baarin jakkaralle ja tilasin olutta. Poltin ohessa paljon tupakkaa ja mieli oli melko hyva. Kunnes...
Katosta tippui niskaani 10cm (kuulemma, itse en tarkemmin katsellut) pitka torakka, joka alkoi tanssia ripaskaa ja macarenaa vasemmalla hartiallani. Satkin ja rimpuilin ja se kusipaa kipitti oikealle hartialleni, josta se julmasti haadettiin vieressani istuneiden laskin saksalaisen ja vanhalta pornostaralta nayttavan brittiherran toimesta. Join kaljaani entista nopeammin ja mietin, etta uusien tuttavuuksieni kanssa voisimme tehda benetton mainoksen. We are the world ja sita rataa, pojat.

Menin syomaan ravintolaan, jonka nimea en enaa muista (tai juuri muitakaan yksityiskohtia). Otin ruokajuomaksi Singapore slingin, mista oli jatetty pois kaikki blandikset eli viinaa oli blandattu viinalla. Se oli hyvaa. Pikku kekkulissani olin sitten shoppaillut vahan kaikenlaisia tuliaisia ja yllatyksia itselleni. Siis todella yllatyksia, silla tana aamuna, kun availin ostopussejani oli olo kuin jouluna. Kaikki asiat tulivat aivan uusina.

Ennustukseni osui oikeaan ja hikeni haisee nyt vodkan ja kaljan sekoitukselle. Aamupalaksi soin 80cent maksaneen sushi-annoksen. Tosin se oli pakko syoda seisaaltaan, silla jostain syysta en kyennyt olemaan makuuasennossa. Tassa siita sushista kuva.
PS. Sami on munahuora <3

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Fuck me hard and call me general spanks-a-lot

Hei pierunaamat (hohoho, mutsis oli yms yms lapsellista). Pikkuruisena internet (lue: facebook) addiktina etsin jo kolmen paivan jalkeen nettikahvilan. Olen jo tuonut patjani tanne, jotta paikan tytot ymmartavat, miten tosissani olen sitoutunut tahan Kaikkonen-THE nettikahvila suhteeseen. Tunnin netti ja iso jaakahvi maksavat 100bht eli hieman yli 2e. Pystyn elamaan taman asian kanssa. Paatin, etten aio pelata koko lomani aikana Farmvillea, joten olen jo monena yona murehtinut, miten lehmani ym virtuaalielaimeni voivat. Ymmartavatko ne, etta mami on vain vahan lomalla? Tuleeko niille mieleen, etta kun mami ottaa mekongia, se saattaa olla aivan assfaced muutaman paivan?


Liikennekulttuuri taalla (muutenkin niin kulttuuririkkaalla) Phuketin saarella on samaa luokkaa Saigonin mopovilinaan. Tosin diggaan kylla siita, etta kahdesta kaistasta osataan tehda taidokkaalla asettelellu nelja. Ja naisille on suotu oikeus ajaa kahdella kaistalla, jos auto on isompi kuin mini cooper. Kuulin eilen, etta surullisenkuuluisan tsunamin jalkeen Phuketin autokanta uusiutui 80 prosenttisesti. Ja sen kylla huomaa! Autojen perusteella voisi luulla, etta koko paikallinen vaesto on oljysheikkeja! Jumanskegula mita pimp-autoja!! Toissapaivana lahdettiin tulevan vaimoni (jolla tosin ei ole penista) kanssa ajelulle. Ja milla autolla tama upea nainen tuleekaan hakemaan minut? Juuri pajalta tulleella Type-R:lla. Voin sanoa, ettei silla olisi paassyt yhdestakaan Suomen hidastetoyssysta, mutta oli se kylla niin kaunis!

Olin pakannut vasemmalla kadella ja juostessa kusten, mutta siltikin koko elamani (aidiltani lainaama vanha vihrea brittilainen laukku seka sen sisalto) painoivat vaivaiset 9,1kg. Onnistuin silti salakuljettamaan kolmet bikinit mukanani.  

Nyt palaan keskustelemaan hippituristien kanssa siita, miten toi oravanpyora niinku tappaa niinku hitaasti meidat kaikki niinku tiatsa. Joo dude, pois oravanpyorasta ja niinku joo. Voisi ryhtya noiden hippituristien paikallisoppaaksi tanne ja kusettaa niita pollypaajauhoperseita. Eivat ne mitaan huomaisi kuitenkaan.

Paivan eettinen kysymys on seuraavanlainen: onko vaarin menna oljyhierontaan vain siksi, etta kaunis nainen hieroisi valkoista pyllyani?


ps. Ruskea laski on hotimpi kuin valkoinen laski. 

perjantai 5. helmikuuta 2010

taantumus

Reilun kahden kuukauden hiljaiselon jälkeen Pelimies ei voi sanoa oikeastaan muuta kuin "sori". Mutta ei tuomita siellä! Kaikkosella on hyviä syitä ja selityksiä kyseiselle virheelle. Kronologisuus ja priorisointi helvettiin, aloitetaan jostain.

Kävin viime viikolla tutkituttamassa onko alaselästäni löytynyt kyhmy syöpä. Se ei ole. Olemme täten nimenneet sen kolmanneksi nänniksi (aion piirtää siihen nännimäiset piirteet, jotta muutkin tajuavat aina, kun hillun jossain ilman paitaa) ja aion myös käymään alusvaateliikkeissä tiedustelemassa selkätissiliivejä.

Olen alkanut taas tapailemaan Sataa Kiloa Lihaa. Suhteemme ei ole muuttunut sen syvällisemmäksi, mutta hän on tavannut äitini. Lähinnä siksi, että muutin äitini luokse takaisin Espooseen. Ei, en kännännyt kaikkia rahojani, asunnossani on putkiremontti. Ja sitä paitsi kolmen kuukauden espoolainen kermaperseily tekee kelle tahansa hyvää. Tiesittekö, että äitini jääkaapista löytyy seitsemää (7 jumavitunlauta!) erilaista juustoa.

Addiktoiduin Farmvillestä.

Olen viettänyt melkoisen paljon aikaa Ihanan Naisen seurassa milloin missäkin. Olemme myös ilmeisesti taantuneet takaisin teini-ikään, sillä monet viestimme sisältävät pelkästään yhden tuhman sanan. Viestiesimerkkejä ovat "pimppi" tai "tisu". En ymmärrä miten on mahdollista, että yhteisikämme tulee tänä vuonna olemaan 55 vuotta. Tai että olemme ikinä saaneet miestä (tätä on pohdittu useaan otteeseen naamanvääntökilpailujen lomassa). Tässä teille vielä miehekäs julistus taantumuksesta: "Mä olen kova jätkä ja juon tänään viinaa. Alan elää uudestaan nuoruuttani ja taannun huolettoman ja vastuuttoman teini-ikäisen tasolle. Saatan jopa laiminlyödä työ- ja opiskeluvelvoitteitani taistellessani vanhoillista ja jämähtänyttä yhteiskuntajärjestystä vastaan, joka tukahduttaa meidän uudismielisten nuorten villihevosen lailla laukkaavan luovuuden. Alas tyrannia ja taantumus!"

Olen ollut viimeisen 3kk aikana töissä niin paljon, etten edes kykene luettelemaan kaikkia paikkoja, joissa olen ollut keikalla. Aion kompensoida tämän hulluuden karkaamalla alle kuukauden päästä Thaimaan lämpöön juomaan kaljaa ja kalastamaan. En vielä tulenko takaisin, koska ennustan löytäväni elämäni shemalen tällä reissulla. Ja nyt oikeasti kuka voi väittää ettei se olisi täydellistä; tissit JA penis samassa paketissa! Ja kuin kenellä tahansa muullakin kulahtaneella ikäkriisiytyneellä rumalla pönäkällä suomalaisella, minullakin olisi ihana nuori thaimaalainen vaimo. Ehkäpä veisin sen jopa lähikapakkaan näytille, että sitten kaikki jormat ja eskot on kateellisia. Ehkä jätän heille kertomatta siitä peniksestä.

Ja sokerina pohjalla, siistin alapäätäni ajatuksissani liian radikaalisti ja se näytti parin viikon ajan 9-vuotiaan pimpiltä. Välttelin sosiaalisia tilanteita, sillä uskoin vakaasti siihen, että kaikki tiesivät pienestä mokastani. Ihan niinkuin sen näkisi naamastani.