eroakirkosta.fi

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Elokuu

Viime aikaisista kirjoituksista nokkelimmat voivat päätellä, että Työnarkomaani Kaikkonen päivittää blogia vain seuraavissa tapauksissa:
1) hän on sairaslomalla, eikä keksi muutakaan tekemistä
2) hän on lomalla (harvinaisempi ilmiö)
3) hän potee huonoa omaatuntoa, ettei ole päivittänyt blogiaan
4) jotain mullistavaa on tapahtunut, kuten Ihanan Naisen kihlaantuminen

Tällä kertaa kyseessä on 1:n sekä 3:n kombinaatio. Jo kolmatta iltaa korkean kuumeen saattelemana Kaikkonen makaa sängyssään välillä hikoillen ja välillä kylmyydestä täristen kolmen peiton alla. Viimeisin tupakka paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Ihanan Naisen tulevan ex-asunnon edessä railakkaan kadetti-pitoisen illan jälkimainingeissa. Tässä vaiheessa haluaisin mainita, ettei ko. illalla ollut mitään tekemistä saavutetun olotilan kanssa, vaan tauti on jälkiseurausta jo perjantaina tapahtuneelle menneisyyden toistolle, joka tapahtui entisen kollegan muodossa. Kyseinen entinen kollega ilmoitti maanantaina, että hänellä on 41c kuumetta.

Ihanan Nainen luopuu Ihanasta asunnostaan muuttaessaan tuoreen kihlattunsa luokse. Tikkurilaan. Se on Vantaata.

Minustaa tuli virallisesti esimies maanantaina 9.8 klo 07.00, jonka johdosta teen jatkossa kolmen ihmisen työt. Suomennettuna minulta puuttuu tällä hetkellä kaksi täysipäiväistä työntekijää. En ole vielä osannut päättää onko tämä vain väistämätön suuntaus kohti loppuunpalamista vai täydellinen keino tienata hieman ylimääräistä hynää.

Vielä kesä- ja heinäkuussa löysin usemman kerran viikossa aikaa istua tuntikausia kerrallaan kirjoittaen eräässä ihanassa kesäkahvilassa, josta saa kenties maailman parasta aamupalaa. Pyrin palaamaan vielä tähän samaan rytmiin, kunhan saan ensin ne kaksi orj...siis työntekijää.

maanantai 9. elokuuta 2010

luv

Vaikka Pelimies Kaikkonen on itsekeskeinen, kyyninen paska, tahtoo hän silti sydämensä pohjasta onnitella Ihanaa Naista kihlauksen johdosta.


Ps. Minulla on jo kihlajaislahja ja se EI ole Keltaisesta ruususta. Ihmiset voivat siis muuttua.