eroakirkosta.fi

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

28 päivää

En nyt osaa sanoa miksi, mutta...


Aloitan maanantaina 4.5.2009 (todennäköisesti krapulassa) neljän viikon testiprojektin. Tänä aikana on kielletty kaikki hyvä. Paheita saan jättää itselleni kolme, ja olen valikoinut tarkan harkinnan jälkeen niiden olevan kahvi, tupakka sekä sokerittomat limut. Eli hampailleni voin todennäköisesti sanoa hyvästi siihen asti, että kiltti Erottajan Oralin täti taas pistää minut muutamaksi tunniksi uneen ja tuunaa hampaani.

Aion ryhtyä totaalisen schaisse-lakkoon eli kaikki valmisruoka, pikaruoka, sokeripitoiset rönsyt, sipsit, triple-chocolate ice-cream yms ovat kiellettyjä. Aion myös korvata hiilari-/tärkkelyslisukkeet porkkanalla, wok-vihanneksilla sekä tummalla riisillä. Saan käydä ulkona syömässä, mutta siellä pätevät samat säännöt kuin kotonakin. Alkoholi on myös täysin pannassa, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö jatkossakin aio käyttäytyä asiattomasti. Känni on vain hyvä tekosyy sille, että voi puristella ventovieraiden perseitä ja röyhtäillä rivouksia äänekkäästi niin, ettei kukaan tuomitse siitä. Ainakaan niin pahasti.

Tästä tulee joko ihan vitun siistiä tai sitten ihan totaalinen persehdys. Tahtoisin silti vedota kaikkiin rakkaisiin, että tilaisitte Hyvinkää Turkinpippurista sekä Kannelmäen Victoriasta ruokanne, ettei ne reppanat mene konkkaan. Molemmissa on nopea toimitusaika sekä edulliset hinnat.

Liikunnan suhteen en ole vielä tehnyt tarkkoja suunnitelmia, mutta uskon sisällyttäväni tähän salitreeniä, ryhmäliikuntaa, vesiliikuntaa, kävelyretkiä, pyöräilyä ja kaikessa tylsyydessään taukojumppaa. Tiedän erään tyttöshenkilön, joka karisti koko perseensä seksin avulla, mutta koska nykyään isomunaisetkin ovat surkeita panoja, olen menettänyt uskoni seksiin, joten tyydyn tsiigailemaan todella (siis TODELLA) huonoa italialaista pornoa, jossa on koomiset selostukset. Tämä ei varsinaisesti tyydytä tarpeitani, mutta pysyypähän päässä mielikuva siitä, miltä miehen vehje näyttää.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

kesäpuuhatusta

Onko joskus tapahtunut sitä, että kauniina kesäpäivänä "ei ole mitään tekemistä", mutta talven pakkasilla sitä keksisi vaikka mitä, kunhan vaan saisi lämpimän sään. Niinpä niin. Joten nyt listaamme kesäpuuhia. Noin niinkuin varmuuden vuoksi ajoissa. Lisälinkki tai -puuhaehdotuksia toivon lisäämään kommenttilaatikkoon.

Molemmat hyväksi todettuja, mutta vesijuoksun kannalta Kumpula voittaa, sillä siellä on jopa tilaa, eikä tarvitse tyhjentää vesijuoksurataa rivouksilla.
Stadikan maauimala
Kumpulan maauimala

Ulkoilualueita Helsinki / Espoo / Vantaa

Uimarannat Helsinki / Espoo / Vantaa

Gardenia (myös sadepäivän varalle)

Korkeasaari & Linnanmäki (klassikot!!!)

Tropicario, kuulemma äänestetty 2008 parhaaksi perhematkailu- kohteeksi Helsingissä

Kesäkahviloita
Cafe Mellsten, Mellstenintie 6 02170 ESPOO
Cafe Merenneito, Koukkuniementie 1 A 02230 ESPOO
Cafe Carusel, Merisatamanranta 1000150 Helsinki
Café Krypta - kesäkahvila, Kirkkokatu 1800170 Helsinki
Café Ursula, Ehrenströmintie 300140 Helsinki
Karhupuiston kioski - Bear Park Cafe, Karhupuisto (Kallio)00530 Helsinki
Kahvila Piper, Suomenlinna B 5600190 Helsinki

Huvipuistoja

Sivistystä perkele: Galleriat, näyttelyt, taidemuseot (Helsinki / Espoo / Vantaa)

Festariiiiiiiiiit sinne vain etsimään sitä kadotettua nuoruutta. Niin.

Viinitilat, suosittelen lämpimästi. Etenkin maistajaisia. Hik.

Kotieläintila / Kesäkahvila Wanha Pehtoori

Kaikkea kivaa lapsille sekä lapsellisille täältä!

Sadepäivien varalle on olemassa museot. Sotamuseo oli jännä, mutta ne vahaiset miehet (joiden katse seurasi joka nukrkkaan) oli todella yökköahdistavia!

Ja koska onkiminen on ilmaista suosittelen sitä kaikille. Kossu kaveriksi ja eikun laiturinnokkaan ottamaan punotus nenään. Todetusti hyvät paikat ovat niemenkärjet ja ruohikon tai kaislikon reunat. Kala iskee usein siinä kohdassa missä rantamatalikko päättyy ja syvänne alkaa. Keskellä järveä sijaitsevat kivikkokarit tai yksittäinen kivi ovat myös hyviä kalastuspaikkoja. Särkikalat liikkuvat pintavedessä, ahvenet ja lahnat usein pohjan tuntumassa. Kesällä kala syö parhaiten aamulla ja illalla muutama tunti ennen auringon laskua. Yleensä keskipäivällä kalansyönti on kaikkein nihkeimmillään.

Kuva! Meitsi!

Huomenta. Olette kaikki oikeassa ja minä ehdottoman väärässä. Tätä voisi tosiaan päivittää hieman useammin, mutku...
Alla kuva eräästä aamupalastani, josta juuri tällä hetkellä olen kovin kateellinen. Etenkin nyt, kun istun yksin toimistolla ilman tupakkaa tai aamupalaa. Oliko pakko nukkua viime tippaan asti?! Niin.
Ajattelin toukokuussa toteuttaa todella typerän projektin, mutta palaan asiaan, sillä en ole vielä täysin vakuuttunut itsehillintäni vahvuudesta.


tiistai 21. huhtikuuta 2009

long time no...nothing

Hej alla. Olen vielä elossa, vaikken ehkä kaikille ole viime aikoina elonmerkkejä näyttänytkään oikeastaan missään muodossa. Olen myös erittäin huono pitämään lupauksiani, sillä viime viikolla julistin isoon ääneen Naamakirjasessa, että päivitän blogiani ko. viikon aikana. No sitähän ei ikinä tapahtunut, mutta siihen sentään minulla on hyvä syy. En nimittäin vieläkään ole saanut modeemia, jonka tilasin jo lähes kaksi viikkoa sitten. Kävin siis ensin ostamassa vääränlaisen modeemin. Tai siis oikeanlaisen, jossa oli väärät nipunaput. Eli en saanut sitä seinään kiinni.

Laiskuus tekee laiskaksi. Olin melko tarkalleen ottaen kolme viikkoa tekemättä juurikaan mitään. Tai siis ainakaan töitä. Pämppäsin päivät pitkät, sairastelin, rakensin lisää pönttöjä ja makasin kotona. Katsoin Californiacationin ensimmäisen tuotantokauden melkein yhdeltä istumalta, joka oli ehkä viimeaikaisten saavutusteni kohokohta. Muutamana päivänä kävin salilla. Mutta vain SSS eli solarium - sauna - suihku. Minulla oli myös erikoiset treffit, joiden puolivälissä ko. mies päätti tiskata tiskini, koska ne ahdistivat minua.

Viime viikko oli maakuntamatkailun riemujuhlaa. Tein kaksi reissua Hyvinkäälle, yhden Järvenpäähän ja yhden Nurmijärvelle (tarkalleen ottaen hullunkuriseen Lepsämään). Osaan siis puhua jo näitä murteita virheettömästi.

Osaan nykyään unissanikin jo tilata juotavaa: "Holy diver tuplana tuoppiin". Otin sellaisen viimeksi alle 48h sitten. Samaisen yön aikana löysin rintsikoistani turkinpippuri-tikkarin.

Nyt jatkan töitä, joiden tekemisestä olen jo orastavan alkoholismin myötä hieman erkaantunut, mutta rähinällä mennään.