Näin viime yönä unta, että menin kuokkimaan häitä espoolaisten kermaperseiden joukkoon. Juhlakansa kuitenkin tunnisti minut (hajuaistillaan?) vielä omakseen ja minulle iskettiin siideri käteen. Sen kummemmin ajattelematta, olin ottamassa siitä samantien huikkaa vallovaan janooni, kun Jack Bauer ilmestyi paikalle sanoen "You know you shouldn't drink that". Ja uni loppui siihen.
Unihan nyt voi johtua mistä vaan, mutta uskon sen kuitenkin pohjautuvan siihen, että olen kuuden ensimmäisen tipattoman päiväni aikana ollut neljillä eri viinapitoisilla kesteillä ja itsehillintäni on ollut täydellinen. Suhtautumiseni myös suklaakakkuun (vitun Jocke prkl), sipseihin, karkkeihin yms on ollut melko lailla Dalai Laman tasoa. Siis jumavitunlauta.
Tapasin eilen lohjalaisessa Nightlife-yökerhossa (siis oikeasti tuon niminen paikka) jääkiekkoilijoita. Sanoisin, ettei mitään penaalin terävimpiä kyniä. Tai sitten en vain osaa arvostaa niitä, koska en ole missi. Yhden niistä sain karistettua sanomalla kuolevani nuorena, joten siihen asti käytän niin paljon huumehia, kun vain kroppaan mahtuu. Näistä luonnottimista douppipupilleista on siis jotain hyötyä.
Eksyimme tosiaan Lohjalle inkoolaisista grillijuhlista, jotka pitivät sisällään luonnollisesti grillausta, viinaa, musiikkia sekä kokon. Perjantain kekkeröinteihin kuuluivat JockeJormalaisen synttärit sekä Idiehin & companyn Kevät kekkerit.
Päivä 7
Nesteitä on lähtenyt 2kg, vaikken ole harrastanut mitään liikuntaa koko viikolla. Tämä johtuu huimauskohtauksista, joita minulla on jo noin vuoden ollut ja niitä aina välillä tulee. Ensi viikolla lääkäritäti nimeää jonkin taudin minulle, josta tämä johtuu. Ja ensi viikolla menen salille. Vaikka pää kainalossa.
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Katokkonää jääkiekkoja
perjantai 8. toukokuuta 2009
Astetta juhlavampi viikonloppu
Sunshine reggaet pe 18:00
Kevät kekkerit pe 18:35
Grilliparty la 14:00
Päivä 4
Täytän vuosia ja aloitan maailman mahtavimmat synttärit menemällä terveyskeskukseen ihmettelemään, miksi huoneet ympärillä heiluu. Ensi viikolla luvassa audiogrammi ja mahdollinen sydänkäyrä. Lääkäri käski olemaan stressaamatta. Niinkuin sen voisi sulkea pois.
tiistai 5. toukokuuta 2009
Hieno alku
Päivä 1
Aloitan päivän tuopillisella caipiroscaa. Siis en aamulla vaan aamuyöllä. Nautin siihen päälle vielä jonkin määrän drinkkejä. No joo joo, jeesustele nyt siellä, kun ei känniapina muista kuinka monta se joi!! Istun tunnin Rautatieaseman edessä ja kuvittelen sen olevan liikuntaa.
Saavun kotiin klo 5.30 ja nukun muutaman tunnin. Herään koistiseen ja meinaan tilata pizzan, jonka päälle on kaadettu puoli kiloa kebabia ja ne ranket myös. En tilaa, vaan paistan lihapullia sekä makkaraa. Vapun juhlista jäänyt jämäpala "mimmi parempaa pitkoa" vittuilee jääkaapissa. Ajattelin hetken heittää sen roskiin, mutta sehän olisi armokuolema, joten jätän sen vielä muutamaksi päiväksi aloittamaan homeen muodostamista.
Illalla verensokerini sekä verenpaineeni romahtavat ja käteni alkavat tärisemään ja "epätoimimaan". Mussutan naamaani (ja puolet paidalleni) ABC:n nannaa pastasalaattia. Liikun koko yön ja aamun ja huomaan, etten ole enää missään päivärytmissä.
Päivä 2
Nukuin vihdoin! Ainakin neljä tuntia. Herään valtavaan pahoinvointiin. Punnitsen syitä sille. Raskaus? Merisairaus (siis jos vaikka Helsinki on tulvinut ja koko asuintaloni on lähtenyt ajelehtimaan avomerelle)? Tai sitten se vain johtuu siitä, etten ole nukkunut. Sen sijaan olen metsästänyt halvimman mahdollisen autokoulun, missä suorittaisin C-kortin. Tarkastin myös läpi taksikursseja sekä rokotusvaihtoehtoja, millä voisin kiduttaa itseäni. Harkitsen myös vakavasti solariumia, mutta pelkään, että oksennan siellä. Ja sädetetty oksennus voisi ehkä haista vielä astetta pahemmalta, kuin se perinteinen.
perjantai 1. toukokuuta 2009
Turku
Turussa toimisvasta LVI-Pepestä tulee mieleen keski-ikäinen italialainen mies, joka pyllistyessään esittelee minulle leveää rekkamiehen virnistystään. Tästäkin huolimatta kutsuisin hänet paikalle, mikäli tarvitsisin putkimiestä.
Turussa oli kuuma, ja sinne ajaa nykyään todella nopeasti. Uudessa kauppakeskus Skanssissa oli paljon liikkeitä ja hyvää palvelua, mutta niiden Citymarket myi vanhaa ruokaa, mikä vitutti astetta enemmän päästyäni ruokapöydän ja vanhentuneen ruoan ääreen.
En enää juurikaan keksi mitään Turku-aiheista tähän.