eroakirkosta.fi

torstai 27. joulukuuta 2007

Täällä jälleen.

Olipa sitten ihanaa ja kamalaa palata töihin tänään. Kamalaa, koska olisin voinut vielä lomailla ja koska täällä oli asiat hieman sekaisin. Ihanaa, koska tämä "työviikko" on lyhyt ja koska täällä minua odotti joululahjoja (alkoholia ja musiikkia)! Jehjeh! Niin, ja täällä ei oikeastaan ole kovin montaa muuta hullua töissä. Oli helppoa tulla töihin, sillä työmatkani kesti 2,69 krt vähemmän, kuin normaalisti. TGIV eli oi ihanat välipäivät ja laiskat suomalaiset porvarit, jotka voivat noin vain jäädä pois töistä IHAN NORMAALINA TORSTAINA, koska eivät vain jaksa kaiken sen kinkun syönnin jälkeen tehdä oikeastaan juuri mitään.

Joulu oli aivan mahtava. Etenkin, koska sain avata lahjani yhtä (ja parasta) lukuunottamatta jo sunnuntaina. Olen aina ollut kateellinen Ent. partiolaiselle, koska sillä on 23.12 synttärit, ja sai aina jo päivää aiemmin avata lahjoja. Mutta nyt äiti antoi luvan avata ajoissa, sillä aattona olin jo klo 10.02 aamulla juomassa lonkeroa muiden suomalaisten urpåjen kanssa.

Saavuimme Tallinnaan aattona puolen päivän kieppeillä ja jo lähes heti olimme hieman..öh, no, eksyksissä. Hotelli ja sen vieressä sijaitseva alkolandia kuitenki löytyivät suhteellisen nopeasti ja pääsin vielä illan aikana jopa kylpylöimään (=aiheuttamaan suurta pahennusta kanssakylpylöijien parissa) ja juomaan cosmopolitania trooppisissa tunnelmissa. Puolen yön aikoihin sukelsimme Tallinnan yöelämään aloittaen Virun Amigo-ravintolasta, sillä olimme saaneet käsiimme tiedon, että eräs kuuluisa venäläinen bändi oli siellä soittamassa. Ihan kivaa polkkaa, mutta siinä vaiheessa olin todella hämmentynyt, kun eräs kappale kuullosti aivan Kwanilta. Hmmh.

Seuraavaksi siirryimme Venus clubille (häpeän edes myöntää käyneeni tuon nimisessä paikassa), jossa tapasimme norjalaisen kännitoverin Frankin, jonka persoonasta kertoo tarpeeksi se, että sillä oli norjan lippu tatuioituna käsivarteen. Mutta hällä väliä, se tarjosi juomia, maksoi kyydit ja kuljetti meitä ympäri keskustaa.

Viimeisessä stoppipaikassa (noin klo 6 aamulla) olin vastuuntuntoinen nuori neito, joten annoin poikaystäväni juoda vain alkoholitonta olutta. Seuraavana aamuna kankkunen oli kuitenkin infernaalista ja sain lähes Phil Collins-darran, sillä seurani oli NIIIIIIN ÄRSYTTÄVÄÄ. Mutta se (=kankkunen) meni pois ja illalla söimme ihanassa Olde Hansassa masut täyteen. Siis oikeasti söimme puolikkaan ravintolan (n. klo 21-23), mutta silti siellä käytyämme komeampi osapuoleni otti pubista vielä leikkeleen kotievääksi (n. klo 24). Niin ja yöllä (n. klo 02) kävimme vielä hakemassa ruokaa huoltoasemalta. Eikös jouluna kuulu syödä?!

Tapaninpäivänä laitoin Visan vinkumaan ja tuhlasin NC:ssä mm. Espritin liikkeessä. Mutta siihen oli mooooonta hyvää syytä; pieni krapulanpoikainen, menkat, alennusmyynnit ja se, että omistan Visan.



Tämä oli jouluinen tarina sunnuntain ja torstain välisen yön kännistä. Kuvakooste tulee jälkikäteen.

torstai 20. joulukuuta 2007

Kaikkosen joulutervehdys

Tosi vitun hyvää joulua sitten vaan kaikille ja helvetin upeeta uutta vuotta. saatana. Viihdemonitoimikeskus Kaikkonen vetäytyy etelään. Kärsikää, luuserit.


Summa summarum...mumsurmurm

Olen kipeänä. Ja poikaystäväni fanittaa Anna Abreuta. Eipä mulla muuta.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Oi ihana aamuruuhka!

Semi-virallinentiehallintoviranomainen Kaikkonen on ottanut arkirutiiniksen vertailla useita mahdollisia reittivalintoja välille "koti"-työpaikka, joita Espoo-Helsinki-Vantaa alue tarjoaa enemmän kuin liikaa.

Käytössä on kaksi eri kehä-tietä, neljä eri moottoritietä ja yksi seututie. Näistä olen saanut jo muodostettua kuusi eri upeaa reittivalintaa. Ihan vaan ettei kävisi aika tylsäksi. Tänään käyttämäni K3->3->K1 (olen myös kehittänyt oman kieleni) osoittautui oikein päteväksi. Tosin loppupeleissä se ei säästänyt aikaani kuin 4min normaalista K3->4->K1-reitistäni.

Tässä oli taas elävä esimerkki siitä, kuinka tylsää ja väsynyttä voi ihmisparan keskiviikkoaamu olla. Sori.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Vit' mää mitää tee...

Tämä on niiiin julmaa. Ne meinaa pakottaa Kaikkosen joulun välipäivinä töihin! Eli siis ensin ennättää totutella viiden päivän ajan siihen, että saa oikeasti nukkua oikeita yöunia (pidempiä kuin 5h!!), vetää aamupalaksi maustekakkua ja irish coffeeta sekä katsoa vaikka koko päivän piirrettyjä täydet flanellivaatteet päällä. JULMAAJULMAAJULMAA.

MUTTA! Aina-niin-ovela Kaikkonen keksi ratkaisun. Kukaan ei nimittäin kertonut sille, kuinka virallisesti välipäivinä kuuluu olla. Joten THA MAASTERPLÄN (sori kaikkien teidän ei-pissisten silmien puolesta) on se, että se tulee töihin päällään mukavat välipäivä-vaatteet (no on se termi, jos mie sanon niin), tohvelit jalassa juomaan kaakaota ja katsomaan piirrettyjä. Oikein nohevana se saattaa ehkä vielä ottaa mukavan käperrys-asennon sohvalla ja vetää viltin harteilleen. Nyt sitten pitää vaan toivoa, ettei paikalla ole ihan älyttömästi ihmisiä. Tuskin on. Hullu vapaaehtoisesti töihin menee, kun voisi olla kotona vetämässä torstaiaamun upeita kalsarikännejä esim. halvalla viskillä.

Ainiin, jonkun täällä työskentelevän miehen vaimo ei anna paistaa kinkkua kotonaan, koska "sit se hajuu jää hengailee ympäri kämppää..". Eikö joulun kuulu haista hieman teurastetulle pikku nasulle?


PS. Lähetin vasta tänään joulukortit, sillä olen hyvin kiireinen ja tärkeä ihminen. Niin.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Olipa kerran Kaikkonen

On ihan turhaa kuvitella, että vahvassa humalatilassa...

-Osaisi tanssia kaatuilematta (sori ent. partiolainen KV, kaadoin sinut ainakin kerran)

-Saisi vielä ostettua juomia ("miten niin et myy mulle. ite oo jurris. saatana"[oikeasti olin vain väärällä puolella tiskiä. eli sillä, minne ei ollut tarjoilua. paska fennia])

-Osaisi antaa ajoneuvoja kuskille (Otaniemeen ja Vantaalle ON vaikea löytää)

-Saisi oven turvalukon auki ongelmitta. Olin oikeasti noin 45min rappukäytävässä rukoilemassa pikkuavainta menemään siihen perhanan lukkoon. Jossain vaiheessa luovutin ja lyhistyin lattialle. Melkein itkin, koska kännykkäni akkukin oli loppu. Hengähdyksen jälkeen kasasin viimeiset voimani ja runttasin lukon väkisin auki. Ja todella toivon, etten ole soittanut naapurin ovikelloa.

-Tajuaisi tehdä asialle jotain, kun huomaa, että akku on loppu ja pitäisi muutaman tunnin kuluttua päästää asunnon omistaja kämppään sisälle, kun hän saapuu töistä. Ratkaisuni ongelmaan: riisuudu ja sammu sänkyyn. Jesh.


ps. krapulassa söin pizzan (sain apua), kebiksen (sain apua), pariloitua lohta vs-perunoilla ja spagettia. huh. siksi tänään lounaana on kurkkua, tonnikalaa ja raejuustoa. hyvää, mutta saan paremman omatunnon.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Hävettää

...ja vitun paha olo...

perjantai 14. joulukuuta 2007

Qualities I look for in a partner

Hei hei, sie sie, voisin olla siun emäntäs...mikäli...

-Osaat pelata hyvin ristiseiskaa, sillä mikään ei ärsytä minua enempää, kuin ihmiset jotka eivät ymmärrä näin simppeliä peliä, ja tekevät siinä virheitä.

-Et vihaa juustoja/valkosipulia/kalaa/krapulassa tekemääni ruokaa, joka on puoliksi palanut pannuun kiinni, ja sisältää em. tuotteita.

-Omistat ajokortin (ja mielellään myös auton ja toivottavasti olet parempi kuski kuin minä), olet käynyt intin (mikäli sinulla on asevelvollisuus), ja sinulla on opiskelupaikka/työpaikka (ja käytkin siellä..edes joskus).

-Et ole sukulainen.

-Olet pidempi kuin minä (eli 158cm tai pidempi).

-Syöt Domino-keksejä oikeaoppisesti. Eli: keksiosuudet irroitetaan toisistaan kiertämällä. Ensin syödään se puoli, missä ei ole töhkää. Sitten vasta se toinen puoli. Ja tosi hc-tyyppi järsii vielä siitä töhkäpuolesta reunat ensin pois. Rock.




-Kestät kiukutteluani (ei pelkästään aamuisin ja krapulassa)-Ymmärrät miksi salilla piestessäni säkkiä kiroan nimeäsi, jos olet viime yönä valvottanut minua humalapäissäsi.

-Et valvota minua humalapäissäsi, jos minulla on seuraavana päivänä töitä.

Tätä päivitetään sitten koko ajan, ideoita otetaan vastaan...

torstai 13. joulukuuta 2007

Seksiterapiaa pervoille

Pää on tyhjä, ja kun alan miettimään, mitä joululahjoja ostaisin, pää menee tyhjemmäksi (no voi mennä). Ahdistus ja paniikki pukkaa jo päälle, vaikka joulusiivoukseni on jo hyvällä mallillaan ja kortit tein jo pari viikkoa sitten (mutta en kehdannut vielä lähettää). Viime yön aikana meille on töihin mysteerisesti ilmestynyt aulaan joulukuusi. Ajattelin ilmoittautua vapaaehtoiseksi koristelijaksi koska
1) se on kivaa
2) ei tarvitse tehdä tylsiä "aikuisten töitä" (=katsoa simpsoneita niin kauan, että silmiä särkee)
3) en usko, että jouluumme kuuluu tänä vuonna joulukuusta
4) en usko, että kukaan muu osaisi koristella sitä yhtä hyvin kuin minä.

Joulu yllätti taas (niinkuin viimekin vuonna. ja vielä samoista syistä). Ensinnäkin täällä ei ole lunta/tiukkaa pakkasta, joten lähinnä näyttää alkukeväältä. Se hämää, koska käsittelen fiilikseni aisteillani, enkä aivoillani (=käyttäen kalenteria). Toisekseen viime vuonna joulu meni ohi rajusti muuttuneen elämäntilanteen vuoksi ja tässähän tätä on härväilty tänäkin vuonna juuri ennen joulua. Mutta toisaalta, milloin Kaikkonen ei härväisi? Ehkä silloin, kun joku on avaa sen rintsikat Shellin kahviossa. (Kiitti eilisestä.)

Nyt siirryn koekaniiniksi ravintolalle maistamaan tuoreita ruispipareita (häh?).


No niinpä niin, ei tuo otsikko mitenkään itse tekstiin taas liittynyt. Pitäisikö?

tiistai 11. joulukuuta 2007

Shoppailuterapiaa hulluille

Eilen hatutti, vitutti, kiukutti ja kaikkea siltä väliltä. Siis siihen asti, että pääsin shoppailemaan itselleni joululahjoja. Ostin kahdet kengät, ja toisilla niistä osaan jo kävellä. Mukaan tarttui myös 4 joululahjaa, ruokaa suurinpiirtein ihan vitusti ja monen monta tuntia dvd-materiaa. Pakko myöntää, että Vantaalla on jotain hyvää eli Jumbo.

Tänään täällä kävi Jaakko Salovaara (muistaako kukaan vielä? JS16?! Haloo?). Tää paikka onnistuu yllättää mut uudestaan ja uudestaan. Vähän niinkus ne Duudsonit täällä noin kuukausi sitten. Mä vaadin tänne lisää semi-julkkiksia (ei Suomessa oikeita ole), jotka nostattaa mun päivän tasoa ainakin ihan vitusti. Jesh.

Unohdin muuten eilen mainita aamuruuhkassa ohittamastani pasista, jonka luukusta kurkisteli veikeä poika. Oli ehkä oudoin näky ja harkitsin vakavasti lääkityksen lisäämistä.

Nyt on luvassa kaiken työmoraalin (=rippeiden) rapiseminen, sillä havaitsin voivani katsoa Simpsoneita töissä. Joten pakko kai se on tästä poistua "työn pariin".

maanantai 10. joulukuuta 2007

Enää VAIN 81 päivää lomaan

Juuri nyt toivoisin, etten ollenkaan 1) olisi herännyt tänään (tai siis en herännytkään, sillä en nukkunut silmäystäkään) 2) tekisi töitä 3) olisi ikinä syntynyt. Syntisen paha olo. Huh.

Päätin piristää itseäni automatkalla töihin (joka kesti 53min, koska joku munapää oli tyhmyydessään ostanut pikkupögön, mikä jätti YLLÄTTÄEN *hahaha* tielle, tehden aamuruuhkasta vielä perseisemmän) kuuntelemalla pitkästä aikaa Basso-raaaaadiota. Erään kipaleen kesken ne ihme tyypit siellä feidas sen pois ja pisti pari mainosta väliin, jonka jälkeen kyseinen biisi jatkui siitä mihin jäikin. Mit' vit'...?!?! Äh..olen liian vanha (tai nuori) ymmärtämään moista.

Väsymys ei sovi mulle. Neuvoin juuri erään ulkomaalaisen herrasmiehen paikkaan, joka on käytävällä toinen ovi oikealla, sanomalla "second floor on the right side". Yepyep.

Itä-Vantaa on jo tunkeutunut ihoni alle. Eilen päälläni oli isohko huppari (omat vaatteet oli likaisia, seliseliseli) ja kuuntelen autossani Kapasiteettiyksikköä (ja osaan jo sanat ulkoa) ja lista vain jatkuu. Vedin myös pe-la välisenä yönä ns. kostokännit klo 4.30-9.30 välillä, minkä aikana mm. auoin päätäni vantaalaisille kaksoisveljille (ne ei ees tajunnu), join kossua mikä oli blandattu koskenkorvalla (aivan), saunoin ja vonkasin. Viimeistä en tunnusta, mutta minulle väitettiin niin.

torstai 6. joulukuuta 2007

Pelimies Kaikkosen hempeilyt

Ei tästä blogista enää tule mitään, kun ei oikeastaan enää ole mitään kummempia kyräilyn aiheita. Hihi, saatana (mä NIIIIN fanitan sitä maailman pienintä mummoa, joka näin sanoi).
Tai no, vähän harmittaa se, että eilen tuli veronpalautukset (noin 2:n vkon bruttopalkka) ja ne on tilillä, mihin minulla ei ole korttia (Nordea ei enää pitänyt minua kunnollisena kansalaisena) ja olen ehkä jopa mahdollisesti kai jotenkin onnistunut kadottamaan nettitunnukseni kyseiselle tilille. Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Minulla on nyt Visa ja sitä kuuluukin vinguttaa.

Eilen käytin kuitenkin pankkipuolta kortistani (oli vielä palkan rippeitä marraskuun palkasta, joka tuli perjantaina) ostamalla IKEAsta (se saatanan kätyrikauppa *mutinaa&murinaa*) hyvin miehekkään kokoisen tv-tason. Sen sijaan miespuolinen kanssakärsijä hamusi kaikkea kivaa vuodevaateosastolta ja olin oikeastaan aika kade. Siis siihen asti, että pääsin itsekin uusien vällyjen väliin nukkumaan. Ja siis sainhan sentään sitä unta ruhtinaalliset 2½h.

"Tee mitä haluut, mut älä pane muita miehiä". Huimat on rajoitteet, mitkä Kaikkoselle on asetettu. Ja näyttäisi siltä, että Kaikkosen Pelimies-päivät ovat menneen kesän sateita. Tai jotain.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Haloo Jorvi?! Täällä Kaikkonen, nähdään pian.

Kuinka paljon voikaan saada aikaiseksi yhden (1) työpäivän aikana?! No ainakin 30 joulukorttia, hyvin liimaiset sormet ja päätöksiä, joita muut eivät osaisi tehdä ikinä.

Ja tämä peli oli niin herttainen, että pelasin parikin kertaa.

Ja Kaikkonen elää tunnetusti todella jännittävää elämää. Tämänkin illan suunnitelmissa on mm. 30 kirjekuoren metsästystä kotoa, hiusten värjäystä ja päiväunien nukkumista. Jotta menisi todella jännittäväksi ajattelin myös leikellä omat hiukseni ja lähteä vielä illalla ajelemaan. (Haloo, tietty, on tullut lunta=on liukasta=on kivaa+ei jää nastoja renkaisiin)

perjantai 30. marraskuuta 2007

Liian hyvää ollakseen totta

Mulla on nyt niin hyvä päivä. Siis lähtöasetelmatkin olivat niin hyvät, että oikeen kauhistutti. Ensinnäkin nukuin lähes 10h (no se on jo melkein liikaa..). Niin ja sitten tänään on perjantai JA palkkapäivä! Hyvä kaveri soitti aamusta, että nähtäisiin pitkästä aikaa. Ja siis ajatuksenani oli ollut soittaa hänelle töiden jälkeen tänään. Se ryöjä arvasi aikeeni, hitto.

Töissä kaikki on tänään hyvällä tuulella ja mukavia ja selvitimme jopa erään jo kauan mieltä askarruttaneen lukko-ongelman. Saan hupaisia tekstiviestejä ihmisiltä, joita olen jo kaivannut pitkään ja suunnitelmani viikonlopuksi ovat nerokkaita.

Sitten vielä tämäkin, että mä sain vihdoinkin tilattua jo pitkään mielessä olleet toimistotarvikkeet (se puhelu kesti 42sek). Siis olisinhan voinut ne tilata jo ikuisuus sitten, mutta kun en jaksanut/osannut/viitsinyt.

Täällä on myös viihdykkeinäni tuore HS (ja etenkin se NYT-liite), Sport (joka tuli jo kotiin noin vitun kauan sitten=viikko sitten) sekä tieto siitä, että on pitkästä aikaa todella varaa mennä syömään lounasta, mikä on meidän mittakaavalla jo paljon.

Eli nyt siis pelottaa mikä tänään tulee kusemaan/menemään pieleen/räjähtämään, koska ei KENELLÄKÄÄN (etenkään Kaikkosella) mene IKINÄ näin hyvin. Joten kaikki rakkaat, ajakaa tänään varovaisesti.

PS. Sain eilen vahvistuksen pankilta, että minulle on kovaa vauhtia tulossa Visa. Ja kävin äsken maksamassa laskuni ja tililleni jopa jäi rahaa. Ihmeellistä.

Mustia silmiä ja synkkiä metsiä

Persaukinen Kaikkonen heräsi tänään herätyskellon sijasta puheluun, joka helähti puhelimeen 8.42 tämän työkaverinsa toimesta. Niin taisi tuo kummastella minne helvettiin se Kaikkonen on jäänyt kyräilemään. Yleensä Kaikkonen kuitenkin olisi ajoissa töissä. Mutta jotain hyvääkin, se pääsi testaamaan, kuinka nopeasti selviytyy töihin. Puhelusta meni 21 minuuttia siihen, että se istui taas siellä tiskinsä takana.

Tylsyydessäni olen jo tehnyt listan mitä kaikkea pitää maksaa/ostaa/hoitaa kunhan palkka tulee. On kertynyt paljon maksettavia laskuja (vaivaiset 400€), pitäisi pestä auto (on ollut suunnitteilla viimeiset 4kk), käydä solariumissa (valko-puna-läikikäs look ei vaan ole minua) ja tietenkin shoppailla kaikkea turhaa ja tarpeetonta. Koska olen nainen.

Äsken sain oudosti alkavan puhelun numerosta +00000, mikä osoittautui puheluksi Intiasta. Niin ja se oli vain meidän lukkoseppä.

PS. On hieman vaikea kirjoittaa tänne mitään, kun ei ole tapahtunut mitään, mikä teitä voisi millään tavalla kiinnostaa. Eikö se nyt selvinnyt jo siitä, että tilitän kuinka olen myöhästynyt töistä? Haloo, se on inhimillistä ja arkipäiväistä!

maanantai 26. marraskuuta 2007

Työmoraali ja muuta sälää.

Perjantaina oli Kaikkosen töissä havaittavissa työmoraalin puutosta. Siis muutakin, kuin kaikkosen osalta. Hyvänä esimerkkinä oli erään kuljetusfirman kaksikko, joista toinen oli krapulassa (kai) ja toinen kännissä. Tämä känninen haisi viinalle, vonkasi lähtemään kanssaan hotelliin yöksi poreammeeseen ja meinasi sammua vessaan. Kuittasin tilanteen ilmoittamalla olevani naimisissa viroilaisen raksaduunarin kanssa (pidän sormusta oikeassa nimettömässä).

Oma työmoraalini oli huipussaan, kun aloin askartelemaan korttia, jonka tarkoituksena oli olla mahdollisimman mauton. Siihen tuli "kaikkea" ja tekstit laitoin black mail-tyylisesti irtokirjaimista Hesarista. Jes.

Viikonlopusta olen taas tehnyt hyviä havaintoja. Toisin sanoen muistan vain pätkiä sieltä täältä, sillä olen alkoholiongelmainen narkkari. Ensinnäkin en omista enää kissamaisen sulavia liikkeitä, mikä ilmeni kun yritin taiteilla itseni kylpyamme-viritelmästä pois. En suostunut apuun, vaan tahdoin selvitä itse. En ees kaatunu.

Olen virallisesti taas teini. Minun koko naamani on täynnä finnejä (tai no jotain näppylöitä), kävin Highlightissa, pussailemme päivät pitkät ja mielestäni on EHKÄ SIISTEINTÄ EVER olla kundin kyydissä kruisailemassa. Viimeisin tosin on ehkä ymmärrettävää, koska itse olen laillisesti operoinut autoa 4,5 vuotta ja on ihanaa olla kyydissä. Niin, ja voisin nyt tunnustaa, että olin tehnyt fritsun. Kosto-operaatio pelottaa jo valmiiksi.

Vantaalaiseen veteen on lisätty "joku juttu", sillä viime viikonloppuna, kun olin pessyt hiukseni, ne kuivuivat ihme käkkärälle. Ajattelin sen johtuvan vain siitä, että olin shampoonpuutteessa pessyt ne vain vedellä. Mutta eilen tapahtui sama ilmiö. Käkkärälle. Niin.

Lauantaina minä "tein ruokaa" eli keräsin kaiken yhteen mitä löytyi. Eli kuviopastaa ja ES:n tomaattikastiketta (mitä sitäkin oli aika vähän). Toki Gourmet-kokki Kaikkonen käytti myös sipulijauhetta, aromisuolaa ja currya mausteina. Nam. Mielestäni näytin hieman italialaisen mafiaperheen emännältä ruokaa tehdessäni; päällä polvisukat (oikesti tennissukat kokoa 46, jotka koon 36 töppäjaloissani olivat polvisukat) ja t-paita, hiukset pystyssä, hämmentelin pastaa ja keittiön ikkuna oli auki, koska minulla oli tupakka huulessa (lakko menee tosi hyvin, kiitos kysymästä).

Ja sitten vielä nämä, että Viro on ihan paska maa, koska siellä on niin paljon virolaisia. Hmm. Ja että pitää etsiä anonyymien sala nymfojen ryhmä. Siis salaa itseltään olevien ryhmä.

Viime yönä nukuin, lallallaa, noin 4h ja olen töissä vieläkin verkkarit jalassa ja Puman lippis päässä (ja siis tulin jo 7.50, piti varautua ruuhkaan). Pätevää toimintaa, nyt KAHVIA.

perjantai 23. marraskuuta 2007

Hyvää perjantaita!

Pelkään näin käyvän tänään. Tai siis ei minulle, sillä minullahan ei ole ollenkaan rahaa. Kuulemma hyvä vitsi olevinaan, että espoolainen kermaperse lainaa rahaa vantaalaiselta. Khyl ja niin.

Ja nyt on jo niin monelta ihmiseltä tullut kommenttia (tosin ei noihin kommentti-laatikoihin, jännää) "niin"-sanan käytöstäni yksittäisenä lauseena. Että onko siinä nyt sitten jotain vikaa vai oletteko te kyräilijät vain kateellisia, että adhd-lapsi ihan itse osaa muodostaa epäpäteviä ja vitustiväärin-meneviä lauseita. Niin.

Tänään on hyvä aamu, sillä nukuin pommiin, kännykästä loppui akku ennen kuin pääsin edes kotoa lähtemään ja ennätin klo 9 mennessä keksiä ja unohtaa ratkaisun maailmanrauhaan.

Nyt lähden tekemään töitä, vaikka niitä ei edes ole.

PS. Tänään menen Jockelle ja ajattelin dokaa koko sen kämpän, joten J&T kiitos ja anteeksi jo näin etukäteen. En viitti huomenna darrassa soittaa.

Nuottikertausta


Näin pikkujouluajan lähestyessä yhteislaulujen nuottien kertaus ei
olisi pahitteeksi...


Kiitti Jocke Jormalainen. Arvostan huumoriasi enemmän, kuin kuplamuovia.


Ps. Klikkaa kuva omaan sivuunsa.

torstai 22. marraskuuta 2007

Päivän vitsi

If you had sex 365 times in a year and made a tire out of those condoms, what would you call it?
A fucking Good Year.

Nauroin ääneen.

Voi perse.

Kyllä Mestaritekstaaja Kaikkonen osaa. Kävimme eilen todella upeaa tekstiviestikeskustelua yöaikaan, ja onnistuin lähettämään seuraavanlaisen viestin isovanhemmilleni (heidän puhelinnumeronsa on osoitekirjassa edellisenä henkilöstä, kenelle viesti piti mennä): Me tässä mietittiin et pitäisköhän sun panna Kekeä* ku se ei ainakaan vois tulla raskaaks...

Jesh, juuri se, millä haluankin isovanhempieni yötä ilahduttaa. Mutta onneksi se sattui olemaan lankanumero. Huoh.

Tänään aamulla en meinannut saada bensaa tankkiin, kun en saanut bensaluukkua auki. Tämä tapahtui siis uuden ihanan lähihuoltikseni luona, joten rohkeana plikkana menin kysymään sisältä myyjältä apua. Hän tuli katsomaan autoani ja noin 4sek tarkistelun jälkeen totesi vain "mitä jos avaisit ovien lukitukset". Niin. Olin sitten lukinnut ovet. Aivan. Tämän jälkeen menin sisälle ottamaan kahvin (semmoisesta iiiihanasta automaatista=yäk) ja maksamaan ostokseni. Samaisen myyjän kommentti oli "olis tässä ollu tätä parempaa pannukahviakin". Just. Pitää varmaan vaalentaa hiuksia lisää.

Minua lohduttaa se, että jos aamu on alkanut näin perseisesti, ei tarvitse enää loppupäivää odottaa, milloin joku asia menee pieleen. Toki on vielä mahdollisuus siitä, että jokin (useampikin) asia hajoaa käsiin, mutta ainakaan se ei enää ole itsestäänselvyys, mitä tarvitsee koko päivä odottaa. Sillä totuushan nyt on se, että joka ikinen päivä Kaikkosen maailmassa jokin asia kusee, joten jos näin käy jo heti aamusta ei tarvitse koko päivää jännittää esim. kahvikoneen räjähtämistä.

*Nimi muutettu.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Glögi


Ajattelin nyt vaan vähän kettuilla, että me saatiinkin tänään töissä glögiä ja se tuoksui joululle ja maistuu hyvälle ja muutenkin kaikki hyvin. Ratkaisin muuten rahaongelmani sillä, että ilmoitin verolandiaan, etten aio enää maksaa veroja (tänä vuonna) ja tilaamalla visan. Olen nero.

Levotonta

Kuten monet ehkä tietävät, Kaikkonen puhuu öisin unissaan. Tai siis höpäjää. Nyt Runosielu Kaikkonen on vienyt hullun luovuutensa uudelle tasolle ja alkanut tekstailemaan unissaan. Itselleen. Se menee näin: Kerro juoru, kerro toinen. Jos ne paljastan, olen vain nainen. (Tuohon nainen tilalle olisi toki käynyt myös loinen. Mutta siinähän nyt ei olisi ollut mitään järkeä, eihän?)

En ymmärrä mistä moista on päähäni tullut (saati sitten, että olen siirtänyt ne puhelimeeni), ja tulee vain mieleen Elm Streetin painajaiset tuosta. Etenkin jos lausuu nuo muutamat kovin oudot sanat samalla tavalla, kuin kyseisten leffojen lasten toooosi kriipisti veisaama One, two, Freddy's coming for you. Three, four, better lock your door. Five, six, grab your crucifix. Seven, eight, gonna stay up late. Nine, ten, never sleep again.

PS. Teille, jotka alatte kiukuttelemaan Elm streetin veisusta, myöhemmin se editoitiin muotoon One, two, Freddy's coming for you. Three, four, better lock your door. Five, six, grab your crucifix. Seven, eight, better stay up late. Nine, ten, he's back again...

tiistai 20. marraskuuta 2007

Päiväni suomentajana

Tässä teille syy miksi minä EN lähtenyt lukemaan suomenkieltä, vaan jätin sen niille älyköille noissa niiden älykköblogeissaan.

[Chorus]
Hei hei, sie sie, mie en piä eukostas. No en tod, en tod!
Miusta tarvihet uuren.
Hei hei, sie sie, mie voisin olla siun emäntäs!

Hei hei, sie sie, tiiän et sie tykkäät miust.
No ei oo, ei oo, ei se mikkään sallaisuus oo.
Hei hei, sie sie, mie halluun olla emäntäs!


Oot niin hottis, tahron siut ittellein, oot niin herkulline.
Ajattelen siut koko ajan, oot niin addiktoiva.
Tiedäksie miten saisinkaa siulle hyvän olon aikaan.
Elähän esitä, kyl sie tiiät miten ihq oon ja vittujoo, oon iha vitun rinsessa.
Voin kertoo siulle et sie tykkäät miusta ja tierät et mie oon oikeessa.

[Bridge]
Eukkos on niin mitävaan, voisit saaha paljo paremman.
Miusta meijän pittäis lyyä hynttyyt yhtehen ny. Ja siitähän nuo kaikki höpäjääp.

[Chorus]

Mie nään, mie nään kyl mite sie katot minnuu. Ja ku sie et katot, mie tiiän et ajattelet minnuu.
Mie tiiän et sie puhut miusta uuestaan ja uuestaan.
Joten tuuha tänne ja kerroha mitä mie halluun kuulla.
Tai vielä parempi, taiohan se eukkos vittuhu.
En halluu kuulla siun sanovan hänen nimmeensä ennää ikuna.

[Bridge]

[Chorus]

Iha sekunnissa oot miun pikkusormen ympäril, koska mie ossaan, mie ossaan paremmin.
Ei oo muita, joten milloha tulloo sutinaa?
Eukkos o niin hölömö, että mitä helevettiä oikeen ajattelit?

Jne. Kiitos ja anteeksi.


PS. Lopuksi viellä luettavissa PARAS dialogi tässä talossa tänä vuonna. Tapahtui kollegani (alias maailman paras suvi) toimitiloissa hetki sitten

Setä: Mitäs pojat?
Toinen poika: Paskaa paskaa
Setä: Ai onks se joku meidän tuote?

Joulusuunnitelmia Kaikkosilla

Näin viime yönä unta, että alkon setä nauroi minulle, koska ostin pullon gambinaa (koska siinä on kuulemma paras hinta-humalanmäärä-suhde) ja ofeliaa (koska...no en oikeastaan tiedä). Joten aamulla päätin, etten enää ikinä juo, koska saatan vahingossa humalassa käydä ostamassa em. tuotteet ja hävetä seuraavat 64 vuotta.

Kääpikselle tiedoksi, että minä en katso jouluna kännäämistä kieroon. Tänä jouluna yhdessä jonnekkin? Esim. uuteen paikalliseeni? Tai siis ihan sama minne, kunhan olutta on. Mietin juuri jouludokailuni historiaa, ja mieleeni muistuivat seuraavat:

2002 Jossain päin Kalliota, missä tutustuimme kodittomaan brittiin. Tarjottiin sille tuoppi, koska joulu on antamisen aikaa.

2003 Parikkalassa Ravintola Kaakonrannassa joku setä tarjosi minulle hyvin hyvin kylmän jekkubatteryn, mikä oli ehkä mahtavinta juuri, kun oli jonottanut yli tunnin pakkasessa. Thanks.

2004 Tämä vuosi on täysi mysteeri. En muista mitään.

2005 Olimme nimeltämainitsettomassa lähibaarissa, ja jatkot olivat meillä. Baarimikkokin tuli mukaan.

2006 Lostari. Jee. Fisuja. Jee. Taksijonossa laulettiin.

Tänä vuonna kyllä keksitään jotain kivaa. Joo. Jos ei muuta, niin kutsun kaikki meille juomaan salmaria ja kuuntelemaan Rammsteinia.

maanantai 19. marraskuuta 2007

hilpeyttä,

Olen kuulemma taas viikonlopun aikana lähetellyt näitä kummia seksuaalisia signaaleja, ja siinä ehkä suurin syy sille, miksi työmatkani kesti tänään noin kolme varttia. Lauantaina sentään olimme myöhässä tupareista 13 varttia, mikä on noin 13 kertaa tredikkäämpää, kuin olla myöhässä vartin verran.

Aiheutimme lauantaina suurta hilpeyttä, kun ostimme tuparilahjaksi halvan pornolehden ja ES:n käsirasvan. Kyllä se kaupan kassapoika YRITTI pitää pokkaansa. Ei onnistunut. Myöhemmin samaisena iltana aiheutimme hilpeyttä myös mm. yöbussissa, joka suuntasi Vantaalle. Ne, jotka tuntevat oikeasti Kaikkosen, voivat pitää tätä jo aika varmana merkkinä maailmanlopusta. Siis kerrataan nyt vielä: julkinen liikenne=paha. Yöbussi=horror. Julkisen liikenteen yöbussi Vantaalle=pelottavaa. Mutta joku kiltti setä tarjosi siellä australialaista punkkua, joten ei se nyt ihan kamalaa ollut. Minulla oli seikkailumieltä ja vakuutin itselleni sen kasvattavan luonnetta.

Krapulaa parantelimme "meidän kodissa", jonka pihalla oli "meidän volvo" katsoen 4 jaksoa pasilaa. Haimme myös pizzat ostarilta (toi on niin yheksäkyetlukua) ja myöhemmin haimme (suurta hilpeyttä aiheuttaen) iltaeväiksi maitoa, fantaa, valio playta ja puoli kiloa rusinoita. Krapulassa tapahtui myös jokin kovin outoa reaktio, jolle toivoisin jotai tieteellistä näkökantaa. Nimittäin pesin hiukseni pelkästään vedellä ja annoin niiden kuivaa itsekseen (en jaksanut harjata, olisi ollut liian vaivalloista) ja jostain syystä suorat hiukseni menivät täysin luonnonkiharalle. Ja nyt ei puhuta mistään pienistä laineista vaan kunnon kikkaroista. Ja sehän siinä onkin, että ne oli todella kivat, joten jatkossa en enää ikinä laita hiuksiani, vaan toimin aina kuin olisin krapulassa.

Kronologisuus on yliarvostettua. Siispä; perjantaina aiheutin hilpeyttä paidallani, joka sai roiskeita ainakin oluesta ja pepsi maxista. Eturivissä ON hyvä jorata tuopit käsissä. Jopa bändin rumpali otti kuvia, koska näytin varmasti todella tunnelman mukaiselta. Ja minä olin se, joka oli selvin päin autolla liikenteessä. Ja silti olin onnistunut laittamaan mustat rintsikat turkoosin paitani alle, joten ne eivät varmastikaan ole paistaneet läpi. Eivät.

ps. Kuulemma kiukkuisena Kaikkonen luultavimmin huutaa, kuin mököttää, sillä se ei oikeastaan ikinä osaa olla hiljaa. Ei edes nukkuessaan, koska silloinkin se höpöttää unissaan.

torstai 15. marraskuuta 2007

I <3 Koda Kumi







En nyt ole vielä ihan täysin selvillä siitä, mitä yo. kuvissa esiintyvä Koda Kumi työkseen tekee (oletan japski poppia), mutta eiks sitä vois fanittaa ihan vaan sen takia, et sillä on ehkä hienoimmat promokuvat ever?!

Ei mulla edes ole asiaa :D


Puhuttiin taas eilen miesten ja naisten erosta. Olen ylpeä siitä, että otin ajo-ohjeet vastaan mieheltä puhelimen välityksellä, ja löysin perille eksymättä kertaakaan. Ja ajoin ylinopeutta. Jeah. Joten antaa tulla vaan niitä sovinisti-vitsejä, kyl mie kestän!!

Tahtoisin kyllä todella tietää, että onko olemassa yhtäkään sellaista ihmistä, joka olisi ikinä kuunnellut Jipun levyn Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan itkemättä kertaakaan? Tai en nyt puhu välttämättä vuodatusmaisesta itkunikotusepätoivo-kohtauksesta; pari kyyneltäkin riittää. Hyvä levy, mutta en suosittele kenenkään kuuntelemaan sitä matkalla töihin. Voi käydä niinkin, että joudut meikkaamaan töissä uudestaan. (Never happened.)

Poistun takavasemmalle viikonlopunviettoon noin kuuden tunnin kuluttua, sillä minulla on huomenna VIRALLINEN MUUTTOPÄIVÄ. Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei palkallista muuttopäivää kannata käyttää itse muuttamiseen (ellei nyt ole iha välttämätöntä), vaan ottaa vapaaksi joko perjantai tai maanantai, jotta saa pidennetyn hermolomaviikonlopun. Koska voin rehellisesti kertoa teille, rakkaat lapset, että muutto vie voimat ja sen jälkeen haluaisi vaan saada kofeiinia suoraan suoneen ja jonkin kevyehkön kiinalaisen tädin kävelemään selän päälle. Tässä oli teille myös vastaus kysymykseen miksi en haluaisi itänaapuristamme tilausvaimoa, vaan suosin enemmän aasialaistyyppistä. Kyl mä sen viel tilaan, odota vaan.

Ps. Lapsen renkaissa ei tosiaan ole enää nastoja, kun lapsi leikki känkällä. KOSKA ON LIUKASTA JA SE ON KIVAA.

Pps. Oli pakko postaa toi kisu. Se sulatti Jääkuningatar Kaikkosen rusinankokoisen sydämen. AWWWWWWWWWWWW.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

klo 9.30: 60h

Ja kukas perkeleen ääliö joskus väitti, että kun lopettaa tupakoinnin, lihoo, koska syö enemmän ja aineenvaihdunta hidastuu jne. Hevosenvitut. Olin varannut tätä varten paljon ruokaa, että voin mässäillä ja sen jälkeen kuluttaa sen juoksemalla pihalla jahdaten nisteiltä huumerahoja. Ja mitä paskaa! Tässä teille Kaikkosen menut parilta päivältä:

Ma
n. 15 luumua
broileri (melkein kokonainen) ja vähä perunaa
vettä ja kahvia maidolla

Ti
n. vitusti taas luumuja
2 karjista, pari viipaletta juustoa
muutama KYLMÄ nugetti (no niinpä niin, missäs lämmität prkl) ja KYLMÄ jauhelihapihvi
kahvia ja pepsi maxia

Nyt olen juonut minttuteetä ja jotain helkkarin sokeritonta kaakaota ja ei enää tee mieli aamupalaa. Mitä paskaa. Jos joku bongaa kadonneen ruokahaluni vaeltelevan ympäri Keravaa tms yhtä pelottavaa massamurhaajalandiaa (kyl mä ainaski sekoisin siel), voisitko ystävällisesti palauttaa sen. Ei löytöpalkkiota, rahani menevät kahviin ja IKEAan.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Hyvää nimipäivää, jos nimesi on Ano.

Klo 9.30
Olen nyt ollut polttamatta noin 36h. Eilinen meni ihan hyvin siihen asti, että pääsin ulos hammaslääkäristä ja tupakanhimo oli sieluariistävä. Loppupäivä meni hyvin, mutta aamulla tuli uusi ongelma eteen, kun kävin tankkaamassa uudella lähibensiksellä ja ostin sisältä aamuevästä. Erehdyin ostamaan kahvin mukaan, jota join ajaessani aamuruuhkassa. Tupakkaaaaaaaa. Mutta en sortunut. Nyt kun vielä saisi tuon yläkerran Saara Savuttajan (nimi muutettu, arvasitko?) lopettamaan myös, olisi töissäkin helpompaa. Niin ja tiedoksi, että tämä tuskin olisi nyt näin kirvelevää, jos käyttäisi joitain laastareita/purkkaa/hypnoosia/japanilaisia hyppykuppaiilimatoja tms, mutta en usko että addiktiota kannattaa korvata toisella. Olen kuullut esimerkiksi alkoholisteista, jotka ovat päässeet eroon viinan kiroista pajauttamisella. Niin, ja nykyään ne vetää herksaa. Fiksua.

Tänään haen inspiraatiota kuuntelemalla töissä Infectediä ja juomalla pepsi maxia. Becoming insane on just nyt se mikä kuvastaa fiiliksiä. Nukuin nimittäin viime yönä melko tasan 10 tuntia ja pöhnäisyyden määrää ei pysty edes mittaamaan. Herättyäni lähdin unenpöpperössä vaeltamaan kohti vessaa, jonka valloitin eilen niin suurella määrällä kosmetiikkaa, ettei kenenkään mieheksi tunnustautuvan kannata sinne jalallaan astua. Huomasin jonkun muunkin olevan kotosalla (todella oletin tämän olevan äitini, jonka kanssa yritän talouden jakaa). Aloitin rutina-virteni hänen huoneensa oven edessä äänellä, joka kuulosti kuin minulla olisi äänenmurros menossa (taitaa liittyä tuohon em. tupakkahässäkkään), kunnes tajusinkin, että paikalla olikin eräs vastakkaisen sukupuolen edustaja ja äitini oli jo töissä.
Ei ees hävetä.

Eilinen oli kumma päivä, sillä työpäivän aikana sain menemään alas kasan luumuja (taisin mainita) ja yhden salmiakkipastillin. Kun olin selvinnyt sieltä massamurhaajan (=hammaslääkärin) vastaanotolta, söin lähes kokonaisen broilerin "vahingossa", kun katsoin Ugly Bettyä.

Ja hei, kertokaa mulle nyt, että miksi en saisi olla taju kankaalla, kun menen seuraavan kerran hammaslääkäriin operoitavaksi? Pitääkö olla niin tyhmä ihminen taas siellä niin, että ehdottaa puudutusta ihmiselle, jolla on hammaslääkärikammo? Haloo, en pelkää kipua vaan ne äänet ja putket ja ,yökyökpuklpukl, kaikki. Sitä paitsi se puudutus sattuu enemmän kuin esim. poraus ja kiitti letuista kun melkein kuuntelit, ettei nuo neulatkaan Kaikkosen kavereita ole. Vaadin ilokaasua JA nukutuksen. Kaikki mikä irti lähtee; dope me up, Scotty.

maanantai 12. marraskuuta 2007

8+

Aamulla oli vähän krapulainen olo. Nestehukka ei ole kovin outo ajatus kuitenkin ottaen huomioon, että olen (kavereiden valtavalla avustuksella) viimeisen neljän (4) päivän aikana kantanut koko elämäni uuteen asuntoon. Tai no lähes. Kaikki olisi jo siellä, ellei muuttomiehemme (jolla se paku myös on) ei olisi lähtenyt dokaamaan rahojaan jo lauantaina jättäen tulematta sunnuntaina. Kyllä se lauantai-iltana vielä muisti soitella avautumispuheluita minulle ja minä kuulemma lähetän vääriä signaaleja. Eli hei te kaikki, jos olen teillekin jotai outoja seksuaalisia viboja lähetelly, niin kertokaa toki, taidan tehdä sitä vahingossa.

Tänään on tullut heti aamusta lähtien (tai siis minun aamuni alkoi klo 7.26, teistä en tiedä) tupruttanut lunta kovin isosti ja märästi. Kenkäkokoelmani uudella asunnolla on hyvin rajattu, joten jalassani on Dinskon ihana pehmoiset tohvelikengät, jotka ovat rakkaammat kuin monet monet muut asiat, mutta loskaa ne eivät estä pääsemästä kylmettämään jalkoja. Joten nyt mietin miten saisin viluisat jalkani lämpimiksi (no kyllä kyllä otin jo ne kengät pois, mutta kun sukatkin on vähän kosteat). Niin ja sukkakokoelmakin on huono ja siksi jaloissani häpeää tuottavat "epämääräisen oranssit" varvassukat.

Vaatevalikoimani on myös hieman heikko, sillä emme ole voineet lähes kahteen viikkoon käyttää pyykinpesukonetta (ja olen tunnettu vaatteiden sotkemisesta 5min viiveellä pukeutumisesta). Tästä johtuen päälläni ovat semi-mutaiset housut, vihreä lyhythihainen paita ja ruttuisa valkoinen kauluspaita. Kaiken kruunaa naama, jonka meikit on maalattu muistaakseni perjantaina. Oikeesti. Ja tämä nyt lähinnä kun ei ole vielä uuden asunnon kylpyhuoneessa sähköjä (pimeä suihkutoiminta olisi kyllä kovin JÄNNITTÄVÄÄ). Äitiäni tämä pimeys ei niin hetkauttanut, vaan hän rohkeasti ilmoitti, että voisihan sitä silti saunoa vaikka pimeässä. Niin. Kauhean hyvin se sähkösauna lämpenee.

Olemme myös hakeneet mökki-/eräretki-tunnelmaa syömällä vain kylmiä ruokia (ei ole mitään, missä lämmittää) kertakäyttöastioilta. Tosin olemme pyrkineet edes jonkilaiseen ekologisuuteen käyttämällä niitä useammin. Kun yöllä menin juomaan vettä krapulaisuuteeni, laskin tietoisesti vettä hanasta kertakäyttökuppiin, josta olin ennen sitä juonut mehua ja sitä ennen kahvia. Nam.

Yhteenvetona: muuttomme arvosanaksi antaisin 8+. Kulutin viikonloppuna varmaan noin 5000kcal/pvä enemmän kuin normaalisti ja äitini kyllä piti huolen, että kaikki tuli takaisin. Esimerkiksi eilen söin iltapalaksi pizzan, jota kompensoin tänään töissä luumujen yliannostuksella. Nyt olen oikeastaan vaan aika väsy, joten en oikeastaan tiedä, onko fiilikset tosi onnelliset vai tosi surulliset. Joskus niiden ero vaan on hiuksenhieno. Ja niinkuin apulantakin sen sanoi, kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään. Taisi olla muuten Hiekka.

Ja ainiin, sain jo heti ensimmäisenä yönä stalkkerin vastapäisestä talosta. Nyt alan todella toivoa, että saisin pian verhot. Tosin itsekin huomasin lempijuttuni asunnossa olevan partsilla sijaitsevan "arkun" päällä istuminen vilttiin kietoutuneena katsellen kun ghettonaapuruston narkkarit flaidaa. Kyllä Huumediileri Kaikkonen tulee todella sopeutumaan seudulle.

Ps. Lopettakaa niiden joululaulujen hoilaus, NYT ON MARRASKUU!!!

perjantai 9. marraskuuta 2007

Sattuuhan näitä. Tekevälle siis.

Otteita aamuisista mese-keskustelustani erään 26-vuotiaan työkaverini kanssa...Kutsutaan häntä nyt vaikka Neiti N:ksi:

kerran kans astuin koiranpaskan päälle kesällä stilettikorkkareilla..no en heti huomannu ja se kierty kantapään alle!!! mulla oli vielä valkoset housut jalassa!! menin ärrälle hakeen paperii ja hinkkasin paskaa pois koron välistä

sitten olen laskenu liukurilla lasinsirun päälle ja meni lasia perseeseen.. terkkari ei meinannu koululla uskoa, kun se katto mun peppuu (pari vuotta sitten) oli marraskuun loppu ja ei juuri lunta

ja sitten mun yhet suorat housut repes kerran perseesta (stringit jalassa)

kerran oon myös menny luennolle, jossa istuin yli tunnin ennen ku tajusin, että ei saatana, oon käyny jo tän kurssin

Kyseinen neiti on myös kerran löytänyt töihin saapuessaan koiran jätöksiä laukustaan. Miten se osaa tämän kaiken, menee Kaikkosen ymmäryksen yli. Toisaalta ei saa ikinä aliarvioida blondiuden voimaa; itsekin olen sen menneen kuukauden aikana joutunut toteamaan.

Pelimies Kaikkonen päätti myös eilen, ettei enää ikinä kuksi kenenkään kanssa. Paitsi ehkä jonkin liettualaisen suojalkapallon pelaajan kanssa, jonka suunnitelmissa on muukalaislegioonaan liittyminen.

torstai 8. marraskuuta 2007

Tuli mieleen Kääpiksen kirjoituksesta..

Hyvin meni lekurissa, koska..

a) minua ei määritelty hulluksi
b) minulle ei määrätty mitään lääkitystä
c) sain olla töistä lähes 3h poissa
d) verenpaineeni oli 101/71 joka kuulemma on hyvä (kertokaa toki minulle millä perusteella, en minä ymmärrä)

Sen sijaan olen pläski ketjupolttava narkkari-alkoholisti, jonka kannattaisi kokeilla psyykelääkkeitä, pullonpohja-laseja sekä ergonomisempaa tuolia.
Niin ja vasen käteni on melko kivulla täytetty, sillä se sai osumaa rokotuksen ja verikokeen muodoissa. Nyt toivun töissä juoden kahvia ja sosialisoiden muiden kyräilijöiden kanssa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Heimoi


On olemassa joitakin tilanteita, joihin ei ole olemassa kuin muutama toimintavaihtoehto. Kuten krapulassa, jolloin parhaimmat vaihtoehdot ovat go-kart ajelu, stripparin hankinta, treffit, salitreeni tai ampumaradalla käynti.
Menkkojen aikana suosittelen kaiken ruoan kylmänä syömistä (KAIKEN). Mitään muuta ei sitten kannatakaan tehdä. Tosin tähän on olemassa yksi poikkeus, jota en ole itse kokeillut. Ystäväni keksi lähestulkoon nerokkaan tavan syödä kaksi Fazerin sinistä samalta istumalta; toinen sulatetaan pienessä kattilassa ja toisesta taitetaan rivi kerrallaan ja dipataan siihen sulatettuun.

Paha olo jatkuu. Tosin johtunee siitä, että viimeisen viikon ajan ruokavalioni on lähinnä koostunut erinäisistä särkylääkkeistä, kahvista, oluesta sekä kylmästä ruoasta.


Tänään ajattelin yrittää olla kiltimpi, ahkerampi ja muutenkin ihan pirusti parempi kuin ikinä ennen. Ainut mahdollinen este tavoitteeni toteutumiselle on nukahtaminen heti kotiinpäästyäni.

Apina.


Hei Apina!
Siellä ei ole kylmä, et vaan osaa pukeutua talvea varten. Vai oliko se vaan tekosyy ja oikeasti olet salaa vähän kiukkuinen siitä, ettet olekaan enää komein 25-vuotias, jonka Kaikkonen tuntee? Häpeä langetkoon päällesi :D

tiistai 6. marraskuuta 2007

Jännitystä elämään kiiwillä

Jokapaikanhöylä Kaikkonen leikki tänää roskakuskia (no ei edes sitäkään) roudaillessaan noin 6:n rullakollisen verran pahvia pois käytävältä, missä ne olivat "kasassa" = lattiasta kattoon koko käytävä täynnä blokaten mm. väestönsuojan oven totaalisesti. Kun täällä on käynyt joitakin ihmisiä, jotka eivät ymmärrä jätehuoneen ja jätehuoneeseen johtavan käytävän eroa, tämä oli lopputulos. Mutta ainakin sain noin puolen tunnin lounasta edeltävän kuntoilun. Niin ja työkaverini huolestumaan täysin (kännykässäni ei ollut kuuluvuutta kellarissa), joten hän oli jopa henk. koht. puhelimeeni soittanut hätääntyneen puhelun tiedustellen olemassaolostani. Kyllä; Kränttynaama Kaikkonen on vielä hyvinkin elossa (vaikka sille ei nyt maistu oikeen ruoka, tupakka eikä uni) ja kyllä se nyt on ihan hyvällä tuulella ja kyllä sille uskaltaa jälleen puhua. Ja kyllä, tänään se menee ihailemaan remppapoikia uudelle asunnolleen.

Tyhmänrohkea Kaikkonen laittoi tänään myös riskinottokykynsä koetukselle ostaen kahviosta kiiwin ja syöden sen. Viimeksi näin tehtyään Kaikkosen naama (huulia ja kaulaa myöten) meni aika rutturalle ja punaiseksi. Tosin silloin tapaukseen liittyi kaksi (2) kappaletta kiiwejä, nyt vain yksi. Odotamme innolla tuloksia. Tällä kertaa tilanne on se, että Habahaba Kaikkonen on koko loppuviikon roudailemassa tavaroitaan uuteen asuntoon, ja tulee näyttämään joka tapauksessa aivan susirumalta kaatopaikkalöydöltä, joten pieni punerrus naamassa olisi vain piste i:n päälle. Ja sitä paitsi kiiwi on ihan perkeleen hyvää. Etenkin sen jälkeen, kun pääosa ruokailusta on lusikalla hyyyyyvin pieninä paloina syötyä banaania.

Tänään addiktoiduin myös ihmisten googlettamisesta. Se on uskomatonta, miten paljon voi löytyä lähes kenestä vain. Oikeesti ihmisellä voi olla näin tylsää täällä. Niin ja Pelimies suosittelee Kääpiksen blogia tänään. Se hiton kärhämä jotain haukkuu Kaikkosta sen kommenteista prkl.

maanantai 5. marraskuuta 2007

yök ja pukl.

Jakokaupunkitaudin asioita selittäen; kaikki VOI imee mun lekaa, mulla on vasara koska en keksinyt muuta ja kakku oli hyvää, kun sen söi tiskialtaasta. Ja mua ei hävetä mikään (paitsi se, että kaadoin boolit päähäni kompastuessani), koska mitä ei muista, ei hävetä. Tosi kivaa oli ja kuvia on nyt tarjolla aika vitusti. Mä vielä pohdin mihin asettelen niitä, joten multa voi sitten vaikka kommenttilaatikon kautta tiedustella ne, ketkä niitä haluaa.

Ja niin, mulla oli kokonaisuudessaan ehkä vuoden paras viikonloppu ja nyt maha iha vänkyrällä, koska en edes saanu unta viime yönä. Joten tällä hetkellä houkutuksen kohteita ovat LÄÄKKEET, puklaus ja kyynisyydessä piehtarointi (että maailma pysyisi tasapainossa). Ja on se nyt sairasta olla maanantai aamuna näin hiton hyvällä tuulella, kun kaikki muut kiukuttelee.

Mä kirjotan sitten enemmän, kun en ole näin koomapotilasmainen. Niin.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Justin.LOL.


Kaikkonen ei nyt taas osaa. Se yritti 20€ budjetilla keksiä itselleen Halloween-asua. Ensimmäinen idea oli perinteinen vampyyrityyli, joka olisi toteutunut vanhojentanssi puvullani (johon mahdun piiiiiitkästä aikaa, woohoo), jossa on upea korsettimainen yläosa. No mutta kun se laahus sitte kiertää kaikki maat ja mantereet ja se on sen jälkeen entinen puku. Niin.

Seuraavan ideani sain Kellopeliappelsiinista (kävin jopa ostamassa henkselit, koska isäni kertoi omistaneensa henkselit viimeksi 70-luvulla). Keräsin kasan tyylikkäitä vaatteita kotoa ja jostain syystä päädyin vain näyttämään Justin Timberlakelta (helvetin kaunis versio), joten tästä johtuen varoitan: jos näet Kaikkosen tänä iltana jossain päin Espoota laulamassa (=raiskaamassa ihmisparkojen korvia) Sexy backia, tiedätte mistä tämä johtuu.

Tässä päivän hakutulokset:

Playback Kermavaahto vähän hämmästytti; mikä sen virka oli?!

Pissiksii Myötähäpeän tunne ei ole pitkiin aikoihin ollut näin lamaannuttava.

hmm Okei, miks toi kissa ja pelottava justin-alttari?! Mit' vitt'...

Tämän jälkeen Karaokestarba Kaikkosen uhkarohkea (=tyhmänrohkea?) luottamus omiin laulu- ja tanssitaitoihin on niin korkea, että iha jänskättää. Niin.

torstai 1. marraskuuta 2007

Addiktoidun

Olen nyt löytänyt tyylikkäästi monen monta ystävää/kaveria/tuttua Facebookista ja kulutan nykyään 90% työajastani siellä pyörimiseen. Loput 10% enemmän tai vähemmän kuluvat tupakkapaikalla. Tosin tänään olin kovinkin reipas ja siivosin kaikki laatikostoni/kaappini, heitin roskiin KAIKKEA, mapitin papereita ja päivitin info-kansiota. Nyt voin hyvillä mielin taas lorvia loppu päivän mm. katsellen rumankomeaa raksamiestä, joka viipottelee tiskini ohi vähän väliä (ei haittaa minua).

Minulla on myös tänään uudet rintsikat, jotka EIVÄT:
a) itsestään aukea joko olkaimesta tai itse lukitusjärjestelmästään (se on vaikea mekanismi)
b) itsestään napsauta kaaritukea rikki vain muutaman kerran käytön jälkeen (ainakin toivon näin)

Olen jo nyt myös fiilistellyt huomista Halloween-kekkeröintiä, mihin en ole vieläkään keksinyt mitään asustusta. Tai siis muuta kuin, että valvomalla ensi yön kehitän itselleni mustat silmäpussit (uuh, scary) ja juomalla huomenna työpäivän aikana ainakin 19 kuppia kahvia ja polttamalla pari askia tupakkaa aikaansaaden jännittävän tärinä-vapina-nykimis-efektin kroppaani (tooosi pelottavaa).

Ja muuten, jos facebook-addiktioni (koneen mukaan olen 34% addiktoitunut, toivoa on vielä) on pelottavaa, ottakaa oppia kollegastani, joka on addiktoitunut Oikotiehen. Suora lainaus mesestä kollegaltani: ja sit musta on tullut ihan oikotie-riippuvainen!! Oon kokoajan siellä refreshaamassa sitä vuokra-asuntosivua.
Mutta minulla ei ole varaa tuomita, itse olen täysi narkkari paracetamolin ja burana capsien sekakäyttäjänä.

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Foooobia

Noniinh, ensimmäinen askel otettu taistelussa hammaslääkärikammoa vastaan; varasin ajan tarkastukseen. Nyt (vieläkin 4min puhelun jälkeen) käteni tärisevät ja en oikeastaan pysty kommunikoimaan suullani (se ei suostu aukeamaan, varmaan luulee, että sinne on jo pora menossa). Mutta saavutus tämäkin, löysin hammaslääkäriaseman, jossa ovat erittäin tottuneita käsittelemään hammaslääkärikammoisia asiakkaita. Ja kiitos myös eräälle epä-apinalle, jonka ansiosta pääsin edes tähän asti, sillä ilman häntä olisin varmasti vain napannut rasiallisen buranaa joka päivä elämäni loppuun asti mieluummin, kuin että olisin niille saatanan kätyreiden armoille mennyt. Mutta hän valaisi fiksuna ilokaasun mahdollisuudesta. Sitä mulle muutama kiitos.

Huh, nyt alkaa jo sydän rauhoittua ja enää ei tunnu siltä, että päässäni oleva panta napsahtaisi kohta poikki sykkivien suonien takia. Nyt tosin joutuu vielä 1,5 vkoa odotella, mutta napsin niitä buranoita siihen asti hyvillä mielin ja en syö mitään. Ainakin luulis laihtuvan.

Ps. KV:n isä on hammaslääkäri ja tietojeni mukaan perhanan hyvä sellainen, joten hän ei ole saatanan kätyri vaan hyvä ammatissaan. Piti nyt vaan mainita. Ettei nyt sitten taas tulisi yleistyksiä.

Päivän urpå.

Vittupää Kaikkonen on ollut kovin iloinen siitä, ettei työskentele enää ns. normaalissa asiakaspalvelussa, eli esim. kioskilla, kaupassa tai burgermaailmassa, missä joka päivä ääliöt saivat minut tuntemaan tosi nollaksi. Tuli melkein itku, kun luin joitakin juttuja Erään Saaran linkittämästä Aasiakas-sivustosta. Tuli mieleen McDonald's ajat, jolloin mieleenpainuvin kiukkuperseasiakas tuli valittamaan hampurilaisestaan. Herra kun oli tilannut McChicken aterian, ja vaati saada uuden hampurilaisen, sillä ensimmäinen sisälsi kanaa, mikä oli hänen mielestään aivan uskomattoman typerä virhe JOPA mäccärimyyjiltä. Niin.
Toki myös asiakaspalvelijat ovat monesti epäpäteviä/laiskoja/muuten vaan tyhmiä. Mutta hekin ovat vain ihmisiä ja ainakin välillä yrittävät parhaansa.

Pitkään aikaan ei ole ollut asiakkaina tämmöisiä juntteja, jotka eivät omaa minkäännäköistä käytännöntajua, mutta tänään sekin taas pitkästä aikaa tuli vastaan. Joten tässä sulle:

Jos olet niin tyhmä, ettet ymmärrä mitä tulisi tehdä, kun tiskillä olevassa lapussa lukee "minut tavoittaa numerosta 040xxxxxxx", se on sinun häpeäsi. Joten turha minulle huutaa, että olisin ollut puoli tuntia poissa. Olin alle 5min hakemassa kiireellisiin papereihin allekirjoituksia. Jos ajantajusi on niin huono, ettet erota 5:n ja 30:n minuutin eroa, olet tyhmä ja (erään Saaran sanoin) toivon sinulle syöpää.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Ei enää Onnelaa. Kiitos.

Mistä johtuu, että vieläkin nolostellaan sitä, jos on tutustunut johonkin ihmiseen netin välityksellä, eikä ns. tosielämässä? Johtuuko siitä, että netissä pyöriviä (nörttejä) pidetään niin antisosiaalisina yksilöinä, etteivät he voisi ikinä ruman ulkomuotonsa/ääliömäisen typerän persoonallisuutensa takia "todellisessa maailmassa" tutustua mukaviin tyyppeihin? Haloo?! Mä olen iha mahtava persoona ja vitun hyvännäkönen (niinhän ne kaikki nettinörtit aina chatissa väittää). Mutta oikeesti, en usko että on nolompaa tavata tyyppiä esim. Galtsussa (ahihih, ihqdaa) tai vaikka vahingossa Messengerin välityksellä (on käynyt), kuin überkännissä Royal Onnelassa. Niin, kumpi nyt on nolompaa, häh?!

Tästä lähden deittailen vain netissä tapaamiani ihmisiä. Niin.

ps. Pikkulinnut lauloivat, että Bubbles alkaa olla koko maan laajuinen respatätien juttu.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Dragula

No eipä Paska Kaikkonen nyt osaa itseään mitenkään puolustella. Tahallani vedin kännit (onnistuu se vahingossakin), koska se on monesti hyvin valistavaa ja tyhjentävää. Mieli kirkastuu ja melkein tunsin itseni jeesukseksi. Ja maailmanrauhaan löytyi ratkaisu (mutta se unohtui jo) . Ja ei edes ollut morkkista (oliskos pitänä?), kunnes huomasin Jakokaupunkitaudissa häiritsevän tuttuja lauseita. Niin.

Illan johdosta...

-Muistin taas, miksi Rob Zombie on niin hyvä.

-Oivalsin pitkästä aikaa valkovenäläisen olevan hyvää.

-Muistinmenetys kaivertaa (mistä me ollaan hypätty taksin kyytiin, kuka maksoi, oltiinko kaikki kyydissä, oliko mulla takkia?)

-Väljähtynyt viskikola on hyvä aamupala. (Totesin nyt vaan)

-Krapulasauna tekee iloiseksi.

Äsken Puuhakas Kaikkonen roudasi lähetyksiä yhtä kerrosta ylempänä sijaitsevaan yritykseen ja pohti miten saisi vielä noin 156 samanmoista tehtävää tehdyksi. Eipä taada saada ei. Mitä paskaa.
Taidan leikkiä facebookilla; se sentään on samalla aaltopituudella kanssani, toisin kuin pahvilaatikot, joista saa haavoja käsiin (no aivan varmana saa).

torstai 25. lokakuuta 2007

Tekstarit kertovat 8kk tarinan?

Olen nyt menneen 8kk aikana säästänyt joitakin tekstareita syystä ja toisesta. Voisin jakaa iloa (koska mielikuvitukseni ei nyt riitä muuhunkaan. Tee ite paremmin.)

"Senioria ei jätetä." Arja Karhuvaara 136 Kokoomus Helsinki
Sain äänestysvinkin vaalien alla ystävältäni. Sori Arja, et ihan ajanut asiaani.

ja se on mustikkamaa eikä mansikkamaa, hassu tyttö, kalja-jenni :P
Olin ehdottanut Korkeasaareen menoa huhtikuussa Mansikkamaan kautta. Hmm, kiitti Katri Ylander, MÄ SYYTÄN SUA. Ja puolustuksekseni voin sanoa, että olin JKL:ssä humalassa.

Ei jumalauta.
Vappuviikkoa edeltävä viikko (jolloin teekkarit oli jo kännis. Niin ja me) meni ihan putkeen. Kandeeko juoda torstaina, häh? No ei.

Haha, kannattaa! Pitää sitä juhlia kun ei ole vielä 22 eli vanha.
Aloitin synttäreideni juhlinnan ajoissa ja tämä viesti on ainut todiste siitä, koska itse en enää muista mitään (koska olen niin vanha?)

Aijai.. sulla alkaa poro-porvarin tyyli vähän rapistua, kun bussilla meet...
Myönnetään. Olen liikkunut (muistaakseni) 6 bussimatkaa tämän vuoden puolella. Julkiset vihaa minua ja tunne on molemminpuoleinen.

Molemmat hyväksytään, ruoat on suositeltavampi...
Anonyymi kielenkorjaajani on vain tekstarin päässä. Kiitos niistä (helvetin monista).

Hey you! Happy birthday! What are you going to do this night? 1 kiss
Italiassa kielioppi on arvossaan ja suukot ovat säännösteltyjä.

Niin se meikkaus. Vittu mä olin seksyn näkönen. olisin pannu :D
Miespuolinen ystäväni olin yhden (ilta)päivän kovin feminiinisenä. Damn, missasin.

Pieni sievä tyttö 53cm ja 4376g
Exälläni oli hyvä huumorintaju siitä, mikä on pientä ja sievää. Huhhuh.

Terve! Mihin aikoihin ootte täällä? Boolit ois pöydässä jo!
Eräs anonyymi Kaikkonen oli huolissaan, että joutuisi juomaan pari kulhoa yksin. Onneksi riensin ritarillisesti Lappeenrannasta Savonlinnaan avuksi. Ansaitsen mitalin.

It's a boy! 5600g ja pötkyläinen! Vaaleaturkkinen ja pehmoinen Nalle kotiutui tänään meille ja huomisesta lähtien saa (täytyy) tulla kyläilemään!
Olenko paha ihminen, kun fiilistelin tätä puppya enemmän, kuin kevään aikana syntyneitä vauvoja yhteensä?!

Huomenta!Kuinka siellä aamukahvit sujui? Änkytätkö punasena JORMALLE* jotain? :D PYYHI SE KUOLA SUUPIELISTÄ JA TEE TÖITÄ!!! XD
*Nimi muutettu. Viesti tullut työkaveriltani toiselta puolelta kehää aloitettuani uudessa työpaikassa kesäkuussa ja havaittuani sieltä löytyvän yli 100 raksamiestä.

Vain kontulasta voi löytyä tienvarresta lohi. (Ja kuva mukana siitä lohesta)
No eikai tätä tarvii selittää?! Informatiivinen aamuviesti.

Jees jees diipa daapa..Ja mä oon Reino Ypäjältä, harrastan potkukelkkailua ja savenvalantaa. Viikonloppuisin irroittelen kuivattamalla pekonia,ja katson pyöräilyä.
Voin olla väärässäkin, mutta olin havaitsevinani sarkasmia.

...Sain vihdoinkin vedettyä joulukuusen pienestä mutta lihaksikkaasta perseestäni, ja kalja pelastaa illan...
Mikä meininki?Möksäätkö kun et vastaa?
En möksännyt, jäin sitä pyllyä miettimään. (Se on selitykseni ja siinä pysyn. Siis minähän en unohtanut puhelintani baaritiskille, koska minä [=erehtymätön] en mogaa ikinä MITÄÄN.)

Mis beibs oot?
Tämä tuli heteromiehen puhelimesta pari viikkoa sitten. Olin siinä 10m päässä (niin, mentiin samaa matkaa siihen baariin, eikä se nyt niin iso ollut.)

Kyl sekin passaa jos ei haittaa et oon alasti... :P
No ei tietenkään; ihanaa kun ihmisiä ei enää edes tarvitse kannustaa alastomuuteen.

Moi. Googletatko mulle mikä tai mitä on nefriitti? Mä haluan tietää. Mua kiukuttaa koska mä en tiedä.
Tietopalvelu Kaikkonen palveluksessanne 24/7.

Joo ja tää tyttö on ihan uskomattoman ihana ja hyväksyy vielä mun jalkapallohulinat :D oon aika pahasti in lööv :P
24-vuotiasta isoveljeä viedään ja kovaa. Onnitteluni.

Sitten tietty kaikki tuhannet onnitteluviestit, osoitteet ja "kiitos ja anteeksi"-viestit, joita on aivan liikaa.

*Väsynyttä*

Eilen oli pitkä päivä. Töiden jälkeen reittini oli EHS-koti-Rekka Shell-Vantaa (tarviiko muka tarkentaa? Ei luulis kiinnostavan)-EHS (jälleen)-koti. Tämän jälkeen nukuin noin neljä (4) tuntia ja tänään olen väsynyt, enkä vitutuksessani pysty kuuntelemaan mitään muuta, kuin Mobyn Porcelainia. Se on juuri nyt ainut biisi, missä ei ole mitään ärsykkeitä. Paitsi että se on vähän liian hidastempoinen, ja sekin sylettää.
Ohessa kuvasarja Photo play 2008:sta innostunut pisspiss-Mysteeri neiti S. pelaamassa Kick the Fish:iä (pitäis olla smack, mutta ei ole). Sen paras taisi olla 218,2m. On meillä elämä.



Kotiin tultuani (silloin kolmen kieppeillä yöllä) päästin Kakkakone Nakeron (ihan levottomasti papanoinut. Jännä.) ulos häkistä tepastelemaan ja kuten Pussycat dollskin se tiesi; I don't need a man. Sain täyden selän hieronnan pienillä tassuilla toteutettuina ja myös täyden ihonkuorinnan pienellä ja epäkarhealla (mutta ah niin kutittavalla) kielellä. Myös pienet nököhampaat välillä "vahingossa" upposivat mureaan lihaani, mutta ei se mitään. Ei se Nasun vika ole, että olen niin helkkarin maistuva.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Köyhyys tuli taloon



Ei varmaan kukaan (ikinä?) osaisi arvata, että Amatöörikuvaaja Kaikkosella on uusi kamera? Niinpä niin. Tuhlasin eilen TASAN 1000€ ostamalla telkkarin ja kameran (+ne kaikki lisähärpäkkeet, jotka kaikki näyttää ihan samalta). Telkkari on tyylikäs Samsung LE26S86BCX 26" (eipä taida sanoa mitään; googleta, jos noin kiinnostaa!) ja kamera musta Olympus X-820 (joka on pienempi kuin minun kännykkä ja josta on mahdoton selvittää, minkälainen salama siinä on). Harmittaa sinänsä, että uusi kamerani on niin esteettisesti kaunis, että tahtoisin ottaa siitä kuvia.

Tänään ajattelin addiktoitua Facebookista, mustikkakeitosta, uudesta kamerastani ja savon murteesta.

PS. Laittakaa kommenttia joskus, että tiedän jonkun lukevankin täällä (jäkäjäkävalivali, kaipaan vain huomiota. On tylsää.)

Hjyvä pjäevä

Aamu-uninen Kaikkonen torkutti tänä aamuna herätyskelloja (2kpl) monen monta kertaa katsomatta aikaa, jonka seurauksena hän heräsi vasta klo 8.09, jättäen optimaaliset 21minuuttia aikaa peseytyä, meikata, syödä, laittaa hiukset, pukeutua, leikkiä kani-ystävän kanssa (ettei se olisi käpy perseessä loppupäivää) ja ajaa töihin. Toisin sanoen Kaikkonen vain veti vaatteet päälle ja ajoi töihin ja töissä meikkasi vessassa. Ja se ei ollut helppo tehtävä, kun silmät olivat punaiset ja turvonneet (ja muutenkin ruma päivä), saatuaan allergisen reaktion (?) eilen ihonkuorintavoiteesta.

Koska aamu alkoi näin perseisesti, oli luvassa jotain hyvääkin. Ja sitä riittää.
Ensinnäkin pornonimeni on tästä lähtien Sylva Syntinen. Sain myös tänään (vihdoin!) työsähköpostin (vain MINÄ voin fiilistellä moista) ja siitä on riittänyt iloa, kun olen häiriköinyt kaikkia vuokralaisiamme tervehdys-viesteillä yms päläpälä-kyselyillä. Aloitin myös osoitekirjan muodostamisen, että on jatkossakin helpompaa lähettään näitä pimpelipompeli-viestejä kaikkien iloksi (olettaen, että muillakin on töissä tylsää).

Täten julistan myös itseni kruunamattomaksi Bubblesin kuningattareksi (ennätys 1 278 420) ja se kenellä on vastaväitteitä, voi ilmaista mielipiteensä osoitteessa kiinnostaa.ku.kilo.kakkaa@hotmail.com

Kämppäkuviot ovat myös edistyneet siinä määrin, että keittiö, säilytyskaapit, seinien värit sekä kylpyhuone ovat nyt valittuina. Tähän myös liittyen upeaa on se, että firmamme suostui myöntämään minulle palkallisen muuttopäivän, jolloin voin todella leikkiä habaa rekkalesboa kavereiden kanssa roudaamalla kamoja (3km päähän) ja juoda kaljaa keskellä päivää hyvällä omallatunnolla. Tervetuloa siis te, jotka tunnette ja olette kaljanhimoisia.

Sain myös tahtoni läpi siinä, etten enää pidä töissä ruokataukoja (turhia ne semmoiset, luuserit pitää taukoja) vaan saan sen palkkana. Ruokatauko täällä on lähes mahdotonta, sillä aina on joku nykimässä hihasta, vaikka karkaisin kellarin väestönsuojaan piiloon. Ja ei se niiden nykijöiden vika ole. Oma vika kun on näin mieleenpainuva naama, että kaikki minut tunnistavat ja haluavat hurmaavassa seurassani paistatella.

Vakavasti puhuen arvostan todella paljon tätä muutosta ja sitä, ettei minun tarvinnut ruinuttaa tästä muutoksen tarpeesta enempää. Näin kiittää uskollinen duunarinne Kaikkonen. Kiitoskiitoskiitoskiitos.


Ps. Kiitos sille korkeammalle voimalle, joka rikoit toisen hissimme ja jonka seurauksena sain tänne vierailevaksi tähdeksi kerpeleen komian korjaajapoitsun. Arvostan tätä enemmän kuin juustokakkua.

maanantai 22. lokakuuta 2007

itku tulee.



Vituttaa, hävettää, surettaa ja itkettää, kun joutuu kerta toisensa jälkeen pyytämään samalta ihmiseltä anteeksi. Ja vielä eri asioista aina. Ja nyt olen oikeasti kämmännyt, eli eipä taida julkinen anteeksipyyntö enää riittää. Tarkoitus oli olla vitsikäs, mut en kai sitten ollut. Mut sori kuitenkin.

Tour de PïlluRallï 2007

Valmistautuminen

Kuten Amiskaahailija Kaikkonen tietää muidenkin teiniääliöiden tapaan, tärkeintä kruisailussa on siihen valmistautuminen. Tästä johtuen nukuin puoleen päivään asti (harvinaista nykyään minulle..jopa dagen efter) ja ensimmäiset 4 tuntia hereilläolostani katsoin Futuramaa. Siitä ideoita saaneena suuntasin henkiseksi tueksi (ja hakemaan henkistä tukea) Mestarileipoja Ainolle, jonka kakku loppujen lopuksi näytti tältä (A: se oli joko se uusi uuni, ruokasooda tai kakun huono karma, sinussa ei ollut vikaa).


Lusikoituani suuhuni tuota (taivaallisen hyvää) mömmöä, mitä vuoasta valui (iha vähän) yli, niin paljon, että viikon sokerikiintiöni oli täysi, lähdin salille. Olin jo valmiiksi päättänyt, ettei siellä saa olla ketään muita. Koska..


1) ..on lauantai-ilta klo 18.30, joten kukaan muu ei saa olla niin luuseri, että olisi tyhjällä salilla treenailemassa sen sijaan, että viettäisi laatuaikaa perheen/ystävien/kumppanin kanssa.

2) ..liikuin kommandona (unohdin sukat, urheilurintsikat ovat juuri pesussa ja alushousut "vain jäi").

3) ..ei siellä viimeksikään ollut ketään, kun kävin yksin. Tosin tämä tapahtui pari kuukautta takaperin la-su välisenä yönä klo 0.30, kun päätin hikoilla inhottavan krapulan pois (ja se lähti).

Mutta TIETENKIN siellä oli etovan reipas ihanneperhe riekkuloimassa, jotka halusivat linkin parkin kuuntelun sijaan pitää päällä tv:tä, josta tuli ruotsinkielinen kilpailu, minkä rekvisiitat oli oikeesti maksanu ehkä 2,65€. Ja tää perhe harjoitteli siellä kärrynpyöriä. En vaan ymmärrä.

Toleranssini tähän pilipaliperheeseen (no oli ne ihan mukavia) kesti vain 40 minuuttia, jonka jälkeen olin noin vartin suihkussa (lämmin vesi on luksusta.. ainakin nyt, kun sitä ei omassa kodissa ole tarjolla). Kotona katsoin lisää Futuramaa ja pukeuduin asianmukaisiin amis-vaatteisiin (ja mä kokeilin varmaan 16 eri vaateyhdistelmää).


Lähtö

Tapasimme legendaarisella pylpyrällä, jossa onnistuimme tuhoamaan ensimmäiset pari tuntia photoplayn, tupakan, KYRÄILYN, vittumaisen analysoinnin ja limpparin seurassa. Niin ja aisaparinani toimi maailman mahtavin pissisystäväni mysteerinen Neiti S.

Ensimmäinen oikea "kohteemme" oli peräti 019-alueella, villilänsi-tyylisessä Nummelan (missä ne OIKEESTI soittaa koko ajan Anssi Kelaa) karussa maastossa (=metsässä) sijaitseva Stondis (eli jöpötys eli SEISAKKI). Sieltä saa parhaat mätöt (eilen upposi makkaraperunat) parhaimmalla hinta-laatu-suhteella. Palvelu on myös hyvää, vaikka myyjäsetä hieman nauroikin meidän photoplayn pelaamiselle..niin että meillä ei olisi elämää. Kiitti.
Hyvä paikka kaiken kaikkiaan; voitin 8€ pelikoneesta.

Seuraavana missiona oli tehdä biletarkastus Maununnevalle. Kaikki ok.

Viimeisenä kohteenamme oli (myös legendaarinen) Eltsun neste. Ja sinne saavuttuamme kello taisi olla jo jotain lähempänä kahta, joten tämän jälkeen luovutimme ja menimme kotiin. Tai noh, kävimme juomassa ämpärilliset kahvia ja pelaamassa photoplayn 2008 päivitettyä konetta (upeeta) ja voitin pelikoneesta taas 8€.


Yhteenveto

Todistimme eilen, ettemme olekaan vielä liian vanhoja päättömään ajeluun ja "hengailuun" (voi g-sus) vaan olemme ihan tasan niitä samoja teinipissiksiä, kuin vuosia sitten. Eläköön taivaanrannamaalaus.

Poliisikatsaus.. Illan aikana poliiseja bongattu: noin 10 maijaa, pari normaalia kyybel autoa, 1 sivari ja 1 tutkaa pitelevä.

Sakkokatsaus.. 0€ sakkoja.

perjantai 19. lokakuuta 2007

MITÄ?

Eilen Kaikkosella oli oikeesti aika hyvä päivä (siis töiden jälkeen). Shoppailureissu kodin anttilaan oli success, eli selvisimme alle tunnissa. Lähdin sieltä etsimään mahdollisimman mautonta poikakalenteria, mutta sitä ei löytynyt. Oli vaan iha täys nörttejä bändikalentereita, perhana. Myöhään illalla kävimme (oikeesti) steissillä hengailemassa (nuorennuin juuri noin 7 vuotta). Mutta vaatetukseni oli tilanteeseen sopivat; lökäfarkut, raitapaita, ruttuhuivi (no en nyt vaan osaa kuvailla, käyttäkää mielikuvitustanne, saatana, jos vaan osaatte), töppätohvelit, ruskea ihqdaa kevyesti kullan sävyllä koristettu pipo ja riepuressuisa laukku. Ja tietty (!) pääkallo-kello ja -hanskat.

Kanikaan ei ollut kiukkuinen tultuani töistä kotiin, koska se on viimeinki ymmärtänyt sen, että jonkun on pakko käydä töissä, jotta kani saisi ruokaa. Tosin yöllä myöhään, kun tulin kotiin toistamiseen, se ei enää halunnut mennä häkkiin, vaan sen sijaan jäi sängyn alle nukkumaan.

Kani Kaikkonen on myös kovin hyödyllinen, sillä sitä voi käyttää tyynynä, kun emäntä on liian väsynyt (tai känässä) etsiäkseen itselleen tyynyn (joita on sängylläni tällä hetkellä 11).

Tänään Kaikkonen ei jaksa miellyttää ketään, joten se ketä ottaa päähän tämä kaikki ylimielisyys mitä pursuan tänään (en tosin tässä tekstissä) voi imeä mun lekaa/taistelulaivaa/miinanraivaajaa (joo, iha sie ite saat päättää minkä nuista haluat.niin.)
Kaikkonen katoaa viikonloppuun ja toivoo palaavansa jälleen maanantaina työn ääreen.

Ahkera Kaikkonen

Tehotyttö Kaikkonen on ollut ahkera. Kuvia hän on skannannut noin 50kpl (no ette saa nähdä, hävettää), tehnyt listaa ihmisten osoitteista (en omista osoitekirjaa), pohtinut keille ja minkälaisia joulukortteja tekisi/lähettäisi ja toiminut kiukkuisena hermoromahduksen partaalla olevana kouluttajana.
Olen myös toiminut viihdyttäjänä (=jokapaikanhöyläpelle) ja yleisenä naurunkohteena.

Kirjoitettuani noin 80 "osoite muuttuu"-lappua päätin opetella myös vasenkätiseksi. Ihan vain tasavertaisuuden nimissä, jotta saisin molempiin käsiini jännetuppitulehduksen. Aih.

Eli ahkera päivä takana ja kotona odottaa kiukkuinen kani (se ei vieläkään tajua, miks mun pitää käydä töissä ja olla pois sen hurmaavasta seurasta), äiti ja naminami-ruokaa mitä em. vanhempi Kaikkonen on hakenut Stockan herkusta. Torstai on toivoa täynnä.

Ostin muuten eilen pipon, joka on marjapuuron värinen (joidenkin mielestä, kiitti) ja näytän vähä spurgulta, jolla kuitenki on iha helvetin hyvä värisilmä.

ps. Tiedoksi vain, että tässä iässä se, että joku on sinua pidempi, ei tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi sinua vanhempi. Tuli vaan mieleen.

torstai 18. lokakuuta 2007

Torstai klo 10.27 (olen tehokas töissä, ja mielikuvitukseni loppuu, kun pitäisi keksiä otsikko)

IKINÄ en ole käyny Jyväskylässä extempore kännäämässä. EN. Ja siitä EI ole todistusaineistoa. EI. Paitsi seuraava, missä näkyy kaksi Kaikkosta. Kiitti, kivaa oli.



Kaikkonen on siis nykyään skanneripalvelu myös, joten tänne vaan kaikki.
Blondi Kaikkonen on myös kovin epäkohtelias, joten korjataan vääryys maailmasta: KIITOS MAAILMAN ENITEN MAAILMAN IHANIN, KAUNEIN JA V-MÄISIN SUVI, JOKA HAIT MINUT VIIME LAUANTAINA LAAJASALOSTA, MISSÄ OLIN KRAPULASSA/HUMALASSA/KÄYTTÄYDYIN HUONOSTI. kiittikiittikiittikiitti. Vaihda mun renkaatki jookos kookos? Oon nainen, osaan kyl, mut en mie viittis.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Väisty Facebook, täällä on OK Cupid


En suostu myöntämään, että olisin jäänyt koukkuun, mutta jäin kuitenkin. Kokeilkaa itse OK Cupid (itse menin kyseiselle sivustolle vain, koska halusin tietää porno starba nimeni [tulokseni oli hämmentävä 37, hui.])

Selvisi myös, että olen VAIN 68% lutka (jännä ku se on se sama prosenttimäärä, mitä olen mies...) ja luonteeni oli hyvin häiritsevän pelottava Genghis Khunt. En usko haluavani oppia enempää itsestäni.

Naisen logiikkaa


Tiedäthän sen autossa olevan peilin, joka on siellä sisällä aika keskellä? Niin, juuri se mitä käytät apuna, kun meikkaat työmatkan aikana aina kun pysähdyt valoihin (aina ei tarvita valoihin pysähtymistäkään, jos olet näppärä). Tänä aamuna meinasin ajaa edessäni kurnutellen ajaneen auton perään, koska yritin hihallani putsata sitä peiliä, koska olin tökännyt siihen ripsaria.

Jos haluat suututtaa naisen, vastaa tämän esittämään mielipidekysymykseen "iha kiva". Toimii varmasti.
"Iha kiva"= toi juttu, mihin olet juuri panostanut henkesi ja sielusi, onkin oikeastaan aika tylsä ja mitäänsanomaton.

Kun on krapula, kaloreita ei lasketa (koska edellisenä iltana on tanssinut niin paljon. ja ei suinkaan pöydillä) ja shoppailu on myöskin rajatonta, koska se vapauttaa endorfiinia (iha salee) mikä edistää kankkusesta toipumista.

On täysin loogista, että vaatteet mitkä ostin alennusmyynnistä (enkä käytä niitä ikinä), olivat parempi sijoitus kuin se, että olisin ostanut kalliita merkkivaatteita esim. River companysta, mitkä kestävät ja pidän niitä jatkuvasti. (Pyrin juuri tästä huonosta tavasta. Eli siis annan itselleni oikeuden tuhlata entistäkin enemmän rahaa hyvällä omallatunnolla! Loogista!)

Ja tämä kiteyttää sen, miksi naiset ovat aina oikeassa: Naisten logiikka

Ps. Miksi blondi ajaa Volvoa? Koska ratissa lukeva VOLVO auttaa hahmottamaan kumpi suunta on vasemmalle ja kumpi oikealle (VolvO, get it?!)