eroakirkosta.fi

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Viikonloppua

Elämä voi välillä yllättää sillä, että jokin asia menee oikein, kuten että menkat alkavat oikeaan aikaan, eivätkä esim. lomamatkalla/uidessa/seksin aikana. Kuluneena viikonloppuna monet asiat ovat menneet oikein, vaikka olenkin juonut 4000mg c-vitamiinia persenaama-flunssani takia (jatkuva niistäminen/aivastelu ovat saaneet naamani näyttämään perseeltä). Kokeilin myös miltä tuntuu suussa, kun ottaa 1000mg c-vitamiinia sisältävän poretabletin ilman vettä. Oli aika sitruunaista ja poreilevaa. Tämä oli yksi niitä asioita, joita en tehnyt oikein, mutta kukaan ei ole täydellinen.

Alkuperäisessä Omen-elokuvassa on semmoinen vänkä hissi, jossa ei ole ovea, vaan se on avoversio, missä koppi liikkuu koko ajan rauhalliseen tahtiin, ja siihen voi hypätä kyytiin lennosta, kuten Lontoossa busseihin (elokuvassa nunna taisi tehdä niin), ja mietin ääneen veivaakohan joku siellä niitä hissejä koko ajan vai oliko siinä muka oikeasti sähköinen mekanismi.

Olen nyt jo useamman päivän ajan hiljalleen pakannut tavaroita, ja ongelmaksi ovat muodostuneet kenkien määrä. Aivan varmasti tarvitsen kolmet erilaiset kengät iltaelämää varten. Ja nuo kolmet muutkin.
Nyt pakko mennä nukkumaan, jotta jaksaa huomenna taas olla reipas.


lauantai 28. kesäkuuta 2008

Breakfast of champions! GRRAUHHHH!!!!

Ensin tahtoisin ilmoittaa, että tämä oli tarkoitus julkaista jo perjantaina (in your face Miero!), mutta humalankaltaisessa horroksessaan Kaikkonen oli ottanut adapterin sijasta mukaansa kameran akun laturin. Puolustuksekseni voin sanoa, että ne ovat aivan eri värisiä, mutta aivan saman kokoisia. Mutta tässä tätä kuumehöyryilyä nyt sitten on.

Asiakaspalvelija Kaikkosen aamu alkoi kasalla pillereitä yms helpotustuotteilla. Katala suvi-flunssa on iskeytynyt keuhkoihin, korviin ja poskionteloihin. Ei ole mitään tulehduksia, mutta kaipaan silti sympatiaa ja päänsilitystä. Sen sijaan sain kunnian käydä kaupassa ja osallistua palaveriin. Tahtoisin muuten mainita, että siinä kaupan vieressä on erään formulalegendan aukio, mikä vain muistutti siitä, että me suomalaiset olemme oikeasti aika juntteja. Eikös Lordillekin ole jokin aukio tai jotain muuta yhtä naurettavaa?

Viikonloppu tulee pitämään sisällä kadonneiden tavaroiden metsästystä (passi, reseptit, lääkkeet, matkalaukku), laskun maksamista, soittimeni täyttämistä hyvällä musiikilla sekä yleistä selvittämistä.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Jussin kuvakooste

Ensimmäisenä näyttäisi oleva vastapesty Kaikkonen pienen pienen pupsterin kera mökissä odottelemassa, kun emäntä ja isäntä jäivät vielä saunomaan. Kyllä, se on Kääpiksen ja Rentun iiiiiiihana tuore perheenlisäys.
Tämä ei ole sitä, miltä se näyttää. Yritän ihan oikeasti pitää tuota nuorta mutta kaljanahnetta pikku naskalihammasta erossa oluestani (tai siis Rentun, olen teille sitten vielä velkaa). Olimme siis Akin (nimi muutettu) kanssa vahtimassa puolisen tuntia vipeltäjää, ja näin upeastihan se sitten meni. Minusta tulee vielä mahtava äiti.
Päivällinen muuttui illalliseksi, kun aloitimme syömisen vasta puolen yön jälkeen (siinä kieppeillä, kun eräs huoltomiehemme soitti hieman huperissa kysellen missä olen ja voisinko tulla Espooseen). Tarjolla oli Kaikkosen pahoja böikkiä (mitä muut eivät syöneet), LIHAA ja herkullisia uusia perunoita. Jälkkäriksi oli Daim-kakkua ja Jaffa-keksejä, mutta ne jouduttiin jättää aamupalaksi, kun masut turposivat Monacon kokoisiksi (tahdoin sanoa Venäjän kokoisiksi, mutta sehän olisi jo aivan kamalaa liioittelua). Ainiin, ja Kaikkonen teki feta-salaattia (vau, olen niin taidokas). Kysyessäni Kääppäseltä laitetaanko fetaa "paljon vai vitusti", sain vastaukseksi "kaikki". Unohtuipa sitten, ettei Aki syö fetaa. Anteeksi.
Loppukevennykseksi jalkafetissini (omiin jalkoihini) kunniaksi laitettakoon kuva töpöttimistäni, jotka ovat matkalla kohti kotia sunnuntaina. Ja kyllä, minulla on lähes aina eriparisukat. Puolet aina katoaa, joten täytyy improvisoida. Kyseisessä kuvassa on "Saturday"- ja "Wednesday"-sukat. Tällä hetkellä on "Monday" ja "Friday".

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannustaikoja

Juhannus oli mahtavuutta. Vaikka pääsyinkin siihen, etten ymmärrä Nummi-Pusulan vaakunaa enkä osaa nimetä yhtäkään Eino Grönin kappaletta.

Karkasin töistä torstaina samaan aikaan kuin "muutkin" pojat (näin ilmaisin asian ja aloin miettimään omaa identiteettikriisiäni, josta syytän L-koodin neljättä tuotantokautta, jonka katsoin kokonaisuudessaan kolmessa päivässä). 7 viikkoa kestänyt tipattomuuteni katkesi, kun perinteisen jääkylmän limun sijaan tilasin vanhassa kantiksessa jääkylmän tuopin. Seurakseni saapui Kelju K. ja tietenkin paikalla olivat myös kaikki ne muutkin kantikset, jotka ovat ainakin sen 8 vuotta käyneet kyseisessä paikassa sekä lähellä sijaitsevassa Gallowsissa (pakko mainostaa tätä paikkaa; yksi niitä ainoita joissa suomalaisen kaljan tilaaminen on kiroilua).

Lopputulos oli voitettu jalkapallopeli (ne sedät kysyi kumpaa kannatan, vastasin varovaisesti Saksa, tietämättä ketä pitäisi kannattaa. hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki hurrasivat minun olevan aivan oikeassa ja huokaisin helpotuksesta) sekä humaltuminen. Muistini mukaan 4 tuoppia, 2 lonkeroa ja 2 olutta? Kuitenkin pakko todeta, että Kissa-taloista on hienot näkymät ja en ymmärrä Daredevilia. Onko siinä leffassa joku juoni ja miksi en muista siitä mitään?

Perjantain krapulassa ja isossa nälässä tein isoimman virheen, mitä espoolainen darra-pissis voi tehdä, kun tilillä on rahaa, eli mennä ruokakauppaan tekemään viikonlopun ruokaostokset. Käytin onneksi vain 35e, mutta ostin kepeästi yli viikoksi roskaruokaa ja kaikkea siihen päälle. Miksi, oi miksi, ei ihminen osaa käyttäytyä järkevästi ruokakaupassa nälkäisenä?!

Harhastamisen (on sana) sekä kotona vierailun jälkeen lähdin ajamaan kohti Tammelaa, jossa sijaitsee suloinen mummon mökki, jossa majaansa pitivät Kääpis, Renttu ja pienen pieni uusi tulokas. Tästä sitten kuvakoostetta myöhemmin. Olin muutaman tunnin vain vierailulla, mutta lauantaina mökiltään KARANNEEN Herra A:n kanssa lähdimme yöksi Tammelaan vahingossa. Siis piti mennä vain käymään, mutta ilta venyi saunomiseen, "uimiseen" (kahlasin, kaatuilin kikatushumalassa ja pyllistelin), illalliseen puolen yön kieppeillä sekä kaljan maisteluun. Ja nukkumiseen.

KÄÄPIS-KULTU: saako julkaista kuvan, missä koko perhe näkyypi?!

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Mustaa kahvia

Hei hani, tehtäiskö yhdessä juhannustaikoja? Tällä vahingossakeksityllä iskulauseella ei vain voi epäonnistua. Se ei päässyt vielä käyttöön, mutta yritän päästä testaamaan sitä ja lupaan raportoida lopputuloksista, niiden saavuttua. Ennen sitä tyydyn upeaan ja jännittävään toiminanntäytteiseen sinkkuelämääni täällä upealla Espoo-Helsinki-Vantaa-akselilla. Niin.

Eilen nautimme Niinushkan kanssa auringosta (joka on tänään kadonnut sateen taakse). Kävin myös iltakävelyllä kulmilla (tiedäthän, hoodeilla) Nakeron kanssa. Mitään muuta en oikeastaan olekaan tehnyt. Paitsi maksanut visa-laskuni, joka kummitteli ikävinä luottokunnan laskuilla.

Nyt ajattelin nauttivani kahvia, tupakkaa ja jäävettä, sillä eikö se olekin jokaisen toimistotädin oikeaoppinen lounas? Ilmiö on työrexia, eli maanantaista perjantaihin työlounaat sisältävät yleensä vain nesteitä, savua ja harvinaisena lisäyksenä hedelmiä, joka johtaa viikonloppuisiin mässäilyfestareihin. Tästä johtuen maanantaisin olen turvonnut michelin-miehen ja Mervi Tapolan välimuoto ja perjantaisin käytän vähintään yhden koon pienempiä housuja ja näytän (tietenkin) Angelinalta. Tietty.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Nuttura ja minihame tekee toimiston

Kuka helvetti kiihdyttää kakkosvaihteella sataseen asti? No minä. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, että se oli vahinko. Ja minulla oli kiire.

Olen vihdoin varmistanut loma-aikani ja varannut (tyyriit ja epävarmat liput) kohti Espanjan lämpöä. Yritän lentää Madridin kautta käyttäen Finnairia sekä Iberiaa. Ilmoitin juuri lentoni numeron ystävälleni, joka (toivon mukaan) noutaa minut kentältä. Varoitin häntä vaan siitä, etten luota Finskin olevan ajallaan, joten en tiedä "lentoni" numeroa Madrid-Alicante-välille, sillä joudun luultavammin kävelemään kyseisen matkan, jolloin on mahdollista, että myöhästyn hieman suunnitellusta ajasta. Odotan silti innolla seikkailua episjengiläisten kanssa. Minulle on jo vähän lupailtu sangriantäytteistä iltaa salsaa tanssien (tosin vain jostain kumman syystä kauniimman osapuolen seurassa), vesipuistoa ja aamupiknikiä kattoterdellä.

Kanini sekosi eilen. Se löysi pakin, ja alkoi holtiittomasti peruuttelemaan. Siis se hypähteli taaksepäin. Törmäsi melkein keittiön kaapistoihin, sillä tietääkseni yhtäkään kania ei ole vielä varustettu peruutuspeilillä, mistä ehkäpä johtuu se, että heidän kuuluisi kulkea vain eteenpäin. Aikaisemmin olen jo todistanut sivuille hyppimistä, mutta pakitus on jo uutta. Kyseinen pieneläin on myös todistanut akrobaattisia taitojaan hyppimällä sängyltä takaperin voltteja lattialle. Mikään ei kohta enää yllätä minua, kun on kyseessä tämä eläin. Mietin nyt vain kahta asiaa. Mikä hänen lääkityksensä on, ja ennenkaikkea, miten niitä saa?!


ps. en usko olevani tarpeeksi vanha käyttääkseni sanaa tyyris, mutta menköön.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Kun Kaikkonen töihin meni

Pienoisen työn jälkeen, entinen mappi-ö-huone on muodostunut toimistohuoneekseni. Sieltä löytyy vieläkin huoltopäiväkirjoja vuodesta '62 lähtien (tai siis ne on vanhimmat, mitkä olen tähän mennessä löytänyt), kenkiä, housuja, "sälälaatikko" (mitä en ole vielä uskaltanut avata) ja tietenkin tuo ihana kalenteri, joka oli pakko laittaa esille. Siis sehän ON tämän vuoden ja minulla ei vielä ollut kalenteria. Jostakinhan ne PÄIVÄT pitää katsoa.

Mappeja löytyy aivan helvetisti.

Ja sekalaisia paperipinoja, joita yritän ymmärtää. Harmi vain, kun edes tiedä missä yksiköissä asiat on ilmoitettu, joten on hieman vaikea tulkita lukemia sähköstä, vedestä jne. Onneksi kahvi pelastaa paljon, ja sitä riittää aina.

Ette te taida vieläkään tajuta mitä minä teen. Ei hätää, en minäkään.


Tuppurallaan tarkoittaa sitä, että mappi on täynnä ja rimpula on avaimenperä.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kesäkesäkesäkesä


Pisin blogipostaus ikinä! Ylhäällä joku ränni ja joku Vantaalainen lammikko.
Munkasta lainattua luontoa, joka oli ihan sinistä.


Paljon lainattua luontoa täältä Suomen Los Angelesista.
Öh..


Kaikkosen sormissa voikukka sai kyytiä (sain puhallettua kaikki tingeltangelit kerralla) ja tuossa teille horsma (yleiskäsite KAIKISTA kukista) eli lupiinikas.


Lisää lainattua luontoa, johon tosin pyysin luvan.

Lainattua pääkaupunkia yksi kappale, kiitos.


PS. Taidan rakastaa uutta työtäni.