LamaLamaLama

Muistan vielä muutama kuukausi sitten päivitelleeni sitä, miten ihmiset jaksaavatkin hösätä lamasta. Siis naurettavaa hysteriasointia. Totesin pontevasti (ja monesti), ettei minulla ollut mitään hätää, kunhan on työpaikka (jota silloin tietenkin pidin itsestäänselvyytenä). Tämän perään julistin vielä, että jos menetän työni, myyn autoni sekä asuntoni ja muutan äitini luokse Espooseen. Maaliskuussa Se Runkkari ilmoitti, että työsuhde päättyy tähän. En myynyt autoani, asuntoani tai saati persettäni, vaan rilluttelin ja kulutin kaikki säästöni sekä kävin pankissa pyytämässä maksuvapaita kuukausia. Sain niitä kolme siltä istumalta. Mielestäni se on aika hyvin. Fanitan muutenkin pankkineitiäni. Sillä on aika isot hinkit, mutta sehän nyt ei liity asiaan mitenkään.

Otin yhteyttä liittoon, josta en valitettavasti saa mitään tukiaisia (haha, get it? niinkuin johku-tukiaisia), sillä olen kuulunut liittoon vasta niin lyhyen aikaan. He kuitenkin tutkivat tapaustani mahdollisena laittomana irtisanomisena. Kerroin tapahtumista, jotka johtivat työsuhteen loppumiseen. Liiton täti luki tekstiäni hämmästellen ja soitti perääni kysyäkseen lisäkysymyksiä. Suosikkini oli se, kun hän ihmetteli, miksen itse lähtenyt sieltä jo aiemmin lätkimään, ottaen huomioon työolosuhteet. Vastasin tähän, että ironista kyllä, en tahtonut jäädä työttömäksi.

Minulla on ollut todella paljon aikaa ajattella. Siis TODELLA paljon. Suunnittelin jossain vaiheessa jo muuttoa Siilinjärvelle. Sitten muistin, että siellä tuskin olisi yhtään sen parempi työmarkkinatilanne. Ja että talvella jos tulee paljon lunta, ei kukaan auraa sitä yksityistietä, ja olen kotini vanki.

Päätin myös, että hommaudun eroon vanhoista tavaroistani sekä vaatteista. Tämä tapahtuu joko kirpputorilla tai sitten kotimyyjäisillä jokin kaunis viikonloppu. Miten olisi pihamyyjäiset? Anyone?