eroakirkosta.fi

lauantai 10. lokakuuta 2009

Leivontaa ja krapulaa

Feta-pinaatti-piirakka (kaksi kuvaa alla) tuli uunista ulos erittäin rumana, mutta oli vetäytynyt oltuaan yön yli jääkaapissa. Kriisiydyin kuitenkin illalla ja päätin hyvän tupakkalakon jälkeen antaa itseni polttaa muutaman tupakan piirakkakatastrofini takia. Onneksi eräältä ihanalta naiselta tuli lohduttava viesti, jossa luki "Muru sun piirakka on varmasti kaunis". Tässä ohje piirakkaan:

200g margariinia
200g vehnäjauhoja
1tl suolaa
2tl paprikajauhetta
0,5dl kylmää vettä

300g pinaattia (pakaste tai tuore)
100g sipulia
350g fetaa (muista huuhtoa vedellä)
2 kananmunaa
400g smetanaa
200g kermaa
tilliä ja ruohosipulia silppuna
150g juustoraastetta

Kuullota sipulikuutiot ja pinaatti pannulla. Valuta vedet pois. Sekoita munat, smetana, kerma, tilli, ruohosipuli, pinaattisipuliseos ja fetajuusto yhteen. Kaada täyte pohjan päälle, ripottele päälle juustoraaste ja paista 180 asteessa 40 minuuttia.



Yllä rieskarullia. Taivaallisia. Etenkin nyt, kun on darra. Ohje alla. Yhdestä täytesatsista riittää noin viiteen rieskaan (käytin Fazerin rieskoja, paketissa 7 rieskaa).

Täyte:
2dl kermaa vatkattuna
200g tuorejuustoa (maun mukaan, näissä käytetty Creme bonjourin aurinkokuivattutomaatti-juustoa)
loraus sweet chili-kastiketta
300g kinkkusuikaleita (tai tonnikalaa/katkarapuja/lohta/kanaa pienenä silppuna)
yrttejä maun mukaan
puolikas sipuli (kannattaa pyöräyttää blenderissä todella pieneksi)

Sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja levitä tasaisesti rieskan päälle. Rullaa rieska ja kääri folioon. Pakasta väh. 2h. Ota pakkasesta pari tuntia ennen tarjoilua ja leikkaa n. 1cm paksuisiksi paloiksi ja laita sulamaan jääkaappiin.

Yllä yksi suosikkileivonnaisistani, joka on helpoimpia mitä voi tehdä!

Saksanpähkinä-porkkanakakku

Kakku:
2dl saksanpähkinöitä rouhittuna
3 kananmunaa
3 ½ dl sokeria
1 ½ tl ruokasoodaa
1½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1rkl kardemummaa
1rkl kanelia
4dl vehnäjauhoja
4dl porkkanaraastetta
2½ dl rypsiöljyä

Täyte:
2dl tomusokeria
200g huoneenlämpöistä voita
200g philadelphiajuustoa
3tl vaniljasokeria


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää rouhitut saksanpähkinät, ruokasooda, leivinjauhe, suola, kardemumma, kaneli ja jauhot. Lisää sitten porkkanaraaste ja öljy, Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista uunissa 200c:ssä 30-40min. Kokeile kypsyys tikun avulla. Mikäli kakun pinta alkaa saavan liiaksi väriä ennen kakun kypsymistä, peitä kakku alumiinifoliolla ja jatka paistamista. Anna kakun jäähtyä hyvin.

Vatkaa tomusokeri, vaniljasokeri, voi ja philadelphiajuusto. Levitä tasaisesti kakun päälle. Laita vielä pariksi tunniksi kylmään ennen tarjoilua.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Verta!

Hysteria tulee kutsumatta. Nyt ei saa ymmärtää väärin; oikeasti pidän joulusta! Mutta se, että se tunkeutuu asuntooni postiluukustani sisälle jo lokakuun alussa on vaan...väärin!! Mainostulva alkoi tänä vuonna virallisesti tänään, jolloin kolmen eri yrityksen toimesta minua muistutettiin siitä, että tulisi olla taas hyvä sukulaistyttö/ystävä/työkaveri ja alkaa tuhlaamaan rahaa, jota on perse hiessä kerätty koko vuosi kasaan. Todellisuudessahan en ole tänä vuonna säästänyt mitään palkoistani ja veronpalautuksenikin olen suunnitellut käyttäväni visa-laskun maksamiseen tai uuden keittiön hankintaan. Ja faktahan on se, että kuka tahansa kusipäinen pelimies, kuten minä, pidän eniten itsestäni ja omista rahoistani.

Koska Pelimies Kaikkonen on ahneempi, itsekkäämpi ja tylympi kuin koskaan aiemmin, se yrittää vastapainoksi tehdä jotain, mikä olisi mukamas korvaavaa toimintaa. Suunnitelmani verenluovutuksesta meni mönkään, kun kireähkö lääkäri ilmoitti, etten alhaisen verenpaineeni vuoksi saa luovuttaa verta. Minusta tämä oli naurettavaa, sillä viime viikolla kävin verikokeissa ja aina hoitajan asettaessa uuden tuubin neulaan, veri suorastaan vaahtosi vauhdinhurmassaan.

Kaikkonen teki eilen Mertsit eli leikkasi sormeensa. Pelimieskin kaikessa täydellisyydessään siis kykeni tekemään virhearvion keittiöveitsen kanssa. Verta pulputti kolmen vartin verran, jonka aikana Itse Täydellisyys harkitsi ainakin 16 kertaa lähtevänsä päivystykseen ja 16 kertaa päätyi ratkaisuun, että Marian sairaala on sunnuntaina liian täytetty krapulaisilla baaritappelijoilla, asfaltti-ihottumaa täynnä olevilla nisteillä ja mummoilla, jotka menevät sinne vaan tukkimaan päivystyksen vain ollakseen vittumaisia (I'm on to you!!). Vasta painesiteen sidonnan jälkeen roiskinta loppui. Ja tähänkin tarvittiin vihje/käsky rajavartiolaitokselta. Tänään haava (joka näin ohimennen vaikuttaisi nirhanneen jotain hermoa) näytti jo todella sairaalta. Näytin sitä eräälle kirurgille, jolta sain kommentiksi "HYI VITTU!!". Siis nyt on kyseessä dude, joka leikkaa ihmisiä ja näkee ällöjä juttuja päivät pitkät.

Ja lopuksi vielä päivän toteamukseni, johon kaikki varmasti voivat yhtyä; en ole saanut orgasmia, mistä en olis pitänyt.

torstai 24. syyskuuta 2009

Neljä keskustelua

-Voitaisi käydä katsomassa uusi Tarantinon leffa?
-Vitut sosiaalisesta kanssakäymisestä.

-Ei meidän ole pakko panna. Voidaan vaan nukkua vierekkäin.
-Mä en pysty nukkumaan sun vieressä.

-Mä olin raskaana.
-Sä kuvotat mua.

-Mä rakastan sinua.
-Mä en enää ikinä halua nähdä sua.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Terveisiä Joensuusta

Miksi äidit kuvittelevat aina, että he eivät voi saada lastensa tauteja? Siis että heillä olisi täysi vastustuskyky sikainfluenssaa vastaan, kun taudinkantaja on oma lapsi.

Paikallinen terveysasema ei suostunut ottamaan minua vastaan, sillä täytin yhden (1kpl) kriteerin sikainfluenssasta. Eli sen, että minulla on kuumetta. Itsepäisenä, väsyneenä sekä vittuuntuneena puhelimessa kitisevään hoitajaan ilmoitin, etten suostu Laakson sairaalan H1N1-osastolle, vaan haluan hoitaa asiani puhelimitse. Tänään varmistui, ettei minulla ole sikainfluenssaa, joten tekisi mieli soittaa ylivarovaiselle hoitsulle "I told you so"-puhelu. En kuitenkaan tee sitä, vaan aion nauttia päivän American Dad:n, Family Guy:n sekä Arrested developement:n seurassa.

Matkustettuani yli neljä tuntia junalla, opin että Jenssi on lyhennys Joensuusta. Olin valinnut junani hienosti, sillä perjantainen pendolino (lähtö klo 15.12 Helsingistä) tarkoittaa paljon kaljoittelijoita, enemmän solttuja ja kaikkein eniten kaljoittelevia solttuja. Joensuun yöelämä oli erikoista. Tunnuin olevan jokaisessa baarissa vanhimpien joukossa. Tämä herätti kysymyksen, missä ihmeessä kaikki yli 22-vuotiaat ovat. Sata kiloa lihaa vihjaisi eilen, että se saattaisi johtua siitä, että siinä vaiheessa kaikilla paikallisen standardin mukaan tulisi jo olla perhe, joiden kanssa ollaan illat kotona. Toista se on täällä saastaisella pääkaupunkiseudulla, missä yh-äidit tunkevat lapsensa milloin mihinkin hoitoon, jotta "mami saa olla soseessa Hotelli Vantaalla". Tässä vaiheessa pakko mainita, että Tulisuudelmassa puolet naisista on rumia ja puolet näyttävät siltä, että he ovat joskus olleet miehiä. Tulin tähän tulokseen jo toissa vappuna, jolloin päädyin heteroon iltaan, huomattuani karmean tarjonnan. Hotelli Vantaa siis pieksi lesbouden.

Coelhoa on kehuttu jo niin pitkään ja niin paljon, joten kun olin kävellyt yksin vieraassa kaupungissa keskellä lauantain ja sunnuntain välistä yötä vieraaseen asuntoon ja löysin kirjan Yksitoista minuuttia, päätin vihdoin ottaa selville mistä on kyse. Luin yhdeltä istumalta lähes sata sivua ja ainut mielipiteeni oli "äh...". Olen jo useammalta ihmiseltä kuullut myös niin paljon negatiivisita, joten tämän lyhyen kokemuksen perusteella joudun liittymään epäfanien (vihaaja olisi kuulostanut liian rankalta) joukkoon. Itse aiheessahan (seksi, prostituutio, rakkaus) ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta kirjoitustyyli oli rasittavaa. Vieläkin kiukuttaa hieman.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Kesäkuvakooste


Yllä nörtin kesäkoti.
Kalareissulla saaressa.


Yllä pikkukoira tuijottaa vetoavasti tissien välistä. Alla laiskurikissa kulhossa.

Ihana Fatboy:n riippukeinu!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kuumeilua, nöf nöf ja oink oink.

Olen todennut, että tiskaus tulee suorittaa bikinit päällä. Jostain syystä roiskin vettä koko ajan päälleni ja sählään muutenkin ihan kiitettävällä tahdilla. Ajattelin kysyä äidiltäni, putosinko lapsena portaita alas tai kenties jo syntymästä asti ollut jotenki kömpelö. Eilen näpyttelin viestin tuoreelle koulukaverilleni kehuskellen, että olen kömpelöin. Lähetettyäni viestin pudotin puhelimeni asfaltille. Tänään keskityin täysin pyykkeihin, sillä niitä ei nyt vaan voinut mokata. En edes minä ja en edes tänään.

Ja kyllä, minä olen nyt virallisesti opiskelija. Ainakin 6 tuntia viikossa.

Tony Halme yritti eilen iskeä. Ei nyrkillä. Selkäni on nyt kovin hiplattu. Aamulla minulla nousi kuume ja mietin johtuuko se flunssasta, mahdollisesta tulehduksesta jalassa vai kenties Viikingin maagisesta kosketuksesta. Joka tapauksessa olen tänään lepuuttanut jalkaani, sieluani sekä hermojani. Vielä kun joku toisi kotiini tupakkaa ja seksiä, voisin ehkäpä saada mielenrauhan. Pillu tai kulli; tänne heti nyt! Hop hop!!