eroakirkosta.fi

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannustaikoja

Juhannus oli mahtavuutta. Vaikka pääsyinkin siihen, etten ymmärrä Nummi-Pusulan vaakunaa enkä osaa nimetä yhtäkään Eino Grönin kappaletta.

Karkasin töistä torstaina samaan aikaan kuin "muutkin" pojat (näin ilmaisin asian ja aloin miettimään omaa identiteettikriisiäni, josta syytän L-koodin neljättä tuotantokautta, jonka katsoin kokonaisuudessaan kolmessa päivässä). 7 viikkoa kestänyt tipattomuuteni katkesi, kun perinteisen jääkylmän limun sijaan tilasin vanhassa kantiksessa jääkylmän tuopin. Seurakseni saapui Kelju K. ja tietenkin paikalla olivat myös kaikki ne muutkin kantikset, jotka ovat ainakin sen 8 vuotta käyneet kyseisessä paikassa sekä lähellä sijaitsevassa Gallowsissa (pakko mainostaa tätä paikkaa; yksi niitä ainoita joissa suomalaisen kaljan tilaaminen on kiroilua).

Lopputulos oli voitettu jalkapallopeli (ne sedät kysyi kumpaa kannatan, vastasin varovaisesti Saksa, tietämättä ketä pitäisi kannattaa. hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki hurrasivat minun olevan aivan oikeassa ja huokaisin helpotuksesta) sekä humaltuminen. Muistini mukaan 4 tuoppia, 2 lonkeroa ja 2 olutta? Kuitenkin pakko todeta, että Kissa-taloista on hienot näkymät ja en ymmärrä Daredevilia. Onko siinä leffassa joku juoni ja miksi en muista siitä mitään?

Perjantain krapulassa ja isossa nälässä tein isoimman virheen, mitä espoolainen darra-pissis voi tehdä, kun tilillä on rahaa, eli mennä ruokakauppaan tekemään viikonlopun ruokaostokset. Käytin onneksi vain 35e, mutta ostin kepeästi yli viikoksi roskaruokaa ja kaikkea siihen päälle. Miksi, oi miksi, ei ihminen osaa käyttäytyä järkevästi ruokakaupassa nälkäisenä?!

Harhastamisen (on sana) sekä kotona vierailun jälkeen lähdin ajamaan kohti Tammelaa, jossa sijaitsee suloinen mummon mökki, jossa majaansa pitivät Kääpis, Renttu ja pienen pieni uusi tulokas. Tästä sitten kuvakoostetta myöhemmin. Olin muutaman tunnin vain vierailulla, mutta lauantaina mökiltään KARANNEEN Herra A:n kanssa lähdimme yöksi Tammelaan vahingossa. Siis piti mennä vain käymään, mutta ilta venyi saunomiseen, "uimiseen" (kahlasin, kaatuilin kikatushumalassa ja pyllistelin), illalliseen puolen yön kieppeillä sekä kaljan maisteluun. Ja nukkumiseen.

KÄÄPIS-KULTU: saako julkaista kuvan, missä koko perhe näkyypi?!

4 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Tammela siinä Forssan vieressä?!? Eräs kollegani asustaa siellä!

Tähtiin kirjoitettua selkeästi.

Kaikkonen kirjoitti...

Kyllä. Kyllä. ja Kyllä. :)

Kääpis kirjoitti...

saat sä julkasta meidän ruman perhekuvan, mut on julkaistu jo aikaisemmin. mä istun töissä ja kauhee paskahätä iski. kehtaako ekana päivänä istua puolituntia paskalla? siinäpä vasta pähkinä.

Kaikkonen kirjoitti...

Tietty. When u gotta' go, u gotta' go! GG!!!!