eroakirkosta.fi

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Mustaa kahvia

Hei hani, tehtäiskö yhdessä juhannustaikoja? Tällä vahingossakeksityllä iskulauseella ei vain voi epäonnistua. Se ei päässyt vielä käyttöön, mutta yritän päästä testaamaan sitä ja lupaan raportoida lopputuloksista, niiden saavuttua. Ennen sitä tyydyn upeaan ja jännittävään toiminanntäytteiseen sinkkuelämääni täällä upealla Espoo-Helsinki-Vantaa-akselilla. Niin.

Eilen nautimme Niinushkan kanssa auringosta (joka on tänään kadonnut sateen taakse). Kävin myös iltakävelyllä kulmilla (tiedäthän, hoodeilla) Nakeron kanssa. Mitään muuta en oikeastaan olekaan tehnyt. Paitsi maksanut visa-laskuni, joka kummitteli ikävinä luottokunnan laskuilla.

Nyt ajattelin nauttivani kahvia, tupakkaa ja jäävettä, sillä eikö se olekin jokaisen toimistotädin oikeaoppinen lounas? Ilmiö on työrexia, eli maanantaista perjantaihin työlounaat sisältävät yleensä vain nesteitä, savua ja harvinaisena lisäyksenä hedelmiä, joka johtaa viikonloppuisiin mässäilyfestareihin. Tästä johtuen maanantaisin olen turvonnut michelin-miehen ja Mervi Tapolan välimuoto ja perjantaisin käytän vähintään yhden koon pienempiä housuja ja näytän (tietenkin) Angelinalta. Tietty.

12 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

:D

Mulla oli tänään vähän samanlainen kuuri. Tai no ei ihan mutta melkein: Aamukahvilla kahvin seuraksi banaani (oon silleKIN allerginen oikeasti), ruoaksi pari palaa leipää ja jugurtti (jäivät viikonlopusta kun ei kerinnyt syödä töissä) ja iltapäivällä vain kahvia.

Ja mä näytän aina ihan Brucelle ja Bradille, tietty. :D:D:D

Kaikkonen kirjoitti...

Ootsie miun Brad jos mie oon siun Angelina? Jooh, enää max. 15h töitä ja pääsee juhannukseen ja juomaan KALJAAAAA! (Vittuun tipattomuus)

Mierolainen kirjoitti...

Heehee, kai mä voin sitten olla. :D Mulla ei kyllä oo sitten fynkkyä mihinkään 150000€ sohvaan. :(

Mierolainen kirjoitti...

Mites se sun juhannus nyt sitten on mennäkseen?

Kaikkonen kirjoitti...

Äh ja pöh...en mä enää edes tiedä...mua ollaan kovasti viemässä sinne Mikkeliin, mut mä jotenkin osaan nyt olla siitä todella nihkeänä jostain kumman syystä...prkl...

Mierolainen kirjoitti...

Ihan vankalla kokemuksella kehotan välttelemään kyseistä seutua. :)

Kaikkonen kirjoitti...

kiitos neuvosta, setä :)

Mierolainen kirjoitti...

Argh, oon niiiiin vanha jo, että sedättely on varmaankin ihan sallittua.

Nyt ei jaksais töissä kyllä yhtään. Taidan hatkata aikaisemmin pois.

Kaikkonen kirjoitti...

Mä oon kanssa jo aika valmis täältä...ja siis itseasiassa olen jo tehnyt päivän hommani. Setvinyt huoltomiesten vaatteita ja ihmetellyt sitä, miksi kaikkialla tulvii..

Mierolainen kirjoitti...

Vantaanjoki koituu siis kaikkien kohtaloksi? Tämän traagisempaa loppua ei voisi keksiä edes Shakespeare.

Kaikkonen kirjoitti...

Hahahahah...nyt tulvii kyllä ihan muut asiat, mutta eiköhän Vantaata voi niinkuin yleisestikin syyttää kaikesta. Täällä mä olen nytkin.

Mierolainen kirjoitti...

Mä päätin nyt luovuttaa tän päivän osalta. Lähden himaan pyykkäämään. Huh hah hei.