eroakirkosta.fi

torstai 23. lokakuuta 2008

Tepot

Oltuaan neljän seinän sisällä (parvekkeella tupakoimista lukuunottamatta) yli 60 tuntia, Kaikkonen oli hieman ihmeissään ulkomaailmasta maanantaina, jolloin hän lähti töihin tujakassa lääkepöllyssä. Suussa sillä tuntui hieman kutisevat tikit, jotka onneksi poistetaan tänään. Oikeassa kädessä sillä on vieläkin mustelma tipasta, josta perjantaina viiden tunnin ajan pulputti kipulääkettä suonistoon. Ulkona oli perseisää, työpäivästä oli tulossa perseinen, mutta onneksi Kääpis oli tulossa myös töihin. Sinne missä Kaikkonen on. Nyt ne on kolleekoja.

Töissä on perseistä silloin, kun tekee enemmän kuin tarvitsisi, eikä edes mutise asiasta, mutta silti tuleekin vain huutoa siitä, miksei saa kaikkea tehtyä. Kun vastaa huutorumbaan, ettei vain yksinkertaisesti ennätä, tulee vastaus no se vaan pitää ennättää. Kaikkonen tekee jo ilmaiseksi lounastunnitkin töitä.

Eilen isukki sekä Itellapoika J laittoivat kaikki hyllyt yms seinähötöt kiinni Kaikkosen paljaille seinille. Vihdoinkin asunnossa pystyy esim. kävelemään. Illalla Kaikkonen sai nuoruusiän sydänkohtauksen eli jokin kohtaus, jonka seurauksena rintaa viilsi, vatsa kramppaili sekä vasen käsi ei meinannut toimia. Tämän jälkeen Kaikkis lähti Itellapojan kanssa Käkkäriin syömään kalapurilaista, joka oli taivaallista päivien sosekuurin jälkeen.

Nyt jaetaan remontin/muuton Oscarit, eli tässä tapauksessa Tepot seuraaville; Äiti, Isi, Nooa-pankki, Mertsi, Kääpis, Kilpikonna, Herra Huikko, Haagan huolto, Itellapoika J, Remonttimies Jarppa ja sen Veli, Niittykummun Esso, Jartsa, Tero, Lähivakuutus ja kaikki muutkin, jotka olette olleet hullun hyviä apureita. Kiitoskiitoskiitos.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ootsää vaihtanu työpaikkaa vai onko sulle vaan tullu naisvahvistusta sinne?! Joko sieltä sais niitä kuvia, et näkis mimmonen lukaali sitä neitillä on? :)

Kata kirjoitti...

Olehyväolehyväolehyväolehyvä... =)

Koska on tuparit? =)


Villapaita alkaa kohta olla valmis. =)

Kaikkonen kirjoitti...

En ole vaihtanut työtä :) sain kaunista naisvahvistusta! Ja en ole vieläkään oikein osannut laittaa kuvia...kamera vittuilee. Yritän heti...ööh, huomenna.

Tuparit...äh, mä oon niin hidas sekä tyhmä ja laiska ja saamaton. Yritetään ..