eroakirkosta.fi

torstai 3. heinäkuuta 2008

Tykkään susta.

Karmeat paineet ja tyhjän blogitekstilaatikon kammo. Ja ihan himppusen krapula. Olimme siis eilen nuoren miehekkeen kanssa katsastamassa paikallista. Siis oikeastihan lähdimme vain kioskille ostamaan tupakkaa, mutta olikin mitä mainioin terdekeli. Ettei nyt tule väärinkäsityksiä, niin join siellä yhden tuopin terassilla ja irkkukahvin sisätiloissa karaoken lomassa. Silti kamala olo, mutta johtunee siitä, etten nukkunut kuin kolmisen tuntia.

Matkakuumetta on jo miljoonasti ja sitäkin enemmän olisi vielä asioita, jotka pitäisi hoitaa vielä seuraavan 21h aikana. Siksi päiväni on alkanut jotenkin hyperventilointisätkimisellä työpaikalla, joka aiheuttaa pieniä kauhistuneita ilmeitä. En oikein enää muista, kuinka istua tuolilla niin, ettei siitä putoa. Jalat on levottomat ja hakevat koko ajan paikkaa. Yritin pitää niitä tuossa pöydällä, mutta farkkujen haarat ovat ratkenneet ja setäihmiset kävelevät liian usein pöytäni ohi. Enkä usko kenenkään arvostavan viuhahteluani.

En pysty nyt enempään. Pahaolopahaolopahaolopahaolopahaolo.

Todella pätevä selitykseni hiljaiselolleni on uusi sivuprojektini eli toinen blogi, joka on alkamaisillaan. Tässähän sitä pääseekin hienosti mainostamaan. Ja aiheena on vain ja ainoastaan SEKSI. Kyllä. Kyseisestä aiheesta on niin paljon asiaa, etten jaksa tätä tukkia kaikella sillä tuherruksella. http://puhuttaisko.blogspot.com


AINO: keksin todella hienon asustuksen (tai sen puutteen...?) synttäreitä varten..ja siis tietenkin se tuli mieleeni humalassa, kuinkas muutenkaan.

5 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Seksiä!

Mainitsen jo etukäteen: TISSIT!

Kaikkonen kirjoitti...

Hahahah! TISSIT! Parasta.

Kata kirjoitti...

Jee! Seksiä!

nuunis kirjoitti...

mulla ratkee aina farmarihousut haaroista, kiva että muillakin.

Kaikkonen kirjoitti...

Ne on ratkennu miljoonasta kohtaa (tanssityylistäni johtuvaa...?) ja niitä on korjailtu jo niin paljon, että mietityttää MIKSEI IHMINEN VOI VAIN OSTAA UUSIA?!!?!?!