eroakirkosta.fi

torstai 17. tammikuuta 2008

Kusase miun muroihi ni mie paskon siun pihvilles.

Onko siinä nyt muka jotain outoa, että noin 100m päässä työpaikaltaan aamulla päättää ajaa vielä ylimääräisen 2km Otaniemi-pillurallin, koska radiosta tulee hyvä biisi?! Ja tietenkin sytytin samalla tupakan ja tietenkin huudatin sitä biisiä ja TIETENKIN lauloin mukana. Niin.

Olin eilen todella huono kotihuora tehdessäni pariisin perunoita (no jäi raa'aksi, entäs sitten) ja en edes siivonnut kuin ihan vähän. Sen sijaan vein vast'ikään (kirjoitetaanko noin, A?) sinkkuuntuneen misu-kaverini (kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Marja-Leena) kaffettelemaan rumalle huoltoasemalle, missä oli mauttomien ihmisten kokous (kenellä on isokokoinen "söpö" delfiini tatuoituna käsivarteen ja pitää samalla leijona-korua kaulassa, häh?!). Marja-Leena oli nyhtäny tukkansa nätisti lyhyeksi ja värjännytkin lettinsä ihqksi ja se oli muutenkin niin söpis että aijaijai. Nyt sille pitää vaan löytää mies, joka pysyy sen perässä. Aijaijai.

Töissä ärsyttävät ihmiset, jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei Toisinajattelija Kaikkonen osaisi itse tehdä päätöstä siitä, milloin haluaisi pitää kesälomaansa. Siis mit' vit'..?! Alkaa ärsyttää tämä paapominen (=suorasanainen vittuilu), joka alkaa vaikuttaa jo kaikkeen täällä. Mutta onneksi Kaikentietävä Kaikkonen ymmärtää jo sen surullisen elämäntotuuden, että oikeasti kaikki duunit ovat täyttä paskaa ja että varmasti jollakin on varmasti v-mäisempi työpaikka (=esimies).

Ainiin. Kun olin pieni, tahdoin isona merirosvoksi. Kun olin teini, tahdoin isona diplomaatin vaimoksi. Kun olen iso (en aikuinen), tahdon jäädä kotiin tilailemaan netistä ison kasan roinaa varastetulla luottokortilla. Tai jotain.


PS. Hyvää kk-päivää hani (päivän myöhässä)..onneks molemmat unohdettiin, niin ollaan molemmat ihan tasaisesti yhtä tunteettomia paskoja.

2 kommenttia:

Kääpis kirjoitti...

vitun lutka. varastit mun sanan.

Kilpikonna kirjoitti...

"kaikki duunit ovat täyttä paskaa ja että varmasti jollakin on varmasti v-mäisempi työpaikka (=esimies)."

MINÄ! JAG! Mulla on! Apus!