eroakirkosta.fi

torstai 24. huhtikuuta 2008

Ympyrä sulkeutuu

Kun aloimme exäni kanssa seurustella, lähetin hänelle tarkoitetun viestin vahingossa yhteensä 173v isovanhemmilleni. Viestissä luki jotakuinkin "No sähän voit sitten panna Raimoa (*nimi muutettu), koska se ei ainakaan voi tulla raskaaksi". Onneksi se meni isovanhempieni lankapuhelimeen eli ei mihinkään.
Toisaalta huvitti ajatus, jos olisi mahdollista, että kaikki lankanumeroihin lähetetyt viestit lukisivat sitten vaikka puhelinlaskussa. Että olisi oikein mustaa valkoisella siitä, miten a) sokea b) huolimaton c) tyhmä, laiska ja saamaton pojantytär onkaan.
Oikeasti isovanhempani ovat todella mukavia ja suvaitsevaisia (isoäitini mielestä 15-vuotiaana laitattamani rastat olivat kovin kätevät, sillä ei mene turhia kuluja harjaan tai kampaan), joten he luultavimmin olisivat vain nauraneet. Tai olleet iloisia siitä, etten minäkään vielä halua lapsia.

Toistin melkein saman äsken, kun yritin soittaa isovanhemmilleni, mutta olinkin ottanut seuraavan numeron listasta, eli exän. Puhelin ennätti jo soida monta kertaa, kun katsoin näyttöä mietteliäänä, huomasin väärän henkilön nimen, ja kiljaisin keskellä kirkasta päivää ruotsalaisten mölöttäjien (btw. onko ruotsia pakko puhua niin vitun kovaa?! se on todella raskasta..) keskellä. Ja miksi edes säikähdin? Tämä on todella, todella raskas päivä.

4 kommenttia:

ZindzA kirjoitti...

hääähäääääää:D
eikö hävetäkkin:D???
nyt tiedät miltä se tuntuu senkin....



:L

Kaikkonen kirjoitti...

:L

Kääpis kirjoitti...

mä jäin ihan hiljaseks, mua halattiin

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkonen, siot pilannu kuus päivää miun elämästä ko et oo päivittäny blogia.
Nii. =) (tosiasiassa mun elämä on ollut niin tylsää, että voin syyttää vain itseäni.) Mutta silti! Kirjota nainen!
:Katta